14.1.2010
Kuusi päivää ja neljä eri kylää. Ensimmäinen kylävierailu on takana ja oli kieltämättä aika silmiä avaava nähdä kyläläisten vaatimatonta elämäänsä. Kylän asukkaat tulivat ottamaan meidän vastaan innolla ja heti alkuun hämmennyin kätellessäni naisia. Tervehtiessään he painoivat katseen maahan ja muisin aiemmin lukeneeni tästä. En osannut päättää, olinko tehnyt väärin katsoessani heitä silmiin – tai tässä tapauksessa otsaan – vai oliko tämä kohdallani hyväksyttävää.
Nyt sadekauden alussa aiemmat maissivarastot alkavat olla lopuillaan ja maissipuurokin siellä on tällä hetkellä ylellistä. Kyläläiset siirtyvät maissin loputtua arvoasteikolla seuraavaan, kassawan syöntiin. Kassawa on puumaisempi vihannes, josta tehdään maissin tavoin jauhoa puuropalleroita varten. Toisinaan ihmisiltä saattaa loppua viimeinenkin ruokavaranto. Tällöin he keräävät luonnosta syötäväksi kelpaavia kasveja ja hauduttavat näistä, hyvässä tapauksessa vielä jäljellä olevassa ruokaöljyssä, itselleen ateriat.
Kyläläiset ovat kuitenkin todella tyytyväisiä järjestöni aikaansaavutuksiin. Ennen GLM:n tuloa he kärsivät suoraa nälkää, nyt heillä kuitenkin on ruokaa- vaikka nyt sitten kassawapuuroa- ympäri vuoden. Ahkerimmat ovat saaneet taloihinsa peltitkatot (joka tuntuu olevan suuri menestyksen symboli kylissä) sekä jopa muutamia luksustavaroita kuten aurinkopaneeleita (kylissä ei sähköjä) ja nyt veimmeyhdelle farmarille mm. dvd-soittimen!!
Kyläläiset myös kertoivat, että mikäli varaat oman perheesi tarpeeseen 80 säkkiä maissia vuodelle, niin vähintään 30 säkkiä tulee varata vierasvaraksi. Jos sinulla nimittäin ei käy vierailijoita, niin sinussa on jotain vikaa!!
Savimajat ovat jo ”valitettavasti?” mennyttä kansanperinnettä täällä. Talot, vaikka vaatimattomatkin ja olkikattoiset ovat tehty jo tätänykyä sementtiblokeista. Mikäli rahaa riittää, on sementtipinta siloiteltu vielä laastilla. Huonekalut ovat kuitenkin edelleen harvinaisia ja ainakin osassa majoista on maalattiat sekä keskellä majaa tulisija ruoanlaittoa varten. Pääosin ruoka kuitenkin tehdään erillsessä ruokakatoksessa, joka löytyy jokaisen talon pihapiiristä.
Ilmastonmuutos on konkreettisetsi jo nähtävissä Sambiassa. Maanviljelijät kertoivat haastatteluissa, että viimeisen viiden vuoden aikana sateet ovat muuttuneet ennalta-arvaamattomaksi. Myös ihmiset kaupungissa ovat huomanneet, että aiemmin sadekauden alkaessa joulu-tammikuussa satoi runsaammin ja kasvien istutuksen voi aloittaa jo aiemmin. Nyt sateet alkoivat kuitenkin entistä myöhemmin ja sademäärät olivat vähentyneet. Ensimmäiset istutukset saatettiin menettää, koska vesimäärä ei riittänyt kasvien selvitytymiseen. Niinpä jouduttiin tekemään uusintakylvöjä. Nämä kuitenkin luonnostaan vaativat lisäresursseja, joihin kaikilla pienviljelijöillä ei ollut varaa. Hallituksen apuun ei aina voi luottaa tai se ei ehdi paikalle ajoissa.
Kylissä pidetään kuitenkin huoli siitä, ettei sielä tunne oloa yksinäiseksi.
Tulikatoksen alla on aina muutama nainen puuhamassa kattiloiden ja patojen äärellä ja miespuoliset vierailijat tulevat ahkeraan vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan viimeiakaisia tapahtumia. Sylilapset kulkevat naisten selässä mukana tapahtumien keskipisteessä ja kanat tepastelevat muina miehinä mukana. Isommat lapset ihastelevat kameraa, haluavat tulla kuvatuiksi asettumalla useimmiten jäykkiin poseerausasentoihin ja kikattavat täysin rinnoin nähdesssään kuvia itsestään!
Saapuessamme toiseen kylään, määki siellä jo laumastaan erotettu vuohi hädissään narun päässä. Hänen hätänsä loppui kuitenkin lyhyeen, koska seurueemme lounasaika alkoi lähestyä. Ateria olikin kerrassaan herkullinen, samoin kuin toisessa kylässä syömämme helmi(äis?)kana. Tämänkertainen vierailumme oli kuitenkin hieman spesiaalimpi ja aterioiden raaka-aineista maksoimme itse. Vieraanvaraisuus myös johti lopulta myös siihen, että omat ruokavarastomme hupenivat lähes olemattomiin. Yhdessä kylässä oli pieni kauppa, jonka ruokatarvikkeet tosin rajoittuivat kekseihin. Niinpä senaamuinen aamiaisemme koostui paistetuista kananmunista ja kekseistä ;)
Kyläläiset eivät ole tottuneet leipään lainkaan, vaan syövät shimaa myös aamuisin…tai kuten yksi maanviljelijänainen kertoi, aamiaista syötiin aika harvoin. Peltotöihin lähdettiin heti auringon noustua ja päivän ensimmäinen ruokailu oli lounas noin kello 10-11 maissa!!! Siinä on meillä kaikilla esimerkkiä otettavaksi sisusta ja kestävyydestä!
Serenjen kylätunnelmin,
Minna
No comments:
Post a Comment