Sairaus, joka on läsnä jatkuvasti, mutta josta ei puhuta

29.4.2010


Sambiassa hautajaiset ovat erittäin yleisiä. Lähes jokainen kollegani on jo tähän mennessä osallistunut sukulaisensa tai ystävänsä hautajaisiin. ”Hautajaisilla” täällä tarkoitetaan henkilön kuolinpäivää, jolloin ystävät ja sukulaiset matkustavat välittömästi suremaan vainajaa paikan päälle. Sekä yhteiskunta ja työnantajat ymmärtävät automaattisesti tilanteen ja työntekijän muutaman päivän poissaolo on itsestäänselvyys. Edes välimatka ei ratkaise. Vainajan kunnioittaminen menee kaiken muun edelle.

Kaiken kaikkiaan Aidsiin on kuollut tähän mennessä noin 25 miljoonaa ihmistä ja tällä hetkellä taudin kantajia on ympäri maailmaa lähes 35 miljoonaa. Hurjia lukuja maailmanlaajuisesti, silti määrät ovat suhteellisesti suurempia juuri köyhimmissä maissa ja maanosissa, kuten Afrikassa. Mantereen kattava HIV/AIDS epidemia syö jo ennestään rajallisia valtion varoja ja leskien sekä orpojen osuus on suuri. Sambian reilusta 12 miljoonasta kansalaisesta vähintään joka kuudes kantaa tartuntaa, joidenkin tilastojen mukaan luku olisi vieläkin suurempi. Keskimääräinen odotettu elinikä on alle neljäkymmentä vuotta. Silti epidemiasta kuulee täällä puhuttavan erittäin vähän, mikä on hämmentävää -jokaisella on kuitenkin lähipiirissään sukulaisia tai ystäviä, joita tauti on kohdannut.

Kuolinsyyn kertominen ulkopuoliselle ei ole kovin yleistä. Mikäli kyseessä on AIDS, on virallinen kuolinsyy usein heikenneen immuunijärjestelmän aiheuttama seurannainen, kuten malaria tai tuberkuloosi. Stigmatisointi HIV:n ja AIDS:n yhteydessä on edelleen vahvassa ja siihen liittyvä häpeä voimakasta.
Vaikka valtio takaa ilmaisen lääkityksen HIV-potilaille, on hoito ja ennaltaehkäisy on edelleen sattumanvaraista. Moni ei uskalla mennä testattavaksi ja odottaa enemmin siihen asti, kunnes sairaus alkaa todenteolla näyttää merkkejään. Olen kuullut miesten toteavan, että kaikkihan me jokin päivä täältä lähdemme. Monivioisuutta suosivassa kulttuuriympäristössä sambialaisten aviomiesten tyttöystäväkulttuuri on jossain määrin ymmärrettävää, vaikkakin äärimmäisen kohtalokasta ja surullista. Kun yksi ketjun osapuoli saa tartunnan, moninkertaistuu sairauden vaikutus leviämällä kulovalkean tavoin kaikille partnereille.

Toinen tuttavani totesi, että sairaus alkaa olla yksi sairaus muiden joukossa. Tämä kuvastaa ehkä myös asenne-eroa, joka sairauden suhteen vallitsee esimerkiksi Pohjoismaissa tai Afrikassa. Pohjoismaissa pelkän nimen mainitseminen aiheuttaa erittäin voimakkaita reaktioita ja pelonsekaisia tunteita. Täällä siitä puhutaan lähes kuten viimeaikaisten sateiden määrästä tai naapurin uudesta hiilikeittimestä. Paikallisten on vaikea ymmärtää, että kotimaassani tautiin menehtyneitä on tähän mennessä vain muutama sata. Yliopistotason koulutuksen saaneen paikallistuttavani arvaus oli miljoonaluokkaa!!

Sanomalehdet ovat täynnä kuolinilmoituksia 30-50 –vuotiaista, joita suku ja ystävät ovat jääneet kaipaamaan. Vielä useampien vuosien päästä saatetaan poisnukkunutta muistaa lehdessä ilmoituksella. Hautaustoimistot mainostavat palveluitaan ahkerasti niin televisiossa, lehdissä kuin muurien seinämaalauksissa. Kun Pohjoismaissa ihmiset vakuuttavat tätä nykyä mm. kissa- ja koiraystäviään pahimman varalle, on sambialaisilla mahdollista vakuuttaa itsensä kuolemantapauksen sattuessa kattamaan mm. hautajaiskustannukset.

Vaikka maassa on runsaasti orpokoteja ja orpojen asioita hoitavia kansalaisjärjestöjä, on konkreettinen silmästä-silmään tapaaminen aina emotionaalisesti vaikuttavin. Osallistuin toiseen morsiamelle ennen häitä järjestettävään morsiusjuhlaan ja paikan päällä tapasin 6-vuotiaan Natashan (suom. ”kiitos”). Reipas ja suloinen tyttö istui viereemme ja kertoi hetken päästä, että hänen 1-vuotias pikkuveljensä istui jonkin matkan päässä olevan naisen sylissä. Kysyin tytöltä, oliko tuttipullolla poikalasta imettävä nainen heidän äitinsä, johon sain erittäin hämmentävän vastauksen. ”Ei, heidän äitinsä on kuollut”. Silitin tytön kättä ja kerroin, että se oli todella surullista.

Olen ollut läsnä läheisen ystäväni kamppaillessa vakavan sairauden kanssa ja ollut todistamassa hänen viimeisiä hetkiään, mutta Natashan surullinen katse aikaansai toisenlaisen vahvan tunnekuohun. Sain tietää, että sekä äiti että isä olivat sairastuneet AIDS:iin ja todennäköisesti ainakin myös pikkuveli oli sairaudenkantaja. Toivottavasti tyttö itse oli säästynyt sairaudelta. Silti tyttölapsen tulevaisuus tämänhetken Sambiassa ei näytä valoisalta. Tästä kertoo osaltaan myös raskaana olevan kollegani kohtelu äitiysneuvolassa. Ystävättäreni annettua negatiivisen HIV testin, varoittivat kätilöt häntä samaan hengenvetoon, että vaikka oletkin toistaiseksi negatiivinen, on riskisi saada sairaus jatkossa suuri, koska OLET NAIMISISSA!! Lopuksi he vielä totesivat, että toivottavasti miehesi käyttäytyy kunnolla myös jatkossa!

Loppuun vielä karua tilastototietoa asian tiimoilta:

Democrafic survey of Zambia (DSZ) Thank you my volunteering Friend Kaisa H. for summarizing this!
Zambia facts of today: 1.Estimated adult (aged 15–49) HIV prevalence rate 15.2% (2007). 2. Girls aged 15-24 years are six times more likely to be infected than the boys of the same age group. 3. There are an estimated 130,000 children under the age of 15 living with HIV and many more young positive people who don know their status. 4. There is a strong evidence that young married women are at higher risk of HIV than single women of that age. 5.Orphans, Children (aged 0–17) orphaned by AIDS, 2007, estimate 600 000. 6. Young people (15-24 years) that have comprehensive knowledge of HIV prevention, 34 % female, 37 % male.
(Comprehensive knowledge of HIV= young persons who correctly identify the two major ways of preventing the sexual transmission of HIV (using condoms and limiting sex to one faithful, uninfected partner) and who know that a healthy-looking person can have HIV.)

Minna