Sambiassa korkea verenpaine on harvinaista

28.2.2010

Mikrotason vertailun perusteella yleinen sambialainen palkkataso tuntuu olevan noin 1,5 miljooonaa kuukaudessa (n. 240 €), joka motivoi eri henkilöitä eri tavoin. Samaan aikaan kun maahanmuuttoviranomaistoimistossa työskentelevä 42-vuotias sambialaisystävättäreni tekee tällä rahalla töitä jopa lauantaisin ilman erilliskorvausta, oli suurlähetystön puutarhuri juuri vaihtamassa parempipalkkaiseen työhön ja toimistomme kirjanpitäjä selitti usean muun tapaan työtahtinsa perustuvan katsomansa korvaukseen alhaisuuteen.

Sambialaisen työkulttuurin perusta on suunnitelmatalousajattelussa, mikä näkyy edelleen myös pitkälti työnteossa. Tehokkuusajattelu on, toisaalta kansalaisten onneksi, toisaalta maan kokonaishyvinvoinnin kannalta, edelleen vierasta. Länsimaisen tehokkuusajattelun ja toimien optimoinnin lapsena on paikallistoiminnan seuraaminen välillä enemmän kuin turhauttaa. Toisaalta jopa naapurimaan kansalainen saattaa kokea paikallisen toiminnan turhauttavana.

Täällä näkee etenkin kaupan- ja ravintolan alan työntekijöiden torkkuvan keskellä päivää myyntitiskiensä takana. Päiväunien ottaminen ei ole vierasta myöskään toimistoympäristössä, johtuisiko tämä siitä, että varsinaisia kahvitaukoja ei täällä tunneta. Virallisten taukojen sijaan pausseja pidetään mm. pelaamalla pasianssia tietokoneella. Kotiapulaiset, siivoojat ja puutarhurit aloittavat työpäivänsä rivakasti, mutta iltapäivää kohden tahti hidastuu ja loppupäivästä on yleisesti hyväksytty lupa levätä ja vaihtaa kuulumisia muiden työntekijöiden kanssa.

Modernit omistamisen muodot ovat maassa edelleen vieraampia ja perinteiset perhe- ja sukurakenteet yhteisomistamisperiaatteinen ovat vielä syvässä ihmisten mielissä . Esimerkiksi kenialaisten kanssa keskustellessani kävi selvästi ilmi, että he ajattelivat jo pääosin yksilökulttuurin näkökulmasta. He eivät enää halunneet vanhetessaan tukeutua lastensa apuun, vaan halusivat työssäoloaikanaan kerätä itselleen vaurautta , mm. kiinteistöjä ja näin taata itselleen vanhuudenturvan.

Löysin työpaikan koneelta aiemman vapaaehtoisen kirjoittamia kolumneja hänen sambiakokemuksistaan. Niissä toistuivat samat tutut aiheet kuten maahanmuuttoviranomaisten byrokratian mielivaltaisuus, paikallisten työtahti ja ajoista kiiinnipitäminen.. päävastuussa ollut toimittaja oli kadonnut kuukaudeksi ennen lehden dealinea ja palatessaan yksi kaunis päivä takaisin toimistolle, hän olin vain nauranut makeasti asialle. Täällä ei ihmiset pahoittele, pyydä anteeksi tai osoita juuri katumistaan. Asiat vain joko tapahtuvat tai sitten eivät. Tänään kello 10 voi tarkoittaa hyvinkin huomenna klo 16, tai sitten kahden viikon päästä. Kun pitää tämän mielessä jo heti alussa, säästää itseäään. Tosin tämä on kieltämättä hyvin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Mittautin verenpaineeni yhtenä launtaina paikallisen ostoskeskusken pihalla, jossa paikalliset lääkäriopiskelijat mittasivat yleisiä perusarvoja pientä korvausta vastaan. Vieressäni vuoroaan odottava sambialaismies totesi, ettei hän olettanut verenpaineensa kanssa olevan ongelmia. Hän nimittäin ei juuri hermoile elämässään. Kerroin myöhemmin, että omassa maanosassamme nimenomaan verenpaine on yleinen ongelma ja että yhteiskuntamme vaatii jatkuvaa yksilön tehokkuutta ja tahdin kiristämistä. Kysymys kuuluukin, minkälaisessa yhteiskunnassa yksilö on onnellisempi?

Minna

Lisää suomalaisia Etvo-vapaaehtoisia Sambiaan

25.2.2010

Hautajaisia täällä ihmisillä vähän väliä ja se on yleisesti hyväksytty syy työstäpoissaoloon. Toisen suomalaisen vapaaehtoisen saapuessa maahan oli naapurinaisemme nukkunut pois edellisenä yönä. Tiettävästi noin 50 naisen mies oli kuollut vain vuotta aiemmin. Suruviestin siivittämänä pihapiiriimme alkoi täyttyä hautajaisiin tulevista sukulaisista ja ystävistä. Surujoukko teki enemmän tai vähemmän leirin poismenneen asukkaan asunnon ulkopuolelle, ulos kannettin nojatuolit ja sohva ja niiden päälle viritettiin sadekatos. Ruokaa tehtiin koko seurueelle suuressa avotulessa, ihmiset lauloivat ja itkivät kuorossa.

Hautajaisia kesti useamman päivän, jonka ajan ihmiset viettivät suurelta osin ulkona, ja eteninkin naisväki piti huolta yleisestä taloudenpidosta, pesten urakalla pyykkiä ja valmistaen ruokaa seurueelle. Hautajaisten loppua kohden itkukuoroa seurasi pikkuhiljaa myös nauruhetket, mikä suomalaisen korvissa kuulosti vieraalta. Mutta Sambiassa ihmisillä on ilo herkässä ja elämän kovuuden huomioon ottaen hyvä näin.

Muutoinkin uutena maahantulevan henkilön alkua varjosti ikävät tapahtumakulut. Toimistomme muuton yhteydessä puhelimeni sekä lompakkoni varastettiin toiseen kertaan. Tapahtumasarjasta muodostui yleisötapaus työpaikkamme ulkopuolella kadulla, sillä varas ei voinut olla kukaan muu, kuin muuttoapuun kadulta palkatut kaksi kantomiestä. Puhelin saatiin takaisin suhteellisen nopeasti yleisövinkin perusteella, mutta lompakko oli edelleen hukassa. Sinänsä ikävää, että olin kantanut mukanani tavallisesta poikkeavamman suuremman summan, jonka olin lainannut päivää aiemmin maahan saapuvalle. Suomesta käsin paikallisvaluutan saaminen nimittäin on todella vaikeaa.

Paikalle tullut poliisi valjasti varkaaksi varmistuneen nuoren miehen käsiraudoilla ja lähdimme alueen poliisilaitokselle selvittämään tilannetta. Alueemme, kuten myös monen muun alueen, poliisilaitos on karu rahtikontti. Melko pian saapumisemme jälkeen toinen poliiseista otti esiin rautaisen tangon ja alkoi kolisutella sillä ikkunakaltereita vasten. Pidätetty mies istui kontin lattialla, josta hänet saatettiin pamppua heiluttaneen poliisin kanssa kontin takana olevaan suljettuun tilaan. Samaan aikaan, kun yritin koota itseäni kertomaan tapahtumakulusta poliisiraporttia varten, kuului takaosasta pidätetyn tuskanhuudot. Mikäli olisin tähän asti saanut pidettyä tunteeni kurissa, olisi tämä varmasti ollut erittäin tiukka paikka kenelle tahansa länsimaiselle, tällaiseen toimintaan tottumattomalle.

Myös rahapussini löytyi sittemmin kaikkine rahoineen muutokuormaa purettaessa erään suuren laatikon päältä, mihin varkaan rikoskumppani ilmeisesti oli käynyt sen palauttamassa poliisilaitoksella ollessamme. Poliisit nimittäin kertoivat seuraavana aamuna, että pitkäkyntisen ystävä oli käynyt vielä edellisenä iltana toteamassa, että ”valkoinen nainen tulee vapauttamaan hänen ystävänsä seuraavana päivänä”.

Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen tapasin sattumalta nettikahvilassa niinikään Lusakassa kolme kuukautta olleen suomalaisopiskelijan. Tavatessamme minulla oli pakottava tarve päästä wc:n ja automaattisesti jätin kannettavan sisältävän laukkuni tämän juuri tapaamani henkilön vartioitavaksi. Puhelimen sekä lompakkoni otin kuitenkin mukaani. Matkalla olin jo vähällä kääntyä takaisin hakemaan mukaani myös kassini.. en tiennyt enää, voisinko luottaa edes toiseen suomalaiseen.

Erittäin positiivisena asiana oli etenkin toisen vapaaehtoisen työluvan sisäänjättöprosessin kivuttomuus. Esivalmistelujen ollessa kohdallaan, meni itse hakemuksen sisäänjättämiseen ainoastaan puolitoista tuntia!! Tällä kertaa ei edes yksikään maahanmuuttoviranomainen yllättänyt muuttamalla sääntöjä juuri sillä hetkellä kun hakija hänen työpöytänsä eteen istahti. Näin osuvasti asian ilmaisi eräs aiempi järjestöni vapaaehtoinen omassa kolumnissaan, jonka löysin työpaikan koneelta.

Minna

Ruokakaapissa kuhisee

20.2.2010

Sambiassa riittää runsaasti mm. muurahaisia, sisiliskoja ja torakoita. Osaa hyönteisistä käytetään myös ruokana, kuten perhosten toukkia ”catepillars”, heinäsirkkoja sekä uusimpana kuulemiani pieniä hyönteisiä, ”Insua” joita lentää ilmassa runsaasti etenkin sadekauden aikana. Edellisessä asunnossa löysin yksi ilta sängystäni uuden kotiläimen, vaeltajasirkan. Niinikään tehdessäni loppusiivousta löysin sänkyni alta pienen kuolleen sisiliskon.

Myös muurahaisia riittää. Jos jätät jotain vähänkin makeaa sisältävää (kuten esimerkiksi teen lopun) kuppiin edellisenä iltana, löydät joukon muurahaisia kuolleena kupistasi seuraavana aamuna. Eräänä päivänä olivat lentomuurahaiset tehneet joukkoitsemurhan toimiston vessaan.

Näin vanhassa talossamme ensimmäisen torakan avatessani jääkaapin oven. Sieltä tepasteli ulos tyytyväisen oloinen otus. Silloin en vielä tiennyt tätä torakaksi mutta sittemmin olen törmännyt näihin otuksiin usempaan kertaan. Nämä täällä yleiset asukit kestävät kuulemma jopa mikroaaltoja, sillä tuttavani oli todistanut, kuinka yksi vipeltäjä oli kömpinyt iloisesti ulos mikrosta jopa hänen lämmitettyään siellä ruokansa! Uudessa talossakin, vaikka on todella siistiä, vilisee torakoita.. ehkäpä vielä edellistä taloa enemmän. Avatessani matkalaukun yksi vipelsi laukussa ja illalla tiskipöydällä oli torakkakokous.

Kuulemani mukaan jossain päin maata torakoita myös käytetään ravintona, aivan kuten mm. hiiriä ja rottia. Tätä ajatellen on vaikea ymmärtää, että hyvin moni paikallinen ei voisi kuvitellakaan syövänsä esim. katkarapuja! He kutsuvat niitä nimittäin meren torakoiksi. Heidän mielestään muut merenelävät kuin kalat, ovat vastenmielisiä. Näin ollen myös ajatus krokotiilin lihan syömisestä ei myöskään herätä heissä kovin suurta ihastusta. Henkilökohtaisesti suosin edellisiä rottiin ja torakoihin nähden - tai paikalliseen ”Walkie Talkieen”, joka koostuu sekoituksesta kanan päitä ja jalkoja. Mutta makutottumuksista ei voi kiistellä – niinhän se menee ;)

Yhteistyötoimistomme nuori nainen on raskaana ja hänelle tuli hyvissä ajoin kylästä talouden- ja lastenhoitaja opettelemaan perheen rutiineita. Nainen kertoi jo heti alussa, että nuori tyttö ei syönyt lainkaan lihaa tai kalaa ja että hän piti niin ikään mm. kananmunia erittäin vastenmielisinä. Muutaman viikon kaupunigissaolon jälkeen tuleva lastenhoitaja oli sairastunut ja hänet oli viety lääkäriin. Tuleva äiti totesi liiankin rauhallisella äänellä, että lääkäri oli todennut tytöllä olevan keltataudin sekä mahdollisesti myös hepatiitin, josta täällä tiedetään yleisesti hyvin vähän. Tytön silmät ovat kuulemma jo keltaiset ja diagnoosi selittää siten myös hänen ruokahaluttomuutensa. En halunnut huolestuttaa tulevaa äitiä liikaa, mutta kehotin kuitenkin noudattamaan erittäin huolellista hygieniaa kotona ja mikäli mahdollista, majoittamaan tytön jonkin toisen sukulaisen luo toistaiseksi.

Viikon päästä uudemman kerran keskustellessamme, oli tyttö viety sairaalaan, jossa hän oli saanut lääkityksen keltatautiin. Perhe oli päättänyt palauttaa tytön takaisin kotikyläänsä toipumaan. Koska keltatauti ei ole yleistä Sambiassa, oli lääkäri kehottanut tyttöä otattamaan myös HIV –testin. Tytöllä oli niin ikään pitkään jatkunut yskä, mikä viittaa edelleen tuberkuloosiin. Sekä keltatauti että mahdolinen tuberkuloosi ovat viitteitä heikentyneestä immuunitasosta. Koska tyttö oli vasta teini-ikäinen, saattaa mahdolliseen HIV-tartuntaan olla siten syynä esim. seksuaalinen hyväksikäyttö. Kaupunkilaisperhe oli kuitenkin tehnyt parhaansa auttaakseen tyttöä –ehkä jopa säästänyt tämän hengen. Tuleva äiti esitti sydämelliset kiitokset siitä, että minulta oli löytynyt tietämystä mm. hepatiitista ja että hän oli sen perusteella itse alkanut etsiä lisätietoa internetistä. Muussa tapauksessa hän olisi todennäköisesti kuitannun asian hyvin paljon kevyemmin.

Minna

Tilanne tekee varkaan

16.2.2010

Tilasto alkaa osua kohdalleen myös osaltani. Pari viikkoa sitten käsilaukkuni varastetiin keskellä kirkasta päivää ollessani lounaalla työpaikkani lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Olin jättänyt laukkuni viereiselle penkille ja pöytääni istui tuikituntematon nuori mies. Vielä kuukausi sitten olisin lähettänyt hänet pois pikaisesti tuiman katseen siivittämänä, mutta nyt oletin hänen vain haluavan jakaa muutaman sanan lounastaukonsa aikana. Tämä oli kuitenkin virhe. Jossain välissä jutustelumme aikana mies oli saanut sujautettua pienen käsilaukkuni sylissään pitämäänsä muovikassiin. Huomasin kassin kadonnen muutama sekuntti hänen poistumisensa jälkeen, mikä oli auttamattomasti liian myöhään.

Onni onnettomuudessa oli, etten yleensä kanna mukanani mitään kortteja tai avaimia, joita olisi vaikeampi korvata täällä. Edullisesti ostamani paikallispuhelin ei olisi kovin hyödyllinen varkaalle, eikä myöskään muistitikku, jonka olin juuri onnistunut täyttämään viruksilla, joita ei edes virustorjuntaohjelmani suostunut enää poistamaan. En myöskään yleensä kanna mukanani suuria määriä rahaa, vaikkakin jäljellä oleva summa oli varmasti varkaalle edelleen kunnon päivätienestin arvoinen.

Nyt alankin odottaa ensimmäistä Malaria- horkkaa tai ”malariaviikonloppua”, josta
luin ennen tänne tuloani aiemman vapaaehtoisen blogista. Myös sambialaisten keskuudessa malaria on edelleen yleistä, vaikkakin aiempaa harvemmin kuolemaan johtavaa. Toimiston väki kertoi, että koska etenkin kylissä matka lähimmän lääkärin vastaanotolle on pitkä, jonka lisäksi harvalla on varaa lääkäri- saatikka lääkemaksuihin, itselääkitään täällä herkästi sairautta kuin sairautta ilman reseptiä apteekista saatavilla edullisilla malarialääkkeillä. Lääke saattaa auttaa esimerkiksi kuumeen poistamiseen, jolloin todetaan kyseessä olleen malarian. Moni muu sairaus saattaa tässä tapauksessa kuitenkin jäädä diagnosoimatta ja jäädä näin ollen kytemään pinnan alle ja kroonistua. Toinen yleinen apu täällä on maissijauhoista keitetty velli, jota keitetään huonovointisellle tai sairaalle perheenjäsenelle.

Uusi vuokraemäntäni on erittäin mukava ja ymmärtäväinen. Hän on väsymättömän kiinnostunut siitä, mistä tulen ja mitä asioista ajattelen. Kertoessani hänelle suomalaisesta makaronilaatikosta, oli hän eräs päivä alkanut valmistaa ruokaa kotiintultuani. Tämä oli mielestäni todella herttaista ja samalla opin itsekin jälleen jotain uutta. Makaronilaatikkoon voi nimittäin aivan yhtä hyvin sekoittaa makaronin lisäksi myös perunaa! Cornflakeseihin hän käyttää maitojauhetta ja keitettyä, kuumaa vettä. Sen sijaan olin vähemmän ihastunut hänen tarjotessaan minulle naudan vatsalaukusta tehtyä ruokaa. Tämä on täällä hyvin yleinen ruokalaji, samoin kuin maksa- ja munuaisruoat. Munuaisruoka on yleensä jopa kalliimpaa kuin täydestä naudanlihasta tehty lihakastike!

Uusi asuinpaikkani on rivitalotyyppinen asunto tontilla, jossa asuntoja on yhteensä kuusi. Tonttia ympäröi rautalangalla ja lasinsirpaleilla päällystetty betonimuuri ja porttia aukoo kello viiden jälkeen porttivahti. Päivisin pihalla häärii puutarhuri-, autonpesijä-, katujenlakaisija yleismies jantunen. Lähes kaikkien talojen ikkunoissa on kalterit. On ollut hauskaa huomata, että täällä pihan kukkavalikoimasta löytyy niin kotoiset ulkokesäkukat pelargonia ja samettiruusu kuin meille tutut sisäkasvit anopinkieli ja peikonlehtikin.

Uusi asunto on ylellinen aiempaan verrattuna. Keittiöstä löytyy mikro, kahvinketin, vedenkeitin ja suureksi ihastuksekseni myös leivänpaahdin! Valitettavasi jääkaappi osoittautuikin pakastimeksi, jonka johdosta sulattelen aamujogurttia nykyisin mikrossa. Yllättävää, miten moni ruoka-aine lopulta sietää pakastamista!

Tällä asuinalueella ei onneksi ole vesikatkoksia, mutta kylpyhuoneen raana vuotaa, joten vesihanan täytyy sulkea ulkona olevasta vivusta. Talossa on jopa lämminvesivaraaja, joka lämmittää veden 20 minuutissa, mutta koska kylpyammeen kylmä ja kuuma vesihana ovat erillään kunnon englantilaiseen tapaan, olen jatkanut aiempaa linjaa –lämmittän veden kattilassa ja kauhon sopivan kylpyveden sitten päälle kauhalla. Mutta toimii!

Minna

Sambialaisperheen luona kylässä

12.2.2010

Olen tutustunut nuoreen sambialaisperheeseen, jonka luona olen käynyt silloin tällöin kylässä. Pariskunnalla on itsellään kaksi omaa lasta, jonka lisäksi heidän kahden makuuhuoneen talossa asuu kaksi hyvin nuorta kasvattilasta sekä yksi vanhempi sukulaispoika.Sambiassa on hyvin yleistä, että kaupunkilaissukulaiset auttavat maalaissukulaisiaan ottamalla lapsen tai lapsia kotiinsa asumaan ja tarjoavat näille paremman mahdollisuuden koulutukseen ja siten parempaan elämään jatkossa.

Toisaalta täällä katsotaan, että sisäoppilaitos antaa parhaat eväät lapselle tulevaisuudessa ja mikäli perheellä on siihen varaa, lähetetään lapset opiskelemaan näihin opinahjoihin teini-ikäisinä. Sisäoppilaitokset sijaitsevat usein satojen kilometrien päästä kotipaikasta, yleensä keskellä pusikkoa –lainatakseni paikallisten sanontaa asiasta. Näissä laitoksissa pidetään huolta siitä, että lapset opiskelevat ahkerasti ja ettei heille jää aikaa turhanpäiväisyyksiin. Ympäristö ei anna tähän suuremmalti mahdollisuuttakaan. Televisiosta saa katsoa vain jalkapalloa, mikä on sambialaisten ylivoimaisesti suosituin urheilulaji. Sinänsä erikoista, että omat lapset lähetetään pois kotoa ja tilalle otetaan kasvattilapsia kylistä. Nämä lapset kutsuvat vanhempia poikkeuksetta isäksi ja äidiksi.

Ensimmäisellä kerralla perhe tarjosi minulle ja silloin täällä olleelle suomalaispariskunnalle perinteisen sambialaisen lounaan. Lounas oli runsas sisältäen sekä lihaa, kanaa että sieniä, pähkinöitä ja vihanneksia. Tunnelma oli korkealla ja nauru herkässä. Valmistin vastavuoroisesti perheelle myöhemmin suomalaisruoan, perunamuussia ja liha-makkarakastiketta vihersalaattin höystämänä. Salaatin raaka-aine, kurkku, oli tälle perheelle tuttu entuudestaan, toisin kuin aiemman isäntäperheeni jäsenille. Toisaalta muistan oman isoäitini kertoneen, että tomaatti saapui Suomeen vasta hänen ollessan nuori. Ruoka maittoi perheelle sekä myös heidän tuttavapariskunnalleen, joka sattui paikalle hieman ennen ruoan valmistumista. Alussa tämä hieman harmitti, sillä olin varannut perunamuusiainekset viidelle aikuiselle ja neljälle lapselle ja yllätysvieraiden johdosta jouduimme keittämään lisäperunoita. Loppujen lopuksi ruoka kuitenkin riitti kaikille ja sain tutustua myös heidän mukaviin ystäviinsä.

Monella sambialaisella tuntuu olevan jokin lisätienestilähde virallisen työn ohella. Kuka pitää pientä kioskikojua, kuka baaria, ja kuka tarjoaa toimistokoneita vuokralle. Yllättävän monella on jokin pieni maatila tai peltoviljelmä toisella paikkakunnalla. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen on tapana ostaa maatila kaupungin ulkopuolelta ja siirtyä sinne viljelemään eläkepäivillä. Etenkin valtiolla työskennnelleet saavat eläkkeelle jäädessä jonkinsuuruisen könttäsumman, jolla on mahdollista ostaa oma talo, auto tai pieni maatila.

Samainen tuttavaperhe vei minut erään kerran katsomaan omaa lisäliiketointaan, joka oli keskelle uutta ja kaukaista asuinaluetta perustettu ”lähiöbaaria”. Olin haltioisssani. En pelkästään siksi , että perhe osoitti tällaista luovuuttaa ja aktiivisuutta lisätienestien hankkimiselle omistamatta edes omaa autoa – vaan etenkin, kun kuulin, että he olivat rakentaneet oluttuvapansa itse ja mikä parhainta, se oli perinteiseen tapaan tehty savesta!

Toisin kuin suomalainen tontti- ja kaavoituspolitiikka, uudella asuinalueella ei vielä ole juuri mitään julkista infrastruktuuria lukuunottamatta erittäin kuoppaisia hiekkateitä. Koska myös sähkö puuttuu, pidetään paikallinen maissiolut kylmänä generaattorin avulla. Generaattorista saadaan virta niinikään jukeboxin soittamiseen ja jukeboxia asiakkaat soittavat ostamalla soittoaikaa etukäteen kännykän puhelinajan tyyppisellä prepaid-kortilla . Saapuessamme paikalle oli jukeboxi kuitenkin jostain syystä hiljentynyt ja asiakkaat kaikonneet parin kilometrin päähän seuraavaan savimajakuppilaan. Käydessämme katsastamassa naapurituvan saimme tietää, että myös heidän jukeboxinsa oli epäkunnossa. Ja asiakkaiden kannalta vielä harmillisempaa oli, että myös heidän oluthanansa olisivat pian ehtymässä.

Tuttavaperheeni mies on kuitenkin insinööri ja hän sai kuin saikin pian oman baarinsa jukeboxin korjattua. Niinpä ei kestänyt kauaakaan, enenkuin sana tästä kiiri läheiseen kuppilaan ja miehiä alkoi tulla paikalle joukkioina iloisten sambialaisrytmien kutsumina. Poistuimme tyytyväisinä paikalta äkillisen rankkasateen saattamina.

Minna