30 4.5.2010
Miksi se toimiston tai kodin ainoa kahvilusikka löytyykin aina minun kupistani? Eivätkö torakat lopu ikinä tappamalla? Miksi talon ensimmäinen, kukonlaulun aikaan heräävä henkilö ei ota toimissaan lainkaan huomioon muita talossa vielä nukkuvia henkilöitä? Miten pelkkä olemukseni jaksaa ihmetyttää paikallisia päivästä toiseen, eivätkö he voi pitää huolta omista asioistaan? Miksei teevettä voi ottaa vessan raanasta, yhtälailla kuin saman vesijohdon käytävän hanasta – pääsia, että vettä on tänään saatavilla? Kuinka minibussi voi taas kerran koukata bensa-asemalle tankkaamaan sen jälkeen, kun olemme juuri odottaneet lähes tunnin paikkojen täyttymistä hikisessä ajoneuvossa? Miten on mahdollista, että toimiston siivooja tuo töihin mukanaan tyttärensä ja tämän uuden vauvan ja kolmikko kavaltaa toimillaan työhuoneen työrauhan koko päiväksi? Miksi varustaa naisten vessoja vessanpöntöllä, jos reunat on aina roiskeessa? Miksi paikalliset katsovat etuoikeudekseen etuilla röyhkeästi kassajonossa? Kuinka keittiötä ei voi tuulettaa kärpästen sisääntulon vuoksi, mutta samaanaikaan voi huoletta haistella öljyrasvaista käristysilmaa loppuillan? Minkä vuoksi jollain bussimatkustajalla on taas mukanaan voimakastuoksuinen tuore kala tai kuivattuja perhosentoukkia illalliseksi muutenkin tukalassa bussissa? Miksi maksan bussilipustani aina eri hinnan kuin paikalliset kanssamatkustajani? Miten ihmiset voivaat nauraa nähdessään kollegansa rahapussin tulleen varastetuksi tai gepardia karkuun juoksevan antiloopin lopulta kaatuvan ja joutuvan pedon raatelemaksi? Miten on mahdollista, että kesken työneuvottelun sisään toimistoon putkahtanut sisarentyttärenserkunpojanpoika kääntää puheenaiheen jälleen loppupäiväksi ihmisten yksityiselämätasolle? Kuinka voi antaa lähes täysin vieraan ihmisen odotuttaa itseään 1,5 kadulla ja vihdoin paikalle saavuttuaan olla edes pahoittelematta asiaa?
Nimim. ”Ei kysyvä tieltä eksy”
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

Miksi pomo ei pidä alaistensa puolta? Miksi joku valehtelee? Miksi eivät ihmiset tee niin kuin lupaavat? On tainnu olla aika tiukka päivä? Tsemppiä!
ReplyDelete