25.2.2010
Hautajaisia täällä ihmisillä vähän väliä ja se on yleisesti hyväksytty syy työstäpoissaoloon. Toisen suomalaisen vapaaehtoisen saapuessa maahan oli naapurinaisemme nukkunut pois edellisenä yönä. Tiettävästi noin 50 naisen mies oli kuollut vain vuotta aiemmin. Suruviestin siivittämänä pihapiiriimme alkoi täyttyä hautajaisiin tulevista sukulaisista ja ystävistä. Surujoukko teki enemmän tai vähemmän leirin poismenneen asukkaan asunnon ulkopuolelle, ulos kannettin nojatuolit ja sohva ja niiden päälle viritettiin sadekatos. Ruokaa tehtiin koko seurueelle suuressa avotulessa, ihmiset lauloivat ja itkivät kuorossa.
Hautajaisia kesti useamman päivän, jonka ajan ihmiset viettivät suurelta osin ulkona, ja eteninkin naisväki piti huolta yleisestä taloudenpidosta, pesten urakalla pyykkiä ja valmistaen ruokaa seurueelle. Hautajaisten loppua kohden itkukuoroa seurasi pikkuhiljaa myös nauruhetket, mikä suomalaisen korvissa kuulosti vieraalta. Mutta Sambiassa ihmisillä on ilo herkässä ja elämän kovuuden huomioon ottaen hyvä näin.
Muutoinkin uutena maahantulevan henkilön alkua varjosti ikävät tapahtumakulut. Toimistomme muuton yhteydessä puhelimeni sekä lompakkoni varastettiin toiseen kertaan. Tapahtumasarjasta muodostui yleisötapaus työpaikkamme ulkopuolella kadulla, sillä varas ei voinut olla kukaan muu, kuin muuttoapuun kadulta palkatut kaksi kantomiestä. Puhelin saatiin takaisin suhteellisen nopeasti yleisövinkin perusteella, mutta lompakko oli edelleen hukassa. Sinänsä ikävää, että olin kantanut mukanani tavallisesta poikkeavamman suuremman summan, jonka olin lainannut päivää aiemmin maahan saapuvalle. Suomesta käsin paikallisvaluutan saaminen nimittäin on todella vaikeaa.
Paikalle tullut poliisi valjasti varkaaksi varmistuneen nuoren miehen käsiraudoilla ja lähdimme alueen poliisilaitokselle selvittämään tilannetta. Alueemme, kuten myös monen muun alueen, poliisilaitos on karu rahtikontti. Melko pian saapumisemme jälkeen toinen poliiseista otti esiin rautaisen tangon ja alkoi kolisutella sillä ikkunakaltereita vasten. Pidätetty mies istui kontin lattialla, josta hänet saatettiin pamppua heiluttaneen poliisin kanssa kontin takana olevaan suljettuun tilaan. Samaan aikaan, kun yritin koota itseäni kertomaan tapahtumakulusta poliisiraporttia varten, kuului takaosasta pidätetyn tuskanhuudot. Mikäli olisin tähän asti saanut pidettyä tunteeni kurissa, olisi tämä varmasti ollut erittäin tiukka paikka kenelle tahansa länsimaiselle, tällaiseen toimintaan tottumattomalle.
Myös rahapussini löytyi sittemmin kaikkine rahoineen muutokuormaa purettaessa erään suuren laatikon päältä, mihin varkaan rikoskumppani ilmeisesti oli käynyt sen palauttamassa poliisilaitoksella ollessamme. Poliisit nimittäin kertoivat seuraavana aamuna, että pitkäkyntisen ystävä oli käynyt vielä edellisenä iltana toteamassa, että ”valkoinen nainen tulee vapauttamaan hänen ystävänsä seuraavana päivänä”.
Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen tapasin sattumalta nettikahvilassa niinikään Lusakassa kolme kuukautta olleen suomalaisopiskelijan. Tavatessamme minulla oli pakottava tarve päästä wc:n ja automaattisesti jätin kannettavan sisältävän laukkuni tämän juuri tapaamani henkilön vartioitavaksi. Puhelimen sekä lompakkoni otin kuitenkin mukaani. Matkalla olin jo vähällä kääntyä takaisin hakemaan mukaani myös kassini.. en tiennyt enää, voisinko luottaa edes toiseen suomalaiseen.
Erittäin positiivisena asiana oli etenkin toisen vapaaehtoisen työluvan sisäänjättöprosessin kivuttomuus. Esivalmistelujen ollessa kohdallaan, meni itse hakemuksen sisäänjättämiseen ainoastaan puolitoista tuntia!! Tällä kertaa ei edes yksikään maahanmuuttoviranomainen yllättänyt muuttamalla sääntöjä juuri sillä hetkellä kun hakija hänen työpöytänsä eteen istahti. Näin osuvasti asian ilmaisi eräs aiempi järjestöni vapaaehtoinen omassa kolumnissaan, jonka löysin työpaikan koneelta.
Minna
No comments:
Post a Comment