Kuparia, korruptiota, ja kiinalaisia investointeja

8.2.2010

Maan länsiosassa on suurempi kaupunkikeskittymäalue, jota kutsutaan Kuparivyöhykkeeksi. Alue kukoisti kuparin korkean hinnan ansiosta ensimmäisestä maailmansodan ajoista aina 1990-luvulle, jonka jälkeen alkoi kaivosten nopea yksityistäminen. Kaivosten ollessa valtio-omisteisia, pitivät yhtiöt hyvää huolta työntekijöistään ja heidän perheistään. Perheet asuivat isoissa ja hyvin varustelluisssa taloissa, työntekijöille ja heidän perheilleen tarjottiin sekä laadukkaat opiskelu- ja terveydenhoitopalvelut että monipuolisia virkistysmahdollisuuksia. Alueella oli runsaasti liikuntamahdollisuuksia sulkapallosta tennikseen, krikettiin, rugbyyn, shakkiin ja uintiin, jalka-, lento- ja koripallosta aina jääkiekkoon!! Urheilu tapahtui pääosin hyvin varustetuissa sisähalleissa. Tänä aikana mm. maan jalkapallojoukkue eli loistokauttaan ja maassa oli lupaavia urheilijoita useilla eri saroilla.

Sambialainen työkulttuuri pohjautuu maan ensimmäisen presidentin Kenneth Kaundan aikana luotuun sosialistiseen suunnitelmatalousajatteluun, jossa maan kansalaisille pyrittiin takaamaan työpaikat tuottavuusajattelun sijaan. Maan siirtyessä kolmenkymmenen vuoden jälkeen monipuoluejärjestelmään yksityistettiin valtionyhtiöitä, etenkin kaivosteollisuutta, ripeään tahtiin. Seuraukset olivat kuitenkin päinvastaiset, kuin mitä uudistuksilla haettiin; työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti, velkataakka lisääntyi ja kansa köyhtyi entisestään. Keskimääräinen elinikä laski aiemmasta viidenkymmenestä alle neljäänkymmeneen vuoteen.
Suurin valuuttatulon lähde on edelleen kupariteollisuus. Pääosa kaivoksista on kuitenkin tätä nykyä ulkomaisessa omistuksessa, jonka lisäksi alalle myönnetään runsaasti verohelpotuksia. Näin ollen tuotot valtiolle jäävät todellista pienemmiksi. Erään kertomuksen mukaan on kuulemma julkinen salaisuus, että sambialaisten kaivosten pikavoitoilla on mm. rakennettu kouluja Intiassa!

Kaivosteollisuuden lisäksi maa kaavailee jatkossa vahvistavansa teollisuus- ja maataloustuotantoa sekä yhä kasvana sektorina turismia. Teollisuuden suurimpana ongelmana on investointivarojen puute sekä alhainen teknologian käyttöaste. Turismi kärsii pitkistä välimatkoista, infrastruktuurin keskeneräisyydestä sekä kallistuvasta öljyn hinnasta.

FAO:n mukaan maataloustuotteiden tuottavuus on viimeisen kolmenkymmenenvuoden sisällä kasvanut kaikkialla muualla paitsi Afrikassa. Syitä maatalouden heikkoon tuottavuuteen on useita, mutta pääosa niistä linkittyy rakenteellisiin ongelmiin, joita ovat mm. hallituksen riittämättömät toimenpiteet maataloussektorin tukemiseksi, puutteellinen infrastruktuuri, raskas byrokratia, yksipuoliset tukijärjestelmät, mittava korruptio jne. Asiaa ei myöskään helpota mantereen kattava HIV/AIDS epidemia, Sambian reilusta 12 miljoonasta ihmisestä noin joka kuudes kantaa tartuntaa. Tämä syö jo ennestään rajallisia valtion varoja, sillä mm. kondomeja jaetaan ilmaiseksi sairaaloissa, lentokentällä ja hotelleista jne.

Sambia tarvitsee raudanlujaa tahtoa ja vahvoja strategioita maata vaivaavan
korruption kitkemiseksi. Lehdissä on toistuvasti uutisia poliitikoista, jotka on tuomittu julkisten varojen väärinkäytöstä ja lahjusten vastaanotosta. Paikallinen veronmaksaja on siten skeptinen poliittisten vallanpitäjien toimiin – ja syystäkin. Sambia on itsenäistymisestä lähtien ollut rauhallinen maa. Toisinaan kuitenkin ällistyttää, miten sietokykyistä tämä 72 eri heimoalueesta koostuva kansa täällä on.

Sambia on joidenkin lehtitietojen mukaan kuitenkin nykyisin kolmanneksi nopeimmin kasvava Afrikan maa, johon yhtenä suurena syynä on pääsy lopultakin velkahelpotusohjelmaan. Muutaman prosentin vuotuinen talouskasvu ei kuitenkaan riitä poistamaan köyhyyttä riittävässä määrin, vaan maa nojaa edelleen vahvasti ulkomaiseen kehitysapuun ja kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Lusakassa on menossa useita suuria rakennustyömaita, rakennussektorin kasvun odotetaan olevan yli 17% tänä vuonna. Yhtäällä kaupunkia japanilaiset rakentavat parhaillaan modernia stadionia, toisaalla kiinalaiset rahoittavat teitä, hotelleja ja toimistorakennuksia ja intialaiset omistavat yhä kasvavan osan maan vähittäis- ja tukkukaupasta. Pääosa maan investointivaroista tulee tällä hetkellä Aasiasta. Alue, jossa toimistomme sijaitsee, on pitkälti intalaiskauppiaiden valtakuntaa. Heidän hienot isot residenssinsä kohoavat tukkukauppa-alueen vieressä ja alueelle ollaan parhaillaan myös rakentamassa keskustan toista suurta moskeijaa. Kiinalaiset tuovat kaivoksilleen halpaa työvoimaa omasta maastaan ja maksavat erittäin pientä palkkaa, puhumattakaan alalle aiemmin tavanomaisista sosiaalieduista.

Sambia on erittäin riippuvainen tuontitavararoista, jopa tuontiruoasta. Maa tuottaa itse mm. puuvillaa, kahvia, kuparia jne, mutta suurin osa raaka-aineista viedään edelleen prosessoitaviksi ulkomaille. Vasta valmiit tuotteet tuodaan sittemmin takaisin myytäviksi paikallismarkkinoillle. Näin on käynyt mm. perinteisille Chitenge- kankaille ja jopa maatalouden lannoitteet tuodaan tänä päivänä pääosin Kiiinasta!!

Hallitus nosti juuri öljyn hintoja 15 %:lla, minkä odotetaan näkyvän kohonneina ruoan ja kulutustavaroiden hintoina. Öljyn hinnan noustessa kuljetusten nojaaminen pelkästään kumipyöräliikenteeseen on paitsi kallista myös ympäristöä kuormittavaa. Koska maalla ei ole omaa rantaviivaa, joudutaan ulkomaankauppatavara kuljettamaan naapurimaiden tullien läpi, mikä korottaa kuluttajahintoja entisestään.

Työmatkoihin kuluu täällä ihmisillä paljon aikaa, sillä lähiöt, joissa pääosa ihmisistä asuu, sijaitsevat kaukana keskustasta. Alussa ihmetytty raideliikenteen puttuminen katukuvasta. Junaa ei suosita edes rahtiliikenteessä, vaan pääosa kuljetuksista hoidetaan maanteitse. Maan junaraiteet ovat päälinjoilla ilmeisen hyvässä kunnossa, mutta linjoja on vähän. Matkustajajuna Copparbeltiltä Lusakaan kestää kokonaista kaksi päivää, vaikka matkaa on alle 400 km.. Juna pysähtyy jokaikisellä kyläraitin asemalla, jonka lisäksi junarataa on vandalisoitu siitä lähtien kun kuparikaivokset joutuivat hankaluuksiin ja ne myytiin kiinalaisille. Kiinalaiset ovat tosin ahkerasti mukana kehittämässä maan tie- ja rautatieverkkoa, viimeksi viime viikolla esiteltiin suunnitelma kattavasta tie- ja joukkoliikenteen uudistuksesta Lusakassa -kiinalaisrahoitteisesti.

Kuulin juuri eräältä maan kuparikaivosalueelta tänne hiljattain muuttaneelta naiselta, että hän käyttää päivässä yli neljä tuntia työmatkaliikkumiseensa ja että uutena lusakalaisena hän kokee kaupungin tungoksen ja välimatkat stressaavana. Hän oli tullut tänne töiden perässä, mutta omisti talon kuparivyöhykkeellä ja on todennäköisesti palaamassa sinne takaisin aika nopeallakin aikavälillä.

Minna

Muuton kautta hälinästä seesteisempään eloon

2.2.2010



Muutin sunnuntaina uuteen asuntoon ja ensimmäisenä aamuna uudessa talossa heräsin linnunlauluun!! En kuullut edes läheisen intianislamilaisen moskeijan aamurukouskutsua. Koen, että saan pitkästä aikaa hengähtää ja aikaa rauhoittua. Aamuisin saan kylpeä ja valmistaa aamiaiseni kaikessa rauhassa, talon päävuokralainen on jonkin verran yli nelikymppinen sambialais-zimbabwelainen nainen, jonka ainoa tytär opiskelee sisäoppilaitoksessa. Niinpä asustelemme talossa työviikot kahdestaan!!

Edellisessä talossa oli käynnissä jatkuva häly, melu, tohina ja odottelu. Ei enää jonottamista vessaan, vessan huuhteluveden kantamista sisään, odottamista kylpyveden valumisesta ulkohanasta muovikanisteriin ja vuoron saamisesta sen lämmittämiseen sekä sittemmin kylpemiseen kylpyhuoneesssa, jonottamista keittiön vesihanalle, teeveden lämmittämiselle jne. jne.

Aiemman asuintalon naisten aamurutiineihin kuului tiskata illan tiskivuori sekä siivota keittiön, wc:n ja kylpyhuoneen käytävän lattiat juuri pahimpaan ”aamuruuhka-aikaan”. Jostain syystä heidän piti suorittaa nämä toimenpiteet samaan aikaan, kun kouluun- ja työhönlähtijät suorittivat aamutoimiaan. Heillä olisi koko päivä aikaa. He katsoisivat pian televisiota suurimman osan päivää. Tämän totesin viimeksi viime viikolla, kun vietin etäpäivää rauhoittamassa pidempään riivannutta yskääni. Oliko naisten touhuaminen merkkinä heidän ahkeruudestaan talosta lähtijöille? Kuumuuden välttämisestä ei välttämättä ollut kyse ainakaan tähän aikaan vuodesta, täällä on hiostavan kuuma heti aamusta lähtien. Vai oliko tämä aina vain ollut näin, huolimatta siitä, voisiko rutiineja järkeistää palvelemaan paremmin koko talon asukkaiden tarpeita.

Joka-aamuinen siivoaminen tuntuu toisinaan myös hieman epätarkoituksenmukaiselta. Muurahaisten karkoittamisen jälkeen lattiat lakaistiin vastalla ja pestiin. Lattiat vahattiin aika tiuhaan tahtiin, punainen vaha tarttui tuoreeltaan jalkapohjiin. Koska ulkoa kulkeutuu sisään paljon hiekkaa, ovat lattiat hetken päästä jälleen hienon pölyn peittämät.

Tähän mennessä työmatkoihin on kulunut yli kolme tuntia päivässä. Laskin, että viikossa tämä teki 15 tuntia, kuukaudessa 60 tuntia ja kahdeksassa kuukaudessa kokonaiset 64 työpäivää. Tästä voi päätellä välimatkojen pituutta sekä joukkoliikenteen toimivuutta Lusakassa. Kotitaloni sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta, mutta koska bussi pysähtyy lähes jokaisella pysäkillä lastaten ulos ja sisään matkustajia sekä liiikenneruuhkat ovat mittavia, kestää matkanteko noin 1,5 suuntaansa. Kaupungissa ei myöskään juuri ole ”jokerilinjoja” kaupungin ristikkäiseen liikkumiseen paikasta toiseen.

Uusi asuntoni sijaitsee aivan keskustan liepeillä, mikä mahdollistaa bussiliikkkumisen vähentämistä huomattavasti entisestä sekä kävelyn lisäämistä. Toisena aamuna uudessa talossa keitin itselleni kaurapuuron, jonka voimistamana lähdin kävelemään kohti työpaikkaa. On satanut jo kolmatta päivää peräkkäin lähes taukoamattaa ja näin myös tänä aamuna. Uusi kotini ja työpaikkani sijaitsevat molemmat saman rautatien varressa, joten kävelin rautatiekiskoja pitkin, ohittaen puolessavälissä Lusakan päärautatieaseman.

Sain osakseni useita epäuskoisia katseita sille, että valkoinen käveli kiskoja pitkin kaatosateessa. Tästä syystä sain edelleen osakseni huutoja, että kastut läpimäräksi, etkö käytä sateenvarjoa? Sateenkestävät vaatteeni ja kenkäni ilmeisesti muistuttivat liiaksi ”tavallisia” vaatteita, joita ei täällä osata mieltää sadevarusteiksi. Suurella osalla ei täällä ole edes varaa sateenvarjoon ja ainoastaan harvalla sadeviittaan. Edullisin vaihtoehto on suikumyssy, joka tosin ei suojaa kuin hiukset (?). Moni joko yrittää vältellä sadetta katoksen alla tai kastuu läpimäräksi kävellessään kaatosateessa.

Jälleen kerran sain todisteen myös sille, että ”Älä tee näin” – tapaan tiedottavat ja yleisvalistavat katujulisteet, mainokset ja kyltit eivät löydä täällä aina kovin hedelmällistä maaperää. Tänäänkin raiteen viereen pystytety kyltti ”Tämä ei ole kävelytie” kyyhötti siellä hyvin yksinäisenä ihmisten kävellessä kaikessa rauhassa raidetta pitkin.

Sambiassa on lupa virkistää itseään oluella minä päivänä tahansa, mihin päivänaikaan siltä tuntuukaan.Eräs kerta taksikuski kertoi, että hän oli hieman väsynyt, koska hän oli ottanut olutta edellisiltana. Tosin hän oli juonut ”ainoastaan” seitsemän pullollista, aloittanut kuudelta ja lopettanut jo kahdeksalta, jonka jälkeen hän oli mennyt nukkumaan. Sain myös kuulla, että perjantai-iltaisin kaupungista lähiöihin kahdeksan-yhdeksän maissa suuntautuvaa liikennettä kutsutaan ”aikaisiksi kotiintulijoiksi” – baariin on menty ajoissa perjantaina suoraan töistä, jonka jälkeen autonnokka suunnataan kotiakohti jo hyvissä ajoin. Katujen ”Jos juot et aja” –kyltit tuntuvat siten lähinnä hilpeiltä. Joukkopuhalluksiin on harvemmin varaa, sillä alkometrin suuttimet ovat kalliita. Mikäli epäonneksesi kuitenkin satut lähestymään ratsiaa, mutta huomaat tämän hyvissä ajoin, voit kuulemma kaikessa rauhassa pysäyttää autosi ja jäädä lepäämään tiensivuun. Poliisi ei kuulemma pysäytä, ellet sitten käyttäydy liikenteessä todella räikeästi. Ihme kyllä, poliisit eivät ole vielä keksineet itselleen tästäkin kannattavaa lisätienestimuotoa.

Ehkä minibusseissa hikoilemisen ja vedon sekä pakokaasujen välttäminen nyt myös osaltaan auttaisi yli viikon vaivanneen yskän hillitsemiseen. Viikonloppuna asuinalueen tiellä yskiessäni, kommentoivat ohikulkijat jotain paikalliskielellä.. ainoa sana, jonka ymmärsin oli TB (tuberkuloosi). Huikkasin heille vitsinä takaisin, että juu, TB:hän tämä on! Olen jo oppinut, että vitsailemalla täällä selviää aika monesta asiasta parhaiten. Sen avulla voi kääntää lähes tilanteen kuin tilanteen itselleen suotuisammaksi.

Terveisiä Sambiasta, jossa sadekausi on pärskähtänyt nyt oikein kunnolla käyntiin!

Minna

Ladies' night out

24.1.2010

Länsimaisten naisten kihartaessa hiuksiaan permanenteilla ja ruskettaessaan ihoaan solariumissa sekä etelänmatkoilla, on sambialainen nainen kiireinen yrittäessään pitää hiuksensa suorina sekä levittäesään itseensä ihoa vaalentavaa voidetta. Vaalentavat voiteet ovat jo tavoittaneet myös yhteistyökylämme, mikä on samalla merkki elintason kasvusta myös siellä. Suurella osalla kaupunkilaisnaisista on pitkät hiukset, pääosin pienille leteille letitettyinä. Siksi hämmästyin suuresti saatuani vasta äskettäin tietää totuuden. Paikallisten hiukset eivät nimittäin juuri kasva kovin pitkiksi – pitkät hiukset täällä ovat siten pitkälti hiuslisäkkeiden ja peruukkien ansiota!

Länsimainen nainen on täällä kummajainen, etenkin perheessä asuessaan. Koska perheiden sisäinen hierarkia on perinteiden mukaan tarkkaan määritelty, tuottaa työssäkäyvä, omituisesti käyttäytyvä nainen päänvaivaa talon asukkaille. He eivät pysty määrittelemään, mihin paikkaan hierarkiassa tämä outo lintu pitäisi sijoittaa. Hänen sopii esimerkiksi syödä huoneessa miesten kanssa, vaikka talon naiset syövät keskenään muualla. Hän voi lähteä päiväretkelle tai viettämään iltaa ulos talon omistajan kanssa, toisin kuin muut talouden jäsenet. Lisäksi talon asukkaat (sekä vierailijat) ovat myös oppineet, että häneltä on mahdollista saada lisäavustusta puuttuvien tarvikkeiden hankintaan.

Talomme naisten kohdalla ei siis tulisi kysymykseenkään, että he lähtisivät ulos viettämään iltaa, puhumattakaan lähtemisestä pelkällä naisporukalla. Olen muutamaan otteeseen keskustellut paikallisten miesten kanssa ja he ovat kertoneet, että miehillä on itsestäänselvä oikeus lähteä yksin ulos. Erityisesti perjantai-illat ovat tunnetusti isän ulkoilupäiviä, ”Daddy´s day out”.

Tällä viikolla tapasin linja-autossa ikäiseni, naimattoman ja lapsettoman naisen –mikä sinänsä on hyvin erikoista täällä. Sovimme, että lähtisimme ulos perjantaina töiden jälkeen. Hämmästyin, kun kotiporttini takana oli autossa kolme naista farkut ja olkaimettomat topit päällä laittautuneina yökerhoiltaa varten. Kävimme ensin syömässä paikassa, jossa mainostettiin myös riistalihaa (”bushmeat” mm. impaloiden ja puhveleiden lihaa), vaikka sitä ei kuulemma juuri koskaan ole heillä saatavilla.
Seuraava paikka oli ulkoterassi, jossa esiintyi paikallisartisteja. En päässyt missään vaiheessa perille, kuinka moni puolisattumalta mikrofoniin varteen tarttuvista sai palkkaa esiintymisestään ja kuinka moni teki sen pelkän esiintymisen palosta. Tätä ei kuitenkaan voi missään määrin verrata suomalaiseen karaokekulttuuriin. Esiintyjät osasivat järjestäen laulaa, tanssia sekä vetää yleisön mukaan showhun. Osa esitti myös poliittisesti sävyttyneitä lauluja kritiikkinä menneiden sekä nykyisen hallituksen tehottomille toimenpiteille maan elinolojen parantamiseksi. Vaikka pääosa yleistöstä luonnollisesti oli miehiä, ei sillä sinänsä ollut merkitystä – miehet täällä tanssivat lähes järjestäen ja täysin antaumuksin!!

Hätkähdyttävin ohjelmanumero oli kuitenkin nuori nainen, joka alkajaisiksi riisui pois paitansa ja tanssi päydällä farkuissa ja pelkissä mustissa rintaliiveissä lanteitaan heiluttaen. Itse olin lähes järkyttynyt, koska täällä nimenomaan vyötärö ja selkä tulee aina peittää, muuten leimaudut kevytkenkäiseksi ja huonomaineiseksi naiseksi. Tätä taustaa vasten voi vain kuvitella sambialaisten hämmennystä, mikäli he kävelisivät Euroopan kaduilla, jossa naisten ja jopa pikkutyttöjen pukeutuminen napapaitoihin on arkipäivää. Vyötärön lisäksi peitettäviä ruumiinosia ovat polvet ja sääret. Sen sijaan naisen rinnat eivät niinkään ole tabu. Kylissä naiset imettävät avoimesti keskellä kyläkokousta miesten läsnäollessa ja kaupungissa naisten paitojen kaula-aukot saattavat olla hyvinkin avoinaisia.

Vasta myöhemmin sain selityksen naislaulajan kohdalla. Hänen esiintymisasunsa ei nimittäin herättänyt naisseuralaisissani yhtä kovaa pahennusta, kuin paikalla olleen toisen paikallisen naisen jonkinasteinen napapaita. Jälkimmäinen ei heidän mielestään tehnyt samalla tavalla työtä, vaikka hänen ammattinsa kuuluu yhteen maailman vanhimmista. Esiintyvän artistin laulun sanat myös kuulemma kertoivat nimenomaan siitä, että vaatetus ei ole pääasia, vaan se, millainen ihminen on sisältä.

Tämän hienon ajatuksen siivittämin terveisin Lusakasta tällä erää,

Minna