Tottumisen aloitteleminen

27.12.2009

Kahden viikon päästä tulin yksi ilta kotiin, enkä suureksi hämmästykseni saanut yhtä ainutta huutelua perääni. Oliko niin, että alueen ihmiset olivat jo tottuneet minuun vai antoivatko he sekaan soluttautuneelle muukalaisellekin joulurauhan. Kotona tätä kertoessani sain vastaukseksi, että olin nyt jo ”normaali” täällä. Tätä pitäisi juhlistaa!

Taloon ilmestyy aina säännöllisen epäsäännöllisesti uusia ”serkkuja” ja nyt onkin pihatyöt täydessä käynnissä. Aamulla vitsailin, että vaikka talossa ei olekaan kukkoa, on lähes koko väki ylhäällä joka aamu viiden-kuuden maissa.Tänä aamuna 21-vuotias poika laittoi naapurihuoneessa musiikin täysille ennen kuutta, tarkoituksena oli ilmeisesti kuulla musiikki ulos asti, jossa he touhusivat pensasaidan leikkuun parissa. Sinänsä hauska, että aikaisin sunnuntai-aamuna hän soitti sambialaisten remiksaamaa 80-luvun Foreignerin ”Forever youngia” , jonka jälkeen menimme yhdesssä hänen kirkkoonsa, tai valtakunnansaliin, kuten hänen seurakuntansa, Jehovan todistajat, sitä kutsuvat.

Alussa paikalliset ohittelivat minua kaupan jonoissa surutta ja hinnoittelu oli kohdallani aivan omaa luokkaansa. Täällä eivät kuitenkaan ”normaalit” jonotussäännöt päde, vaan on osattava pitää puoliaan. Kauppaan on parast a ottaa alussa mukaan jokin paikallisista, jolloin saa tietää normihinnat. Tällöin osaa seuraavalla kertaa tinkiä hinnat kohdilleen. Työpaikkani lähikaupassa, Sparissa, sain alussa huomautuksen siitä, että joutuisin jättämään selkäreppuni kaupan ”narikkaan”. Sain kuitenkin pitää repun selässäni ja seuraavalla kerralla asiaa kysyttäessä sain ainoastaan ystävällisen nyökkäyksen, että asia olisi kohdallani ok.

Kävelin eräänä lauantaina lähestulkoon Lusakan ympäri. Kaupunki on levittäytynyt laajalle ja välimatkat pitkiä. Suhteellisen lähellä ”ydinkeskustaa” on muureilla ympäröityjä suuria omakotitaloalueita. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista kaupunkisuunnittelu tulee olemaan täällä muutaman vuosikymmenen päästä. Itse kaupungin keskusta on hajanainen, eikä siellä ole varsinaista ydinkeskustaa, saati aukiota, johon ihmiset kerääntyisivät. Kaupat ovat aika ”paikallisia”, joissa myydään mm. paljon käytettyä elektroniikkaa.

Uusi elektroniikka täällä on järjettömän kallista, Suomen hinnoissa. Siksi matkustelemaan pääsevät ihmiset ostavat nokiat ja kannettavat tietokoneet Euroopasta. Nokia valmistaa kuulemma nykyisin halpaversioita mm. Afrikan markkinoille, mutta käytetyt ”eurooppalaiset” nokiat ovat kovassa huudossa. Käytetyn elektroniikan kauppa kaikkinensa kukoistaakin täällä. Toisin kuin esimerkiksi käytettyjen polkupyörien. Niillä ei kuulemma ole Second Hand- markkinoita, sillä mikäli sellaisen on kerran onnistunut hankkimaan, säilyy se samalla omistajalla koko elinkaaren ajan.

Lopulta löysin tieni kahteen kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan ostoskeskukseen, joita moni oli etukäteen kovasti mainostaneet. En ollut alunperin ymmärtänyt muiden hehkutuspuheita. Halusinhan itse nähdä todellista paikalliskulttuuria ja elämää. Vasta näissä suhteellisen hiljattain, länsimaalaisempaan tyyliin rakennetuissa keskittymissä oli kahviloita, joissa saattoi istua ja ihmetellä rauhassa. Edelleen kaikkialle ulottuva häly väsyttää ja ajoittain haluaa paeta omaan maailmaansa internetyhteyksien ääressä.

Euroopan uutisia täällä kuulee tosi vähän ja Iltalehden sivutkin latautuvat ainakin osassa nettikahviloista hyvin hitaasti. Näin ollen olen kotimaan asioista aika pihalla.. siis muista kuin vuosikymmenen lumimääristä. Paikallistelevision ohjelmissa on havaittavissa suomalaissilmin jonkinasteista ylinäyttelemistä. Suosikkiohjelmiin lukeutuvat mm. eteläamerikkalaiset sarjat sekä nigerialaisia elokuvat. Uutisankkurin ”Good night and God bless you!” lopputoivotus hätkähdyttää ensimmäisellä kerralla samoin kuin pikkubussien ikkunatarrojen ”Jesus is alive!” ja ”Hear me Lord” – tekstit.

Paikallisten aikakäsitys on herättänyt kummastusta muutamaan otteeseen, sillä heillä tuntuu olevan jopa suomalaista akateemista varttia joustavampi mieltämistapa ajalle. Työtahti täällä on eurooppalaisen silmissä hyvinkin löyhä. Töissä tunnutaan olevan toisinaan pitkälti sosiaalisen yhdessäolon ylläpitämiseksi. Täällä tapaamani ruotsalaiset kertoivat, että taksikuskit vakuuttivat alinomaan olevansa perillä viiden minuutin kuluttua.. vaikka he kysyttäessä vastaisivat olevansa parhaillaan toisella puolella kaupunkia! Lisäksi henkilökohtaiset tarpeet saatetaan laittaa kyseenalaistamatta asiakkaan tarpeiden edelle. Kerrankin taksikuski oli kuulemma käynyt hakemassa ”matkalla” poikansa koulusta ja tuli tunnin odottelun jälkeen hakemaan kyytiläisiä poika etupenkillä.

Sambialainen Kusti poikkeaa eurooppalaisesta serkustaan, sillä se ei ihmeemmin kävele, polje saatikka aja autoa. ;) Täällä ei nimittäin ole eurooppalaisenkaltaista postinjakelua lainkaan. Posti jaetaan pääosin postitalon postilokeroihin, josta se käydään hakemassa kerran viikossa. Jalkapallot ovat tänne varmasti hyvä tuliainen, sillä POIS useimmat lapset leikkivät omatekoisilla, muovipussitäytteisillä palloilla. Mikäli kyseessä olisi aivan oikea jalkapallo, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että se on menettänyt suurimman osan alkuperäisestä ilmanpaineestaan. Musiikki täällä on todella kivaa ja että nämä paikalliset osaavat tanssia.. olen kertakaikkiaan kateudesta aivan vihreä! Olenkin kertonut täällä, että heihin verrattuna suomalaiset ovat maailman jäykintä kansaa.

Eli ei muuta kuin musiikki soimaan, vatsa hötkymään ja takapuoli keinumaan!
Minna