28.2.2010
Mikrotason vertailun perusteella yleinen sambialainen palkkataso tuntuu olevan noin 1,5 miljooonaa kuukaudessa (n. 240 €), joka motivoi eri henkilöitä eri tavoin. Samaan aikaan kun maahanmuuttoviranomaistoimistossa työskentelevä 42-vuotias sambialaisystävättäreni tekee tällä rahalla töitä jopa lauantaisin ilman erilliskorvausta, oli suurlähetystön puutarhuri juuri vaihtamassa parempipalkkaiseen työhön ja toimistomme kirjanpitäjä selitti usean muun tapaan työtahtinsa perustuvan katsomansa korvaukseen alhaisuuteen.
Sambialaisen työkulttuurin perusta on suunnitelmatalousajattelussa, mikä näkyy edelleen myös pitkälti työnteossa. Tehokkuusajattelu on, toisaalta kansalaisten onneksi, toisaalta maan kokonaishyvinvoinnin kannalta, edelleen vierasta. Länsimaisen tehokkuusajattelun ja toimien optimoinnin lapsena on paikallistoiminnan seuraaminen välillä enemmän kuin turhauttaa. Toisaalta jopa naapurimaan kansalainen saattaa kokea paikallisen toiminnan turhauttavana.
Täällä näkee etenkin kaupan- ja ravintolan alan työntekijöiden torkkuvan keskellä päivää myyntitiskiensä takana. Päiväunien ottaminen ei ole vierasta myöskään toimistoympäristössä, johtuisiko tämä siitä, että varsinaisia kahvitaukoja ei täällä tunneta. Virallisten taukojen sijaan pausseja pidetään mm. pelaamalla pasianssia tietokoneella. Kotiapulaiset, siivoojat ja puutarhurit aloittavat työpäivänsä rivakasti, mutta iltapäivää kohden tahti hidastuu ja loppupäivästä on yleisesti hyväksytty lupa levätä ja vaihtaa kuulumisia muiden työntekijöiden kanssa.
Modernit omistamisen muodot ovat maassa edelleen vieraampia ja perinteiset perhe- ja sukurakenteet yhteisomistamisperiaatteinen ovat vielä syvässä ihmisten mielissä . Esimerkiksi kenialaisten kanssa keskustellessani kävi selvästi ilmi, että he ajattelivat jo pääosin yksilökulttuurin näkökulmasta. He eivät enää halunneet vanhetessaan tukeutua lastensa apuun, vaan halusivat työssäoloaikanaan kerätä itselleen vaurautta , mm. kiinteistöjä ja näin taata itselleen vanhuudenturvan.
Löysin työpaikan koneelta aiemman vapaaehtoisen kirjoittamia kolumneja hänen sambiakokemuksistaan. Niissä toistuivat samat tutut aiheet kuten maahanmuuttoviranomaisten byrokratian mielivaltaisuus, paikallisten työtahti ja ajoista kiiinnipitäminen.. päävastuussa ollut toimittaja oli kadonnut kuukaudeksi ennen lehden dealinea ja palatessaan yksi kaunis päivä takaisin toimistolle, hän olin vain nauranut makeasti asialle. Täällä ei ihmiset pahoittele, pyydä anteeksi tai osoita juuri katumistaan. Asiat vain joko tapahtuvat tai sitten eivät. Tänään kello 10 voi tarkoittaa hyvinkin huomenna klo 16, tai sitten kahden viikon päästä. Kun pitää tämän mielessä jo heti alussa, säästää itseäään. Tosin tämä on kieltämättä hyvin paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Mittautin verenpaineeni yhtenä launtaina paikallisen ostoskeskusken pihalla, jossa paikalliset lääkäriopiskelijat mittasivat yleisiä perusarvoja pientä korvausta vastaan. Vieressäni vuoroaan odottava sambialaismies totesi, ettei hän olettanut verenpaineensa kanssa olevan ongelmia. Hän nimittäin ei juuri hermoile elämässään. Kerroin myöhemmin, että omassa maanosassamme nimenomaan verenpaine on yleinen ongelma ja että yhteiskuntamme vaatii jatkuvaa yksilön tehokkuutta ja tahdin kiristämistä. Kysymys kuuluukin, minkälaisessa yhteiskunnassa yksilö on onnellisempi?
Minna
0 comments:
Post a Comment