Muuton kautta hälinästä seesteisempään eloon

2.2.2010



Muutin sunnuntaina uuteen asuntoon ja ensimmäisenä aamuna uudessa talossa heräsin linnunlauluun!! En kuullut edes läheisen intianislamilaisen moskeijan aamurukouskutsua. Koen, että saan pitkästä aikaa hengähtää ja aikaa rauhoittua. Aamuisin saan kylpeä ja valmistaa aamiaiseni kaikessa rauhassa, talon päävuokralainen on jonkin verran yli nelikymppinen sambialais-zimbabwelainen nainen, jonka ainoa tytär opiskelee sisäoppilaitoksessa. Niinpä asustelemme talossa työviikot kahdestaan!!

Edellisessä talossa oli käynnissä jatkuva häly, melu, tohina ja odottelu. Ei enää jonottamista vessaan, vessan huuhteluveden kantamista sisään, odottamista kylpyveden valumisesta ulkohanasta muovikanisteriin ja vuoron saamisesta sen lämmittämiseen sekä sittemmin kylpemiseen kylpyhuoneesssa, jonottamista keittiön vesihanalle, teeveden lämmittämiselle jne. jne.

Aiemman asuintalon naisten aamurutiineihin kuului tiskata illan tiskivuori sekä siivota keittiön, wc:n ja kylpyhuoneen käytävän lattiat juuri pahimpaan ”aamuruuhka-aikaan”. Jostain syystä heidän piti suorittaa nämä toimenpiteet samaan aikaan, kun kouluun- ja työhönlähtijät suorittivat aamutoimiaan. Heillä olisi koko päivä aikaa. He katsoisivat pian televisiota suurimman osan päivää. Tämän totesin viimeksi viime viikolla, kun vietin etäpäivää rauhoittamassa pidempään riivannutta yskääni. Oliko naisten touhuaminen merkkinä heidän ahkeruudestaan talosta lähtijöille? Kuumuuden välttämisestä ei välttämättä ollut kyse ainakaan tähän aikaan vuodesta, täällä on hiostavan kuuma heti aamusta lähtien. Vai oliko tämä aina vain ollut näin, huolimatta siitä, voisiko rutiineja järkeistää palvelemaan paremmin koko talon asukkaiden tarpeita.

Joka-aamuinen siivoaminen tuntuu toisinaan myös hieman epätarkoituksenmukaiselta. Muurahaisten karkoittamisen jälkeen lattiat lakaistiin vastalla ja pestiin. Lattiat vahattiin aika tiuhaan tahtiin, punainen vaha tarttui tuoreeltaan jalkapohjiin. Koska ulkoa kulkeutuu sisään paljon hiekkaa, ovat lattiat hetken päästä jälleen hienon pölyn peittämät.

Tähän mennessä työmatkoihin on kulunut yli kolme tuntia päivässä. Laskin, että viikossa tämä teki 15 tuntia, kuukaudessa 60 tuntia ja kahdeksassa kuukaudessa kokonaiset 64 työpäivää. Tästä voi päätellä välimatkojen pituutta sekä joukkoliikenteen toimivuutta Lusakassa. Kotitaloni sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta, mutta koska bussi pysähtyy lähes jokaisella pysäkillä lastaten ulos ja sisään matkustajia sekä liiikenneruuhkat ovat mittavia, kestää matkanteko noin 1,5 suuntaansa. Kaupungissa ei myöskään juuri ole ”jokerilinjoja” kaupungin ristikkäiseen liikkumiseen paikasta toiseen.

Uusi asuntoni sijaitsee aivan keskustan liepeillä, mikä mahdollistaa bussiliikkkumisen vähentämistä huomattavasti entisestä sekä kävelyn lisäämistä. Toisena aamuna uudessa talossa keitin itselleni kaurapuuron, jonka voimistamana lähdin kävelemään kohti työpaikkaa. On satanut jo kolmatta päivää peräkkäin lähes taukoamattaa ja näin myös tänä aamuna. Uusi kotini ja työpaikkani sijaitsevat molemmat saman rautatien varressa, joten kävelin rautatiekiskoja pitkin, ohittaen puolessavälissä Lusakan päärautatieaseman.

Sain osakseni useita epäuskoisia katseita sille, että valkoinen käveli kiskoja pitkin kaatosateessa. Tästä syystä sain edelleen osakseni huutoja, että kastut läpimäräksi, etkö käytä sateenvarjoa? Sateenkestävät vaatteeni ja kenkäni ilmeisesti muistuttivat liiaksi ”tavallisia” vaatteita, joita ei täällä osata mieltää sadevarusteiksi. Suurella osalla ei täällä ole edes varaa sateenvarjoon ja ainoastaan harvalla sadeviittaan. Edullisin vaihtoehto on suikumyssy, joka tosin ei suojaa kuin hiukset (?). Moni joko yrittää vältellä sadetta katoksen alla tai kastuu läpimäräksi kävellessään kaatosateessa.

Jälleen kerran sain todisteen myös sille, että ”Älä tee näin” – tapaan tiedottavat ja yleisvalistavat katujulisteet, mainokset ja kyltit eivät löydä täällä aina kovin hedelmällistä maaperää. Tänäänkin raiteen viereen pystytety kyltti ”Tämä ei ole kävelytie” kyyhötti siellä hyvin yksinäisenä ihmisten kävellessä kaikessa rauhassa raidetta pitkin.

Sambiassa on lupa virkistää itseään oluella minä päivänä tahansa, mihin päivänaikaan siltä tuntuukaan.Eräs kerta taksikuski kertoi, että hän oli hieman väsynyt, koska hän oli ottanut olutta edellisiltana. Tosin hän oli juonut ”ainoastaan” seitsemän pullollista, aloittanut kuudelta ja lopettanut jo kahdeksalta, jonka jälkeen hän oli mennyt nukkumaan. Sain myös kuulla, että perjantai-iltaisin kaupungista lähiöihin kahdeksan-yhdeksän maissa suuntautuvaa liikennettä kutsutaan ”aikaisiksi kotiintulijoiksi” – baariin on menty ajoissa perjantaina suoraan töistä, jonka jälkeen autonnokka suunnataan kotiakohti jo hyvissä ajoin. Katujen ”Jos juot et aja” –kyltit tuntuvat siten lähinnä hilpeiltä. Joukkopuhalluksiin on harvemmin varaa, sillä alkometrin suuttimet ovat kalliita. Mikäli epäonneksesi kuitenkin satut lähestymään ratsiaa, mutta huomaat tämän hyvissä ajoin, voit kuulemma kaikessa rauhassa pysäyttää autosi ja jäädä lepäämään tiensivuun. Poliisi ei kuulemma pysäytä, ellet sitten käyttäydy liikenteessä todella räikeästi. Ihme kyllä, poliisit eivät ole vielä keksineet itselleen tästäkin kannattavaa lisätienestimuotoa.

Ehkä minibusseissa hikoilemisen ja vedon sekä pakokaasujen välttäminen nyt myös osaltaan auttaisi yli viikon vaivanneen yskän hillitsemiseen. Viikonloppuna asuinalueen tiellä yskiessäni, kommentoivat ohikulkijat jotain paikalliskielellä.. ainoa sana, jonka ymmärsin oli TB (tuberkuloosi). Huikkasin heille vitsinä takaisin, että juu, TB:hän tämä on! Olen jo oppinut, että vitsailemalla täällä selviää aika monesta asiasta parhaiten. Sen avulla voi kääntää lähes tilanteen kuin tilanteen itselleen suotuisammaksi.

Terveisiä Sambiasta, jossa sadekausi on pärskähtänyt nyt oikein kunnolla käyntiin!

Minna