11.12.2009
22 tunnin ja kolmen välilaskun jälkeen koneen ulko-ovella odotti paahtava aurinko ja kuumuus. Kotisuomessa olin lähtööni asti pyöräillyt ja manaillut kiristyvää pakkasta, nyt olisivat tämän vuoden miinusasteet siten takanapäin. Eikä suuremmin harmittanut edes se, että hiihtäminen ja retkiluistelu jäisivät tältä vuodelta kokematta. Olisinhan menossa kokemaan sambialaisarjen iloja ja suruja kotimaan seuraavaan kesään saakka!
Laskeutuessamme Lusakaan ikkunasta näkyi yllättäviä suunnattoman suuria, symmetrisiä ympyröitä, jotka yliluonnollisiin ilmiöihin uskova olisi äkkiseltään tulkinnut ufojen laskeutumisalustoiksi. Selitys näille paljastui kuitenkin pian. Kyseessä oli viljelmät, joiden kastelu suoritetaan keskustastaan pyörivästä useamman kymmenen metrin pituisesta kasteluputkesta.
Saapumishallissa oli vastassa perheeni isä, 16-vuotias tytär sekä serkkupoika. Eivät olleet kirjoittaneet kylttiä nimelläni, koska uskoivat vakaasti tunnistavansa suomalaisen näköisen tulijan. Kieltämättä koneessa ei viimeisellä lennolla Malawista Lusakaan ollut lisäkseni kuin intialaisia sekä paikallisia matkustajia, joten tehtävä ei liene ollut kovin hankala.
Autokyytiin yritin tietysti väärältä puolelta. Nauroin mielessäni, että tämä olisi hyvä menetelmä ”alkolukoksi”, mutta jätin asian mainitsematta muille. Kentältä ulosajettaessa oli tiellä poliisikontrolli. Olivat kuulemma tarkastamassa, ettei kukaan yrittänyt ajaa kenttäalueelta varastetulta autolla tai ettei kyydissä ollut laittomia siirtolaisia. Laittomasti maahan pyrkivät kuulemma lähinnä ugandalaiset ja ruandalaiset sekä viimeiaikoina etenkin zimbabwelaiset maan kiristyneen poliittisen tilanteen johdosta.
Perillä uudessa kotitalossa odotti suurempi joukko sukulaisia. Perheellä oli kuulemma ollut juuri lähiomaisen hautajaiset ja päättelin siksi taloon kerääntyneen suuremman ihmismäärän. Talo itsessään oli suomalaissilmin katsottuna vaatimaton ja jokseenkin rapistunut. Tosin rakennusvaatimukset täällä varmasti olivat hyvin eriluokkaa, kun pakkasten ja roudan riivaamassa Pohjolassa.
Ensimmäiseksi lounaaksemme tarjoiltiin shimaa (paikallista maissipuuroa) sekä paistettua kalaa tomaattikastikkeessa. Olin jo Suomessa maistanut shimaa, paikallisten ”perunaa”, joten pallojen pyörittäminen käsin sujui ilman suurempaa hämmennystä. Noutajani sekä minä söimme olohuoneessa televisiopauhun lomassa. Suvun naiset söivät ringissä keittiönlattian muovimaton päällä.
Ruoan jälkeen teimme tyttären kanssa tutustumiskierroksen lähiympäristöön. Alueen keskuksessa sijaiseva markkina-alue oli väriloistossaan ja väenpaljoudessaan eksoottinen näkymä hillitympään kaupankäyntiin tottuneelle ensikertalaiselle. Koska osoittauduin ainakin tällä kertaa ainoaksi valkoihoiseksi, sain osakseni suhteellisen paljon uteliaita silmäyksiä sekä muutaman ”muzungu” huudon kemmentoimaan ihonväriäni. Yllättävin huudahduksista ehkä tuli erään talon ikkunasta kurkistavalta pieneltä parivuotiaalta nappisilmältä!
Sambian ensi-ilme on vihreämpi kuin etukäteen kuvittelin. Luonto muuttuu kuulemma vielä vehreämmäksi, kunhan sadekausi etenee. Edellisellä viikolla oli satanut runsaammin, tällä viikolla ei vielä pisaraakaan. Silti kauppakujan kuoppainen hiekkatie oli osin isojen vesilätäköiden peittämä – mitähän se siis tulisi olemaan sadekauden edetessä!
Olin ostanut markkinoilta puolenlitran vesipullon, jonka tuhosin lähes samantien. Vaikka talon väki kovasti vakuuttikin hanaveden olevan juomakelpoista, keitin kattilassa vettä juomavedeksi. Jätin veden jäähtymään keittiöön, huomatakseni sittemmin lentoväsymyksen jälkeisten päiväunien jälkeen, että taloon uutena ilmestynyt 20-vuotias poika oli käyttänyt veden ruokaillessaan.
Ulkona tytär oli letittämässä naapuritytön hiuksia pienille leteille. Kysyessäni, montako tuntia letitys tulisi viemään, huomasin pian kysymyksen turhaksi. Täällä ei aikaa mitata tunneissa eikä pituutta cm:ssä. Eihän täällä ihmiset käyttäneet kelloja, omistaneet mittanauhoja saatikka sitten lämpömittareita. Shimaa kuitenkin kuulemma keitettiin noin 20-25 minuuttia ja aamulla herättiin kuuden maissa. Jälkimmäisen määräsi aurinko, mutta miten tapahtui ruoankeiton ajan mittaaminen auringonlaskun jälkeen?
Talon puutarhassa kasvaa banaani-, mango-ja avokadopuita. Lisäksi pihaan istutettu pieni määrä maissia, tomaatteja, sipuleita, ripea (paikallista vihannesta), kasawaa sekä bataatteja. Naapurilta löytyi lisäksi ainakin appelsiini- ja sitruunapuut. Luonnonvaraisena pihalta löytyi myös mm. piharatamoita, joista ei tuntunut pääsevään eroon ei Himalajan vuoristokylissä eikä Afrikan kuumuudessa.
Talon sähkönsaanti oli kuulemma lähes katkotonta, sen sijaan vedentulolle kukaan ei osannut kertoa mitään loogisia aikatauluja. Tästä johtuen keittiössä sekä ulkona oli lukuisia muovisia vesikanistereita varattuna vesikatkosten ajaksi. Vesihuolto tuntui täyttävän ison osan naisten päivärutiineista.
Kävimme myös tervehtimässä tyttären äitiä heidän kotitalossaan. Nainen oli lopenuupunut työskenneltyään aamukahdeksasta iltakuuteen paahtavassa auringossa pellolla ja vielä flunssaisena! Veljiä ja siskoja näyttää ilmaantuvan vähän väliä lisää uuden ihmisen tupsahtaessa ovesta sisään. Näin tässäkin perheessä, vaikkeivät he kuulukaan moniavioisuutta edelleen harrastavaan tongalaiseen heimoon. Osa siskoista ja veljistä ei välttämättä ole biologisia, vaan lähisukulaisia, joita kutsutaan täällä automaattisesti sisaruksiksi. Itsekin sain jo ainakin yhden uuden sambialaissisaren, mikä ainoalle lapselle tuntuu samaanaikaan hämmentävälle ja mukavalle!
Olin jo liikkeelle lähtiessämme kysynyt auringonlaskemisen ajankohtasta, mutta saanut vakuuttelun sille, että alueella olisi katuvalot. Takaisin kävellessämme oli alueen kauppakujille tullut jo hyvinkin pimeää. Niinpä sain tottumattomana kävellä kieli keskellä suuta kuoppaisilla ja kivisillä pimeillä kujilla. Aiemmin mainittua virallista katuvalaistusta ei nimittäin ollut, vaan tietä valaiseva vähäinen valo tuli joko lähitalon ulkovalosta tai ohiajavasta autosta. Paikallisille kulkeminen ei näyttänyt tuottavan minkäänlaisia ongelmia ja mietin jo etukäteen, miten huvittuneita alueen asukkaat olisivat, mikäli alkaisin kulkea ympäriinsä otsalamppu otsassa!
On maailmassa monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa!
Lusakan ensivaikutelmaterveisin,
Minna
No comments:
Post a Comment