23.12.2009
Pikainen joulutervehdys täältä lämpimämmältä pallonpuoliskol! Istun joulun alla yhteistyöjärjestön toimistolla, jossa on internetyhteys. Vakityöntekijät ovat lomalla, joten tulin tänne tekemään rauhassa töitä ja nyt työpäivän jälkeen kirjoittamaan blogia. Olen vielä sen verran uusi täällä, että tehokkuusvaatimukseni pyörittää stressikäyrääni täysillä, kun toimistoon kotiutuu kaksi tuntikaupalla keskenään pulisevaa miestä. Aika usein tuo sosiaalinen puoli näissa toimistoissa tuntuu vievät suuren osan ajasta. Yritän vakuuttaa itselleni, että pian olisin myös yksi heistä. Tässä vaiheessa kuitenkin kotisivujen valmistelutyöt vaativat sen verran paljon internetaikaa, että yritän olla tehokas ilmaisen yhteyden ääressä. Sitä on ulkopuolisen ilmeisen vaikea ymmärtää.
Joulun olen ajatellut viettää perheessä ja katsoa, miltä heidän joulunsa näyttää. Keskustelin perheenjäsenten kanssa ja kuulin, että naisserkku joka pyörittää ruokataloutta, ei välitä viettää joulua lainkaan. Isäntä on kovin kiireinen töiden puolesta ja talon toinen vakinainen, isän sisko ollut toistaiseksi matkoilla koko ajan, eikä kukaan tunnut tietävän milloin hän palaa. 21 v poika on Jehovan todistaja, ja he eivät kuulemman vietä joulua lainkaan.
Kun olen kysynyt joulun vietosta täällä, niin vastauksena on ollut lähes poikkeuksetta JUODAAN OLUTTA.. ja vastakysymyksenä juotko muuten sinä? Eilen valkeni, että kaduillani muiden roskien seassa näkemäni lukemattomat maitopurkkien näköiset tölkit eivätkään ollut ”Milkshakea”, vaan ”Shake Shake:ä”, jonkinlaista paikallista kiljua. Olemme ilmeisesti veljeskansa janoisuutemme suhteen. Jokin entisistä presidenteistä oli jopa kerran julkisuudessa lausunut, että hän ei tiedä, halusiko olla presidenttinä kansalle, joka joi niin paljon – vastaavanlaisia vahvoja kannanottoja toivoisin myös kotimaassani.
Lämpöä riittää, vaikka sadekausi onkin alkanut. Sateita ei tule vielä joka päivä. Ne eivät myöskään kestä koko päivää. Aamulla saattaa olla kaunis aurinkoinen päivä, jonka jälkeen pilviä kerääntyy taivaalle ja alkaa sataa. Määrältään se ei ainakaan toistaiseksi eroa Suomen runsaimmista kesäsateista. Rankat monsuunisateet vaikuttavat siten ainakin vielä tässä vaiheessa ylimainostetuilta. Lämpöä on silti ihan kohtuullisesti ja täällä pärjää hyvin lyhythihaisella. Tullessani ensimmäisinä päivinä lämpö hipoi 30-astetta. Lämpötilan arvioin näppituntumalta, mittareita ei ole.
Toimisto, jossa vierailen nettisivujen teon yhteydessä, sijaitsee suuren kongressikeskuksen yhteydessä. Tänne tuodut impalat ja apinat ovat viihdyttäneet työskentelijöitä nyt joulunaikaan.. etenkin apinat, jotka tulivat tänään ensimmäistä kertaa nähteni hakemaan kypsiä mangoja pihan puista mutustellen niitä hetken istualtaan ja kadoten sitten peltikattoa pitkin lähimetsiin .. eli hieman erilainen joulu talla kertaa.
OIKEIN VALKEAA JA KINKUNTÄYTTEISTÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE TOIVOTTAEN HIOSTAVASTA LUSAKASTA!
Minna

No comments:
Post a Comment