Minna Sambiassa

Ilmiöitä

2010-07-12T00:56:00.000-07:00

Juomattomuus ja syömättömyys

Paikalliset saattavat olla useita tunteja ilman vettä tai ravintoa, jotain, mikä saattaisi länsimaalaisen ihmisen fysologisen tasapainon herkästi järkkymään. Eräänkin kerran, vajaan kymmenen tunnin kuumalla bussimatkalla, osti isä pienelle tyttärelleen vihdoin vettä noin viiden tunnin matkustamisen jälkeen. Tässä oli tosin kaikki. Tarjosin heille sitten banaaneita, joita olin itse ostanut edelliseltä pysähtymispaikalta.

Kissat

Toimistomme pihapiirissä kissaemo oli tehnyt pesän viidelle vastasyntyneelle pennulleen sadevesikaivon suuaukkoon. Kissan katsotaan täällä edustavan noituutta ja todella harva haluaa ottaa niihin mitään lähikontaktia. Onneksi ystävällinen siivooja oli kuitenkin etsinyt tyhjän laatikon ja nostanut kissanpennut siihen – vaarana olisi ollut muutoin kissanpentujen hukkuminen kaatosateeseen.

Vaikkei siivoojan taikausko estänyt pelatamaan kissanpentuja, on tämä samainen siivooja toisaalta varoittanut raskaana olevaa kollegaani pitämästä sylissään pikkulapsia, sillä tämä tuottaa hänen uskomansa mukaan odottavalle äidille huonoa onnea!

Homoseksuaalisuuus

Homoseksuaalisuus on edelleen Afrikassa suuri tabu; se katsotaan rikolliseksi toiminnaksi ja on laissa kiellettyä. Hiljattain Malawissa tuomittiin kaksi miestä 14 vuodeksi vankeuteen homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. Syynä tuomiolle oli HIVIN/ AIDSIN torjunnan vastainen toiminta. Samaiset miehet armahdettiin tällä kertaa kuitenkin myöhemmin kansainvälisen painostuksen jälkeen.

Keskusteluissa paikallisten kanssa käy kuitenkin selvästi ilmi myös kansalaisten jyrkkä asenne koko gay –ilmiötä vastaan. Tavanomaisin syy homouden kieltämiselle on raamatun opit. Uskonto on muutenkin vahva ohjenuora kaikelle toiminnalle elämässä, viimeistään rikkomusten anteeksiantoa kirkosta haettaessa.

Vaalit

Varattomien ihmisten ääni on helppo ostaa t-paidalla tai chitenge-kankaalla. Vallassa oleva presidentti on yleisen kansalaismielipiteen mukaan tehnyt hyvin vähän maan infrastruktuurin tai sosiaalisten olojen parantamiseksi puhumattakaan maassa rehottavasta korruptiosta. Ennen vaaleja poliitikoilla on tapana kalastaa kansalaisten ääniä tekemällä viime hetken parannuksia. Vallassa oleva puolue on jopa uhkaillut paikallisasukkaita sillä, että alueen kehitys ei koskaan tule paranemaan, mikäli he eivät äänestä heidän puoluettaan.

HIV/AIDS uskomukset

Mikäli HIV/AIDS ennaltaehkäisyä ei paranneta, tulee joidenkin lähteiden mukaan Sambiassa olemaan vuonna 2020 yhteensä 10-32% vähemmän työikäisiä kansalaisia. HIV/AIDS uskomukset ovat syvässä kansalaisten keskuudessa. Yliopistossa gender asioita opiskellut tuttavani väitti kivenkovaan, ettei tauti leviä sukupuoliyhteydessä muutoin, kun verikontaktin kautta. Tv-uutisissa kerrottaan, että äidit saattavat mm. sivellä vauvojaan omilla vaginan eritteillään suojellakseen tai parantaakseen näitä sairauksilta.

Väkivaltaiset tapahtumat

Sambiassa kolarin ajanut tyttö ja tämän poikaystävä tulivat pahoinpidellyiksi kolaroidun auton omistajan ja tämän ystävän puolesta. Toinen kollegani kertoi järkyttyneenä ystävätärtään kohdanneesta kidnappauksesta Etelä-Afrikassa. Ystävär oli istunut johannesburgilaisen taksin kyytiin, mutta taksikuski ei ollutkaan vienyt häntä haluttuun määränpäähän. Sen sijaan kuski oli kuljettanut häntä lukitussa autossa ympäri kaupunkia kolmen tunnin ajan ja lopulta aseella uhaten varastanut tämän omaisuuden, mukaan lukien kannettavan tietokoneen.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan kollegaa kohtasi sama kohtalo vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänen itsensä vierraillessa työasioissa Johannesburgissa. Taksikuski anasti asiakkaaltaan suuren määrän rahaa, tietokoneen sekä kameran. Nuorten naisten onneksi molemmat oli kuitenkin vapautettu hengissä, monelta muulta Etelä-Afrikassa vierailevalta ryöstetään omaisuuden lisäksi myös henki.

Todettuani, että luulisi varkaiden tyytyvän pelkkään aineelliseen ryöstöön, sillä luulisi poliisin herkemmin etsivän syyllistä murhan sattuessa. Paikallisrikollisille ihmishenki on kuitenkin kuulemma merkityksetön, ei vähiten siksi, että silminnäkijät harvemmin uskaltavat astua esiin todistajina.

Poliisi ja korruptio

Poliisin palkka on pieni, kuten niin monen muun ammattiryhmän harjoittajan täällä. Näin ollen kansalaisilta kerätään helpposti täydennystä tyhjentyneeseen palkkapussiin. Mielenkiintoisimman teorian kuulin poliisipäälliköltä eräässä television haastatteluohjelmassa. Hänen mukaansa korruptio ei suinkaan ole yhteiskuntajärjestelmästä tai poliisikunnan toimista johtuva ilmiö, vaan syyllisiä tähän ovat itse kansalaiset, jotka suostuvat maksamaan lahjuksia poliisille. Samainen poliisimestari ei kuitenkaan tuonut esiin seuraumuksia, joihin kansalaiset joutuvat, mikäli he kieltäytyvät maksamasta virkailijan vaatimaa summaa.

Minna

Sambialainen pankkijärjestelmä

2010-07-12T00:51:00.000-07:00

7.6.2010

Sambialainen pankki- ja luottolaitosjärjestelmä on vasta viime vuosina lähtenyt kehittymään. Markkinoita hallitsi pitkään maan ainoana vaihtoehtona valtiollinen Zanaco-pankki, joka pystyi monopoliasemansa turvin määräämään kohtuuttomat ehdot kaikelle pankkitoiminnalle. Muutaman viime vuoden aikana maahn on kuitenkin rantautunut uusia ulkomaalaisia pankkilaitoksia, ja lisääntynyt tarjonta ja kilpailu ovat saaneet niin asiakaskunnan kuin pallkkipalvelujen määrän kasvuun samoin kuin laina- ja tiliehdot maltillisemmiksi.

Tilimaksut saattoivat olla useampia euroja kuukaudessa, mikä saattoi syödä helposti koko piensijoittajan keskimääräisen sijoitussumman (K200.000, runsaat 30 €) – summan, jonka esim. sambialainen pienviljelijä pystyy tallettamaan kerralla tilille.

Pienviljelijällä on tarve vierailla pankissa pääsääntöisesti vain kahdesti vuodessa: tallettaessaan myyntivoittonsa satokauden päätteeksi ja nostaessaan varoja ennen viljelykauden alkua siemeniin, lannoitteisiin ja muihin tarpeellisiin investointeihin. Näin ollen pankkiasiakas saattoi kylvöajan lähestyessä huomata tilimaksujen syöneen koko alkuperäisen talletussumman ja pankin sulkeneen tilin omaehtoisesti tällä välin!

Ristiriitaisuuksilta ei säilytä talletuspaikkaa päätettäessä muutenkaan. Pankki saattaa olla toisaalta omaa sukanvartta turvallisempi, toisaalta turvattomampi vaihtoehto. Omasta sukanvarresta on helppo mennä itse verottamaan säästöjä sillon tällöin, pelkkä pankkimatkan pituus sen sijaan korottaa kynnystä harkitsemattomiin nostoihin.

Toisaalta kuitenkin todennäköisyys sille, että afrikkalainen valtio tulisi eurooppalaisen valtion tavoin apuun pankkikriisin yllättäessä, on hyvin pieni. Tallettajan suoja onkin olematon kriisin yllättäessä, minkä johdosta moni suosii edelleen joko sukanvartta tai sijoittaa suuremmat säästövarat ennemmin esim. kiinteistöihin.

Lainoituksen suhteen maassa on olemassa pääasiallisesti kahdenlaisia yksityislainoja; työnantajan työntekijöilleen takaamia sekä yksityishenkilöiden yksityislainoja. Työntekijöille suunnatuissa lainoissa takuuksi riittää, että henkilöllä on vakituinen työsuhde työnantajaan (moni työnantaja tarjoaa työntekijöilleen myös mm. laajan terveydenhoitoedun, joka useimmissa tapauksissa kattaa mös työntekijän kaikki perheenjäsenet).

Koska työnantajien takaamien lainojen saanti on helppoa ja ehdot edullisia, käyttää moni hyväkseen tätä vaihtoehtoa. Valitettavasti käyttötarkoitus ei kaikissa tapaukissa ole täälläkään täysin harkittua. Lainaa sai etenkin aiemmin huomattaviakin summia ja äkillisestä käteisvarannosta huumaantunut asiakas saattoi huomata hetkessä kuluttaneensa useampia miljoonia (satoja euroja) ylellisyyksiin ja viihteelliseen elämään.

Yksityishenkilölainan ehdot sen sijaan kuulostavat ulkopuolisesta kohtuuttomilta, sillä kuukausikohtainen lainakorko saattaa olla jopa 30% ! Niinpä moni talonrakentaja ottaa asuntolainan vasta rakentamisen loppumetreillä, jossa tontti ja talon ulkokuoret ovat jo kasassa. Tonttien hinnat etenkin kaupungin ulkoreunoilla ja puutteellisen infran alueilla ovat suhteellisen edullisia. Työkaverini kertoi, että hän oli vihdoin saanut hyväksynnän ostaa tontin, jota hän oli aiemmin anonut. Maa-alue sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Lusakasta ja hintaa tälle 12 hehtaarin maapalalle tulee 12 miljoonaan kwachaa, mikä tarkoittaa noin 165 euroa hehtaarilta.

Ykstyislainan korkeista kustannukista johtuen lainaa ei haluta ottaa pitkäksi aikaa, ja moni tontin ostanut talonrakentaja kerää siksi kuukausipalkastaan ostamiaan sementtisäkkejä ja –tiiliä nykyisen asuntonsa nurkkaan odottamaan. Tämä jälleen esimerkkinä siitä, että säästöillä ostetaan ennemmin rakennustarvikkeita, kun sijoitettaisiin summa odottamaan pankkitilille.

Lainarahan saaminen on myös ongelmana yrityspuolella, sillä paikallisen yrittäjän on perinteisesti ollut vaikea saada lainarahaa kipeästi tarvitsemiin investointeihin. Tämä on varmasti yksi painava syy sille, miksi maasta löytyy mm. niin vähän teollisuustoimintaa.

Kaikkiaan sambialaisen tuntuu olevan vaikea varautua pahan päivän varalle ja laittaa rahaa sivuun tulevia maksuja varten. Näin ollen mm. yleisin syy vieraalta kysytylle vippilainalle on lapsen lukukausimaksu, joka pitää maksaa yleensä viimeistään ”tänään”. Maksu ei kuitenkaan tule yllätyksenä, joten ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tätä alinomaista viimehetken paniikkia. Me vapaaehtoiset olemme täällä vain rajatun ajan, lukukausimaksut ovat kuitenkin monen vuoden säännöllinen kuluerä.

Lainasin kollegalleni juuri muutaman euron suuruudesta rahaa. Hän olisi tarvinnut ainoastaan vajaan euron bussimatkaan, mutta kukkarossani ei sillä hetkellä ollut pienempää rahaa. Hän kauhisteli sitä, miten hän saisi tarpeestaan ylimenevän osan säästettyä maksaakseen velan takaisin kahden päivän päästä.

Toisaalta, kun muistaa sen, että samainen henkilö saa ainoastaan harjoittelijapalkkaa ja sitäkin vain puoliaikaisena, lisää tämä ymmärrystä kollegan ongelmaa kohtaan. Hieman myöhemmin minulle selvisi, että pieni tulomäärä ei kuitenkaan ole se varsinainen ongelma, vaan se, että kansalaisjärjestön palkanmaksu oli jo toistamiseen täälläoloaikanani myöhässsä. Edellisellä kerralla työntekijät saivat odottaa palkaansa 2,5 kuukautta, tällä erää he saivat onneksi edes osan palkasta jo kolmen viikon viiveen päästä.

Miten mahtaisikaan länsieurooppalainen työntekijä suhtautua siihen, että palkka ei tipahtaisikaan tilipusiin odotettuna maksupäivänä – ja siihen, että tämä ei suinkaan olisi kertaluontoinen ilmiö, vaan saattaisi toistua aina muutaman kuukauden välein?

Minna

Sambialainen ruokakori

2010-06-07T00:57:00.000-07:00

24.5.2010

Vaikka Sambia vie ruokaa ulkomaille, moni sambialainen talous ei kykene turvaamaan jäsenilleen jokapäivisiä perustarpeita. Paikallinen tilastokeskus kerää tilastotietoa maasta, mutta sen paikkansapitävyyttä kyseenalaistavat monet tahot. Niinpä tilastotietojen samoin kuin yleensä julkaisutoimintaa harjoittavat myös monet muut tahot, joista moni on uskonnollisia liikkeitä. Jesuiittojen veljeskunta kerää ja julkaisee kuukausittain tietoa mm. sambialaisen ruokakorin sisällöstä, hinnoista ja palkkatasoista. Ruokakorista käy ilmi perustarpeet ravinnon sekä muiden tärkeimpien päivittäistavaroiden osalta. Korin hinnat ja määrät on kerätty Lusakassa, maan pääkaupungissa, jossa asuu kuudesosa maan asukaista ja jossa keskimääräinen elintaso on muuta maata korkeampi.

Listaa lukiessa, tukee se omalla karulla tavallaan täysin sitä kuvaa, jonka olen saanut sekä kylävierailullani että ensimmäisessä perheessä asuessani – kuinka vähällä nämä ihmiset tulevatkaan toimeen? Ruokatarvikkeita ostoskorissa on 14 kappeletta.. mikä on lopulta järjettömän pieni määrä. Etenkin jos miettii samaan aikaan, mitä kaikkea löytyy suomalaisperheen kaapeista aivan perustarvikkeina: peruna, margariini, ketsuppi, sinappi, lihaliemikuutiot, tomaattimurska, vehnä-, peruna- ja leivinjauho, kahvi, makaroni, riisi sekä lukemattomat mausteet maustehyllyllä -mikään näistä ei sisälly sambialaiseen perusruokakoriin!

Yhtäläisyyksiä ruokakoreissa sen sijaan ovat: kananmuna, suola, sokeri, ruokaöljy, liha, kala, leipä, sipuli, tomaatti, tee ja maito. Näiden 11 ruokatarvikkeen lisäksi peruskoriin kuuluu maissijauho, pavut ja vihannekset (sis. pitkälti paikalliskasvien, kuten bataatin, papujen ja kassavan pinaatinkaltaisia lehtiä).

Lusakalaisen 6 hengen talouden ruokakorin sisältö kuukaudessa määrä Kilohinta kk:ssa käytetty rahamäärä
maissijauho 75 kg!! 43 senttiä 33 €
kananmunat 12 kpl 3 €
suola 1 kg 60 senttiä 60 sentiä
sokeri 8 kg 1,1 € 8,5 €
ruokaöljy 4 l 2,4 € 10 €
liha 4 kg 3,4 € 13,5 €
kala* 3 kg 13 € 38,5 €
leipä 1 per/pvä 60 senttiä / leipä 19 €
sipuli 4 kg 1,2 € 5 €
tomaatti 4 kg 1,3 € 5 €
tee 500 g 3,8 € 2 €
maito 2 l !! 1 € 2 €
vihannekset 7,5 kg 1 € 7 €
pavut 2 kg 2,1 € 4 €

* kalasta 1/3 on kuivattua kalaa ja 2/3 muikun kaltaista kapentaa, joka myös usein kuivattua

Huomioitavaa listassa on etenkin maitotuotteiden puuttuminen ja itse maitoakin lasketaan kuuden hengen samabialaistalouden kuluttavan vaivaiset kaksi litraa kuukaudessa!! Kuvitelkaa itse, mitä olisi elää jatkuvasti ilman jogurttia, jäätelöä, kermaviiliä, ruokakermaa, sulatejuustoja ja mozzarellaa puhumattakaan muista perin itsestäänselvistä aineksista, kuten juusto, leivänpäällysleikkeleet, kahvi, aamiasmurot- ja mehu, hedelmät kaikkinensa jne. jne. Näitä ilman tulee toki toimeen, ja etenkin näin, jos niitä ei ole koskaan edes päässyt maistamaan!

Kuukauden ruokatarvikkeet keskimääräiselle lusakalaistaloudelle maksavat siten noin 150 euroa, mikä tekee alle euron henkeä kohden päivässä. Toisaalta kuukausisumma pelkästään ruokatarvikkeiden osalta on jo kolme kertaa suurempi, kuin mitä esimerkiksi kotiapulaiset ansaitsevat kuussa – ja listalta puuttuvat vielä täysin muut päivittäistavarat sekä asuminen, koulumaksut, terveydenhoito ja kuljetus.

Lisäksi on myös huomioitavaa, että ruokatarvikelistalta ei löydy mitään muuta juomaa kuin tee (ja hyvin vähäinen määrä maitoa). Valitettavan monessa taloudessa vähäisistä tuloista huomattaviakin summia kuluu kuitenkin olueen. Miehen ollessa useimmiten kotitatalouden pääasiallinen tulonsaaja, pidättää hän usein itsellään oikeuden käyttää tietyn osan palkastaan oluen ostoon. Edullisin paikallinen maissiolut maksaa alle puolisenttiä litralta, mutta toisaalta sen nauttiminen keskitetään harvoin pelkästään viikonloppuihin.

Aiemmassa perheessä annoin kerran eräälle perheessä asuneelle miehelle hieman rahaa vaivanpalkasta paikallisoluen ostoon, mutta tällä kertaa nuorimies olikin yllätyksekseni käyttänyt rahan kosteusvoiteen ostamiseen – jotain, mitä ei edes mainita koko ostoskorissa. Ostoskorin muut päivittäistuotteet nimittäin sisältävät pelkästään polttohiilen (24 €), pyykinpesuaineen, saippuan ja vaseliinin sekä muut pakolliset kustannukset, kuten asumis- (250€), vesi-(19€) ja sähkökulut (12€).
Kaikista kustannuksista näin ollen kaksi kolmannesta menee asumis-, vesi- ja energiakustannuksiin ja yksi kolmannes ruokatarvikkeisiin. Kuusihenkisen perheen kuukausikustannukset ovat siten keskimäärin 460 euroa kuussa, mikä tekee noin 2,5 euroa kuussa henkeä kohden. Ruokakori kuvastaa näin ollen keskiluokkaisen perheen kustannusrakennetta, sillä hyvin moni joutuu edelleen pärjäämään alle eurolla päivässä.

En halua edes miettiä, miltä vastaava ostoskori näyttää omassa kotimaassani ja jälleen kerran pysähdyn miettimään, miksi meillä länsimaisilla on oikeus huomattavasti monipuolisempaan ruokakoriin? Toisaalta mietin samalla kuitenkin jälleen sitä, mikä tekee meistä ihmisistä onnellisia? Useamman lähteen mukaan se on sosiaalinen kanssakäyminen ja läheiset ihmissuhteet. Tätä ei ruokakorissa mitata, mutta tässä suhteessa Sambia on kuitenkin hyvin rikas maa Pohjois-Eurooppaan nähden… jossa vanhukset unohdetaan hoitokoteihin, lapset päiväkoteihin ja yksinelävät televisioruutujensa eteen.

Minna

Kehitysmaa –mitä se on?

2010-05-20T03:20:00.000-07:00

13.5.2010

Karrikoituna voisi sanoa, että se on se on paikka, jossa ei ole macdonaldeja, pesukoneita, vanhainkoteja tai palkansaajan vuosibonuksia.

Lähemmin tarkasteltuna kehitysmaa on paikka:

- jossa moni saa päivän ruokarahansa myymällä maapähkinöitä hintaan 10 centtiä pussi, kuuramalla lattioitasi kuusi päivää viikossa kahden euron päiväpalkalla tai pesemällä autosi pilkkahintaan sillä aikaa,kun olet ruokaostoksilla tai työpaikallasi,

- jossa olet onnekas, mikäli sinulla ylipäätään on keino tienata rahaa päivittäiseen ruokaasi,

- jossa kolera, malaria, tuberkuloosi ja aids ovat valitettavan läheinen osa ihmisten arkipäivää,

- jossa 60%:lta puuttuu edelleen pääsy puhtaaseen juomaveteen ja käymälään,

- jossa aikuisia kehotetaan syöttämään lapsilleen rasvaa päivittäisen energiansaannin turvaamiseksi!

- jossa vesi- ja sähkökatkokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus,

- toisaalta olet onnekas, mikäli asut jossain niissä 20% talouksista, joissa ylipäätään on sähkö,

- jossa tiet ovat hävyttömän huonossa kunnossa, vaikka asukkailta kerätään erikseen rahaa teiden ylläpitoon,

- jossa moni ihminen ei ole nähnyt koskaan kirjastoa, ja vaikka olisikin, ei kirjoista olisi hänelle suunnattomasti iloa.. paitsi ehkä niiden kuvista,

- jossa ihmisillä ei ole rannekelloja, mutta toisaalta ajan merkitys ei ole niin suuri,

- jossa ainoa keino hoitaa särkevä hammas, on ”purra ensin hampaita yhteen” ja toivoa kuumehoureessa säryn pian lakkaavan. Mikäli näin ei käy, päädytään yleisimpään ratkaisuun, eli hampaan poisvetoon,

- josta ei löydy julkista roskahuoltoa, vaan suuri osa kotitalousjätteestä muovit mukaan lukien poltetaan talojen takapihoilla,

- jossa paikallismaissioluen nauttimista suositellaan imettäville äideille sen ravintosisällön vuoksi!!

- jossa siskoja ja veljiä on lähestulkoon poikkeuksetta aina enemmän kuin yksi, samoin kuin isiä, äitejä, mummoja ja vaareja – myös setiä ja tätejä kutsutaan isiksi ja äideiksi,

- jossa harvemmalla on varaa juoda kahvia, vaikka sitä tuotetaan maassa,

- jossa samalla pesuaineella pestään pyykit, tiskit, lattiat, autot - ja jopa hiukset!

- jossa talojen yleisimpiä kotieläimiä ovat torakat, sisiliskot ja rotat, koirilla ja kissoilla ei sen sijaan ole asiaa ihmisasuntoihin,

- jossa ei toitoteta kanamunien kolesteroliarvoja kohottavasta vaikutuksesta, sillä kananmunat ovat yksi halvimmista proteininlähteistä ja elintärkeä osa paikallista
ruokavaliota,

- jossa ihmisten elämänlaatua nostattaa suunnattomasti, mikäli he saavat säästettyä rahaa polkupyörän ostamiseen,

- jossa tiskit tiskataan juoksevan, kylmän veden alla, toisinaan myös ilman minkäänlaista pesuainetta,

- jossa lapset eivät istu lastenvaunuissa tai ime tuttia, vaan kulkevat äidin selässä kankaaseen käärittyinä ja kiepsahtavat nyytissä ruoka-aikaan äidin rinnoille ruokailemaan,

- jossa harvalla on varaa edes hammastahnaan tai vessapaperiin saatikka silmälaseihin, hammasrautoihin, kuulolaitteisiin tai lukihäiriöopetukseen,

- jossa äänestäjien äänet on helppo ostaa t-paidalla, hamekankaalla, tai uhkaamalla heidän elinolojensa huononevat entisestään,

- jossa lapsen yhdensuuntainen koulumatka saattaa olla useampia kymmeniä kilometrejä, johon ei tarjota taksikyytiä ovelta ovelle vaan matka taitetaan päivittäin jalan,

- jossa työvoima on vielä huomattavasti konevoimaa halvempaa ja siksi ojat kaivetaan käsin, asfaltoidut päätiet lakaistaan irtohiekasta ihmisvoimin, kauppojen ja työpaikkojen lattioita luuttuaa siihen nimenomaan palkattu henkilö kokopäiväisesti, hedelmät asiakkaan puolesta punnitsee kaupan työntekijä ja varakkaimmilla perheillä on erikseen palvelushenkilöt autonajoon, puutarhanhoitoon, siivoukseen, ruoanlaittoon, lastenhoitoon jne.,

- jossa ei tunneta karsinogeeneja, suolan liikakäytön haitallisuutta, ergonometrisia konttorikalusteita tai työpäätesilmälaseja,

- jossa poliisi automaattisesti pahoinpitelee rikollisen, vaikka väkivallan käyttö on laissa kielletty,

- jossa muovipussikulutusjuhla on vasta pääsemässä käyntiin!

- jossa harvasta asunnosta löytyy sisävessa, ruokailupöytä, mattoja lattialla tai tauluja seinillä, puhumattakaan kahvinkeittimistä, keskusimureista, kosteuseristeitä talojen ulkoperusteissa tai grillikatoksista,

- jossa moni lapsija nuori on osa päivittäistä työvoimaa pelloilla, katukauppiaina ja/tai kotitöissä kotona,

- josta ei löydy AA-kerhoa tai naisten turvakoteja vaikka molemmille olisi tarvetta,

- jossa ei mitata tehokkuuksia, kuten sitä, kuinka monta sekuntia tehdasompelijalla kestää paidan sivusauman ompeleminen tai monta askelmaa kuriirikuljettaja saa ottaa toimittaessaan pakettia perille asiakkaalle,

- jossa kaupungin ainoa julkinen uima-allas voi olla ilman vettä viikkokaupalla,

- jossa illalliskana ostetaan elävänä kadunvarsimarkkinoilta, eikä valmiiksi suikaloituna curry-hunaja marinadissa kaupan kylmätiskistä,

- jossa lasten suosiota ei osteta uudella x-boxilla tai airobic-barbiella,

- saman katon alla asuu pääsääntöisesti hyvin monta ihmistä, ihmisten on edes vaikea
ymmärtää, miksi kukaan haluaisi asua yksinään,

- jossa tietullin tai sakkojen määrää korreloi sitä keräävän poliisin lompakon tilanne – todennäköisyys suuremmille mätkyille kasvaa yleensä ennen viikonloppua tai juhlapyhää,

- jossa ihmisillä ei ole varaa vuodenaika- tai sesonkikohtaiseen vaatukseen – hyvä, jos heillä on vaihtovaatteet pesukertojen välille,

- jossa pääosalla ei ole koskaan ollut varaa matkustaa kotikylänsä tai –kaupunkinsa ulkopuolelle, puhumattakaan ulkomaanmatkoista,

- jossa ei tunneta tarvetta leikkuulaudoille, pannulapuille, pölynimureille, pesukoneille tai liesituulettimille,

- jossa jouluaaton päiväohjelma ja illallinen ovat aivan samanlaisia kuin minä tahansa vuoden 365 muuna päivänä,

- jossa jalankulkijalla ei ole mitään oikeuksia liikenteessä vaikka pääosa kansasta liikkuu jalan,

- kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on hämmentävän suuri, mutta jossa äärilaitoja yhdistää yksi yhteinen piirre; rikastuneilla vyötärönympäryksen kasvaminen on merkki yltäkylläisestä elämästä kun sama kaikkein köyhimmillä on merkki aliravitsemuksesta,

- jossa lapsiperheen suurin ongelma ei ole miettiä virikkeitä jälkikasvulleen, vaan se, mistä saada kokoon rahat lasten ruokaan ja koulumaksuihin,

- jossa suuri osa elektroniikasta tuodaan Kiinasta ja on edullisen hintansa vuoksi tehty kestämään vuoden tai kaksi, autot jopa ehkä viisi vuotta,

- jossa hi-virukseen sairastunut saattaa maata alaikäisen lapsen kanssa, luullessaan tämän parantavan hänen sairautensa,

- jossa henkilöä ei haittaa, vaikka hänen paidassaan lukee jotain käsittämätöntä tekstiä hollanniksi – pääasia, että paidan sai hankittua edullisesti käytettyjen vaatteiden markkinoilta,

- jossa ihmisten ei tarvitse murehtia, mitä tehdä seuraavalla kesälomalla,

- jossa ei ole varaa julkisiin viheralueisiin, puistonpenkkeihin tai lasten perhepuistoihin,

- jossa julkisen viraston palvelu nopeutuu huomattavasti, mikäli muistat paikata virkamiehen heikkoa budjettia sopivalla summalla,

- jossa ei tunneta kerrostalojen pihatalkoita, yrityksten virkistysmatkoja, vuoden virkavapaita, juhannustansseja laiturilla tai traumaterapeutteja,

- jossa moni lapsi ei ole koskaan kuullutkaan syntymäpäivälahjoista, launtaikarkkipusseista, hammaskeijuista, saati joulupukista!

MUTTA, jossa toisaalta;

- perhe, suku, naapurit ja kylä pitävät huolen lähimmäisistään ja jakavat keskenään elämän ilot ja surut,

- perheet koostuvat vauvasta vaariin ja kaikille löytyy heidän oma paikkansa,

- kylään voi mennä kutsumatta ja on isäntäperheen kunnia-asia tarjota vieraalle lämmin ateria,

- kalat ja tomaatit ostetaan tuoreina markkinoilta, eikä peltipurkissa, joiden parasta ennen päivämäärä on kolmen vuoden päästä,

- onni ei kulminoidu materiaaliseen rikkauteen, vaan yhdessäoloon, kanssakäymiseen ja välittämiseen,

- lapsilla on useita isiä, äitejä, siskoja, veljiä ja serkkuja – sukulaisuussuhdetta ei määritellä verisukulaisuuden, vaan tunnesiteen mukaan,

- vanhuksille löytyy aina juttuseuraa,

- lapset kunnioittavat vanhempiaan ja osallistuvat automaattisesti kodin askareisiin,

- ohikulkijalla on aikaa pysähtyä juttelemaan ventovieraalle ja kysyä kuulumisia,

- vieraalle löytyy aina majapaikka,

- orvoiksi jääneet lapset adoptoi joko lähisukulainen tai heidänkin puuttuessa jokin kylän tai naapuruston perheistä,

- rahalliseen pulaan ajautunut lähimmäinen löytää aina lähiympäristöstään ihmisiä, jotka auttavat hädässä,

- äidit eivät saa burnoutteja valvoessaan yötä päivää koliikkilapsensa kanssa, vaan suku ja naapurit ovat aina lähellä tarjoamassa auttavan kätensä,

- kodeista ei löydetä muutama kuukausi sitten poisnukkuneita, joita kukaan ei ole käynyt tervehtimässä tai kaivannut!

Minna

Työkulttuurista ja kommunikaatiosta

2010-05-20T03:11:00.000-07:00

32 9.5.2010

Sambiassa ei perinteisesti ole totuttu jakamaan tietoa. Ei etenkään ulkopuolisille. Sama pätee niin julkisella sektorilla kuin työ- ja perhekulttuurissa. Tämän olen joutunut oppimaan kantapään kautta alusta lähtien. Työtehtäväni pääasiallinen tarkoitus oli viestinnän kehittäminen eri osapuolten välillä. Niinpä tämä on ollut yksi vapaehtoiskauteni suurimpia haasteita.

Maassa täytyy osata kysyä oikeita kysymyksiä. Haasteeksi muodostuu se, miten muodostaa kysymyksiä, jos sinulle ei anneta taustatietoja tai mahdollisuutta oppia ymmärtämään asiayhteyksiä ja merkityksiä. Ainoa tapa on antaa asioille aikaa.

Omassa järjestössäni ei ole kokousrutiineja puhumattakaan viikottaisista maanantaiaamupalavereista. Alussa olin kovin hämmentynyt siitä, miten ihmiset ylipäätään itse tiesivät toistensa aikatauluista ja tekemisistä. Miten asioita voitiin koordinoida, kun työntekijöiden välillä ei tuntunut tapahtuvan minkäänlaista tiedonsiirtoa. Yksi tuli, toinen meni, mikäli toimistossa oltiin samaan aikaan, käsiteltiin keskusteluissa lähinnä perheen ja suvun kuulumisia.

Jonkin ajan päästä ymmärsin, että silloin tällöin kaksi henkilöä saattoi poistua työhuoneesta pitämään keskenään käytäväpalaveria. Tällaisia spontaaneja ja epävirallisia palavereja voitiin pitää niinikään pihalla puiden alla tai istuttaessa autossa matkalla paikasta toiseen. Tietoa siis vaihdettiin, mutta eteenkään ulkopuolista ei näihin tiedonjakotilaisuuksiin osallistutettu.

Ainoa virallinen tiedonjakotilaisuus tähän mennessä on ollut järjestön vuosikokous. Vaikka tästä lauantaisesta useamman tunnin sessiosta ilmoitettiin kaksi päivää aiemmin ja minulla oli muuta tärkeää menoa sovittu sille päivälle, en olisi halunnut menettää tätä ainutlaatuista tiedonjakotilaisuutta mistään hinnasta. Saman kommentin ”ohittaa mistään hinnasta tilaisuutta saada tietoa” – kuulin myös toiselta täällä vaihdossa olevalta vapaaehtoiselta. Järjestöni vuosikokouksessa selvisikin monta mieltäni pitkään askarruttanutta asiaa.

Teen kotisivuja parhaillaan yhteistyöjärjestölle, joiden internet-yhteyttä olen saanut käyttää täälläoloaikanani. Kiinteämmän kanssakäymisen ansiosta ovat järjestön työntekijät pikkuhiljaa ottaneet minut osaksi heidän työyhteisöään. Keskinäisen luottamuksen kasvaessa tietyt viestintähanat ovat siksi vihdoin alkaneet avautua. Suureksi ihmetyksekseni ja ilokseni olen aivan viime viikkoina päässyt osalliseksi sisäpiiritiedosta koskien sekä yleistä sambialaista työkulttuuria että järjestön sisäistä toimintadynamiikkaa ja -lähihistoriaa.

Ainoastaan pääsemällä osalliseksi tätä kokemuksen kautta syntynyttä sisäpiiritietoa, voi alkaa hahmottamaan todellisia asiayhteyksiä. Kokemusperäinen tieto avaa portit sekä ymmärtää syvällisemmin paikallista työkulttuuria että avaimet esittää oikeita kysymyksiä olennaisen tiedon saamiseksi.

Kysyessäni sitä, miksi ihmisten on vaikea jakaa tietoa, sain vastauksen, että ihmiset eivät vain jostain syystä halua jakaa sitä. Tieto lisää kontrollia ja valtaa. Täällä tapahtuu paljolti vanhempien / arvoasteikolla ylempien työntekijöiden taholta juoksuttamista, odotuttamista ja tiedon panttaamista. Tietoa saatetaan jakaa vasta aivan viime hetkellä, jolloin rivityöntekijöiden täytyy tehdä asioita paniikinomaisesti deadlinen lähestyessä venyttäen työpäivää.

Tapasin kaksi viikkoa sitten englantilaisen vapaaehtoisen, joka on ollut maassa reilun kuukauden. Tämä nuori nainen on saanut minut erittäin hämilleni. Hänen tapansa esittää asioita ja mielipiteitään on minulle jo tällä hetkellä hyvin vierasta .. hän yksinkertaisesti elää edelleen Lontoon hektisessä mediamaailmassa ja yrittää istuttaa tätä työtapaa sambialaiseen kulttuuriin. Mikäli itse viisi kuukautta maassa olleena ahdistun hänen yltiötehokkkaasta ja suorastaan agressiivisesta tavasta tuoda esiin omia näkökulmiaan siitä, miten maassa pitäisi asioista tehdä.. voin vain kuvitella, millaisia tuntemuksia tällainen käyttäytyminen aiheuttaa paikalliskollegoissani. Olen erittäin hämmentynyt siitä, ettei tämä suuren järjestön kautta lähetetty vapaaehtoinen ole edes alustavan koulutuksen aikana oppinut mitään kulttuurisesta sopeutumisesta. Toisaalta ihmettelen suunnattomasti henkilön motivaatioitaan lähteä ylipäätään Euroopan ulkopuolelle. Nuorella naisella on niin kovin kiire, hän pyrkii omien toimintatapojensa suoraan istuttamiseen, tehokkuuden maksimointiin ja täydellisyyteen. Ne ovat väärä resepti toteuttaa asioita Sambiassa.

Nuori englantilaisnainen työnsi kollegani seinää vasten esittämällä hänelle kysymyksiä sellaisella käsitteellisellä tasolla, johon tällä henkilöllä ei ole valmiuksia. Kollegani oli myös itse tuonut esille sen, että on vasta opettelemassa tätä asia-aluetta. Englantilainen ei kyennyt asettumaan kylmän asiantuntijakokemuksensa ulkopuolelle ja näkemään, miten hämilleen hän saattoi kollegani. Hän jatkoi edelleen painostamista, ja sai sillä kollegani tuntemaan itsensä hyvin epävarmaksi. Englantilainen halusi niinikään soveltaa tiedottamisessa uusimpia ohjelmia ja tekniikoita, muttei ymmärtänyt, että tämä ehkä korottaa kynnystä uuden omaksumiselle entisestään ja pahimmassa tapauksessa kaataa lopulta koko projektin.

Englantilaisnainen ehdotti mm. niinikään toimistoaikojen lisäämistä kotisivuille. Sambialainen on tottunut siihen, että päästäkseen asioimaan virallisissa tai järjestöjen toimistoissa tai jopa kaupallisissa toimipisteissä, on varmin tapa hakeutua itse paikan päälle. Tämä saattaa usein tarkoittaa sitä, että kävelet tai istut bussissa / autoruuhkassa ensin tuntikaupalla ja perille päästyäsi huomaat, että toimisto ei tänään ole auki / siellä ei ole ketään juuri tänään paikalla / asiasta tietävä henkilö ei ole tällä viikolla tavattavissa. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta, jonka jälkeen”asiakas” kiittää kohteliaasti tiedosta ja ilmoittaa palaavansa huomenna uudestaan asiaan. Sama proseduuri saattaa siten tapahtua jälleen seuraavana päivänä. Ei ole myöskään varsin tavatonta, että tietoa etsivää ”asiakasta” juoksutetaan turhaan paikasta toiseen . Mutta tähän on niinikään totuttu. Ihmiset eivät tiedä muusta tai osaa (uskalla?) vaatia muuta.

Tiedon löytäminenen kotisivuilta, puhelinluettelosta tai soittamalla ei ole useinkaan kovin hedelmälllistä. Paikallinen kulttuuri suosii henkilökohtaista yhteydenpitoa ja sen eteen ollaan valmiitta näkemään eurooppalaisen näkökulmasta äärettömän paljon vaivaa, aikaa ja rahaa.

Minna

Miksi?

2010-05-14T06:50:00.000-07:00

30 4.5.2010

Miksi se toimiston tai kodin ainoa kahvilusikka löytyykin aina minun kupistani? Eivätkö torakat lopu ikinä tappamalla? Miksi talon ensimmäinen, kukonlaulun aikaan heräävä henkilö ei ota toimissaan lainkaan huomioon muita talossa vielä nukkuvia henkilöitä? Miten pelkkä olemukseni jaksaa ihmetyttää paikallisia päivästä toiseen, eivätkö he voi pitää huolta omista asioistaan? Miksei teevettä voi ottaa vessan raanasta, yhtälailla kuin saman vesijohdon käytävän hanasta – pääsia, että vettä on tänään saatavilla? Kuinka minibussi voi taas kerran koukata bensa-asemalle tankkaamaan sen jälkeen, kun olemme juuri odottaneet lähes tunnin paikkojen täyttymistä hikisessä ajoneuvossa? Miten on mahdollista, että toimiston siivooja tuo töihin mukanaan tyttärensä ja tämän uuden vauvan ja kolmikko kavaltaa toimillaan työhuoneen työrauhan koko päiväksi? Miksi varustaa naisten vessoja vessanpöntöllä, jos reunat on aina roiskeessa? Miksi paikalliset katsovat etuoikeudekseen etuilla röyhkeästi kassajonossa? Kuinka keittiötä ei voi tuulettaa kärpästen sisääntulon vuoksi, mutta samaanaikaan voi huoletta haistella öljyrasvaista käristysilmaa loppuillan? Minkä vuoksi jollain bussimatkustajalla on taas mukanaan voimakastuoksuinen tuore kala tai kuivattuja perhosentoukkia illalliseksi muutenkin tukalassa bussissa? Miksi maksan bussilipustani aina eri hinnan kuin paikalliset kanssamatkustajani? Miten ihmiset voivaat nauraa nähdessään kollegansa rahapussin tulleen varastetuksi tai gepardia karkuun juoksevan antiloopin lopulta kaatuvan ja joutuvan pedon raatelemaksi? Miten on mahdollista, että kesken työneuvottelun sisään toimistoon putkahtanut sisarentyttärenserkunpojanpoika kääntää puheenaiheen jälleen loppupäiväksi ihmisten yksityiselämätasolle? Kuinka voi antaa lähes täysin vieraan ihmisen odotuttaa itseään 1,5 kadulla ja vihdoin paikalle saavuttuaan olla edes pahoittelematta asiaa?

Nimim. ”Ei kysyvä tieltä eksy”

Sairaus, joka on läsnä jatkuvasti, mutta josta ei puhuta

2010-04-30T02:04:00.000-07:00

29.4.2010

Sambiassa hautajaiset ovat erittäin yleisiä. Lähes jokainen kollegani on jo tähän mennessä osallistunut sukulaisensa tai ystävänsä hautajaisiin. ”Hautajaisilla” täällä tarkoitetaan henkilön kuolinpäivää, jolloin ystävät ja sukulaiset matkustavat välittömästi suremaan vainajaa paikan päälle. Sekä yhteiskunta ja työnantajat ymmärtävät automaattisesti tilanteen ja työntekijän muutaman päivän poissaolo on itsestäänselvyys. Edes välimatka ei ratkaise. Vainajan kunnioittaminen menee kaiken muun edelle.

Kaiken kaikkiaan Aidsiin on kuollut tähän mennessä noin 25 miljoonaa ihmistä ja tällä hetkellä taudin kantajia on ympäri maailmaa lähes 35 miljoonaa. Hurjia lukuja maailmanlaajuisesti, silti määrät ovat suhteellisesti suurempia juuri köyhimmissä maissa ja maanosissa, kuten Afrikassa. Mantereen kattava HIV/AIDS epidemia syö jo ennestään rajallisia valtion varoja ja leskien sekä orpojen osuus on suuri. Sambian reilusta 12 miljoonasta kansalaisesta vähintään joka kuudes kantaa tartuntaa, joidenkin tilastojen mukaan luku olisi vieläkin suurempi. Keskimääräinen odotettu elinikä on alle neljäkymmentä vuotta. Silti epidemiasta kuulee täällä puhuttavan erittäin vähän, mikä on hämmentävää -jokaisella on kuitenkin lähipiirissään sukulaisia tai ystäviä, joita tauti on kohdannut.

Kuolinsyyn kertominen ulkopuoliselle ei ole kovin yleistä. Mikäli kyseessä on AIDS, on virallinen kuolinsyy usein heikenneen immuunijärjestelmän aiheuttama seurannainen, kuten malaria tai tuberkuloosi. Stigmatisointi HIV:n ja AIDS:n yhteydessä on edelleen vahvassa ja siihen liittyvä häpeä voimakasta.
Vaikka valtio takaa ilmaisen lääkityksen HIV-potilaille, on hoito ja ennaltaehkäisy on edelleen sattumanvaraista. Moni ei uskalla mennä testattavaksi ja odottaa enemmin siihen asti, kunnes sairaus alkaa todenteolla näyttää merkkejään. Olen kuullut miesten toteavan, että kaikkihan me jokin päivä täältä lähdemme. Monivioisuutta suosivassa kulttuuriympäristössä sambialaisten aviomiesten tyttöystäväkulttuuri on jossain määrin ymmärrettävää, vaikkakin äärimmäisen kohtalokasta ja surullista. Kun yksi ketjun osapuoli saa tartunnan, moninkertaistuu sairauden vaikutus leviämällä kulovalkean tavoin kaikille partnereille.

Toinen tuttavani totesi, että sairaus alkaa olla yksi sairaus muiden joukossa. Tämä kuvastaa ehkä myös asenne-eroa, joka sairauden suhteen vallitsee esimerkiksi Pohjoismaissa tai Afrikassa. Pohjoismaissa pelkän nimen mainitseminen aiheuttaa erittäin voimakkaita reaktioita ja pelonsekaisia tunteita. Täällä siitä puhutaan lähes kuten viimeaikaisten sateiden määrästä tai naapurin uudesta hiilikeittimestä. Paikallisten on vaikea ymmärtää, että kotimaassani tautiin menehtyneitä on tähän mennessä vain muutama sata. Yliopistotason koulutuksen saaneen paikallistuttavani arvaus oli miljoonaluokkaa!!

Sanomalehdet ovat täynnä kuolinilmoituksia 30-50 –vuotiaista, joita suku ja ystävät ovat jääneet kaipaamaan. Vielä useampien vuosien päästä saatetaan poisnukkunutta muistaa lehdessä ilmoituksella. Hautaustoimistot mainostavat palveluitaan ahkerasti niin televisiossa, lehdissä kuin muurien seinämaalauksissa. Kun Pohjoismaissa ihmiset vakuuttavat tätä nykyä mm. kissa- ja koiraystäviään pahimman varalle, on sambialaisilla mahdollista vakuuttaa itsensä kuolemantapauksen sattuessa kattamaan mm. hautajaiskustannukset.

Vaikka maassa on runsaasti orpokoteja ja orpojen asioita hoitavia kansalaisjärjestöjä, on konkreettinen silmästä-silmään tapaaminen aina emotionaalisesti vaikuttavin. Osallistuin toiseen morsiamelle ennen häitä järjestettävään morsiusjuhlaan ja paikan päällä tapasin 6-vuotiaan Natashan (suom. ”kiitos”). Reipas ja suloinen tyttö istui viereemme ja kertoi hetken päästä, että hänen 1-vuotias pikkuveljensä istui jonkin matkan päässä olevan naisen sylissä. Kysyin tytöltä, oliko tuttipullolla poikalasta imettävä nainen heidän äitinsä, johon sain erittäin hämmentävän vastauksen. ”Ei, heidän äitinsä on kuollut”. Silitin tytön kättä ja kerroin, että se oli todella surullista.

Olen ollut läsnä läheisen ystäväni kamppaillessa vakavan sairauden kanssa ja ollut todistamassa hänen viimeisiä hetkiään, mutta Natashan surullinen katse aikaansai toisenlaisen vahvan tunnekuohun. Sain tietää, että sekä äiti että isä olivat sairastuneet AIDS:iin ja todennäköisesti ainakin myös pikkuveli oli sairaudenkantaja. Toivottavasti tyttö itse oli säästynyt sairaudelta. Silti tyttölapsen tulevaisuus tämänhetken Sambiassa ei näytä valoisalta. Tästä kertoo osaltaan myös raskaana olevan kollegani kohtelu äitiysneuvolassa. Ystävättäreni annettua negatiivisen HIV testin, varoittivat kätilöt häntä samaan hengenvetoon, että vaikka oletkin toistaiseksi negatiivinen, on riskisi saada sairaus jatkossa suuri, koska OLET NAIMISISSA!! Lopuksi he vielä totesivat, että toivottavasti miehesi käyttäytyy kunnolla myös jatkossa!

Loppuun vielä karua tilastototietoa asian tiimoilta:

Democrafic survey of Zambia (DSZ) Thank you my volunteering Friend Kaisa H. for summarizing this!
Zambia facts of today: 1.Estimated adult (aged 15–49) HIV prevalence rate 15.2% (2007). 2. Girls aged 15-24 years are six times more likely to be infected than the boys of the same age group. 3. There are an estimated 130,000 children under the age of 15 living with HIV and many more young positive people who don know their status. 4. There is a strong evidence that young married women are at higher risk of HIV than single women of that age. 5.Orphans, Children (aged 0–17) orphaned by AIDS, 2007, estimate 600 000. 6. Young people (15-24 years) that have comprehensive knowledge of HIV prevention, 34 % female, 37 % male.
(Comprehensive knowledge of HIV= young persons who correctly identify the two major ways of preventing the sexual transmission of HIV (using condoms and limiting sex to one faithful, uninfected partner) and who know that a healthy-looking person can have HIV.)

Minna

Katukuvassa iImettäviä äitejä, eläviä illalliskanoja ja dvd:tä nigerialaiselokuvista

2010-04-30T02:01:00.000-07:00

25.4.2010

Kuulin paikallisen kertovan vitsin, jossa filippiiniläinen, sambialainen ja suomalainen nainen olivat alasti kylpemässä joessa. Yllättäen paikalle saapui joukko miehiä, jolloin naiset häkeltyivät ja toimivat omille kulttuureilleen vaistonvaraisesti. Suomalainen nainen peitti käsillä rintansa, sambialainen lantionseutunsa ja fiippiiniläinen kasvonsa - filippiiniläiselle oli tärkeintä, ettei kukaan tunnistaisi, kuka hän on! Tämä kuvaa havainnollisesti eri kulttuurien välillä valllitsevia käsityksiä ruumiin tabualueista. Sambialaiselle lantionseutu on erittäin yksityistä aluetta, kun taas intialaisten naisten sharit paljastavat poikkeuksest naisten vyötärönseudun. Sambialaisnaiset imettävät lapsiaan usein myös liikkuessaan ja rintojen paljastaminen tuntuuukin olevan hyvin luonnolista.

Omistamissani vaatteissa ongelmana on housujen ja paitojen lyhyys vyötäröllä. Normaalisti liikkuessa tämä ei tuota ongelmaa, mutta etenkin pikkubusseihin sisään- ja ulosryömiessä paljastuu vyötärönseutu erittäin helposti. Paikallisen ystäväni kanssa kerran bussista noustessa, hän yritti nopeasti peittää paljastunutta vyötärönseutua nykimällä paitaa alaspäin.

Samaan aikaan länsimaalaisille annetaan kuitenkin lupa pukeutua esim. lyhyempiin hameisiin ja olkaimettomiin toppeihin. Täällä ymmärretään, että se on osa heidän tapakulttuuriaan. Sen sijaan, mikäli kävelisimme paikallisen kanssa kadulla lyhyissä hameissa, saisi paikallinen nainen pian osakseen paheksuvia kommentteja ja neuvoja mennä kotiin vaihtamaan ylle soveliaampaa vaatetusta!

Vierailin muutama viikko sitten toisen Lusakassa parhaillaan olevan vapaaehtoisen luona nuorille tarkoitetussa ammatillisessa oppilaitoksessa. Kävellessäni koulua kohti en ollut aivan varma sen sijainnista. Koulun kohdalla kuitenkin muutama nuorimies pysäytti minut ja kysyi, olinko etsimässä Kanyama Youth Programmia… oli ilmeisen selvää, että alueella vierailevat valkoihoiset suuntaavat pääsääntöisesti juuri samaisesta portista sisään. Tiedustellessani edelleen porttivahdilta tietokoneluokan sijaintia, katsoin hän minuun kysyvin silmin takaisin. Vaihtaessani kysymyksenasetteluni ja tiedustellessani valkoisen naisen olinpaikkkaa, oivalsi mies heti yskän ja osoitti tietokoneluokan sijainnin.

Päästyäni luokkaan olin asennoitunut siihen, että opetustunti olisi kesken ja joutuisin odottamaan sen päättymistä. Luokkaan astuessani hämmästyin kuitenkin todetessani, että luokka oli valkoista opettajaa lukuunottamatta tyhjä. Tiedotus uuden kurssin alkamisesta ei ole kovin yksiselitteistä. Tiedottamisvaikeuksien lisäksi opiskelijoiden opetukseenosallistumista hankaloittaa mahdollisuus saada kokoon tarvittavat varat lukukausimaksuihin. Mikäli opiskelija saapuu viikkojenkin päästä myöhässä paikalle, on virallinen syy usein joko oma tai lähisukulaisen sairastuminen. Pääsääntöisesti kaikki kuitenkin tietävät virallisen syyn.

Sambialaiset rakastavat televisiota. Saippuaoopperat ja musiikkivideot pyörivät kuvaruudulla kaiken päivää. Olen ollut aikalailla uutispimennossa, sillä paikallislehdissä kerrotaan hyvin vähän Sambian tai ainakin Afrikan ulkopuolisia uutisia, nettikahvilassa ollessa aika menee pääsääntöisesti sähköpostien kirjoittamiseen ja blogin päivittämiseeen ja vuokraemännän prioriteettina ilta-aikaan ovat hänen saippuaoopperansa. Tauoilla hän kääntää kanavan aina hetkeksi uutiskanavalle, mutta olen todennut uutisten seuraamisen tätäkin kautta melko mahdottomaksi.

Katsoin eräänä päivänä Borat –elokuvaa ja mietin samalla, miltä kazachstanilainen karrikoitu elämänmeno näyttää sambialaissilmin. Minulle pyöreänpulskeat maatuskanaiset, miespuolisten vodkan naukkailu ja ripaskan tanssiminen sekä vitsi hevosen vetämästä autosta loksahtivat helposti tiettyyn lohkoon aiempaa kokemustaustaa. Mutta miltä elokuva näyttää ihmisille, jotka asuvat kaukana venäläisvaikutteista. Paikallisille tutumpia ovat nigerialaiselokuvat, kongolainen rumbamusiikki sekä eteläafrikkalaiset tuotteet kaupan hyllyillä. Toisaalta elokuvasta löytyi myös ilmiöitä, joihin sambialaisen on suomalaista helmpompi samaistua, kuten elävän kanan kuljettaminen matkalaukussa sekä solidaarisuus suvun kesken. Samaan aikaan suomalaisnuori hädintuskin tietää, miten kokonainen kana paloitellaan tai mitä on asua yhdessä isovanhempien kanssa.

Minna

Maailmanpankin kirjastossa

2010-04-30T01:08:00.000-07:00

20.4.2010

Vierailin eräänä aurinkoisena päivänä Maailmanpankin kirjastossa, josta löytyi mm. lista heidän projekteistaan Sambiassa 70-luvun alusta tähän päivään saakka. Projektien aiheita tarkastelemalla voi yleisluontoisesti seurata maan kehitysvaiheita 70-luvulta nykyaikaan.

70- luvulla ensimmäiset hankkeet käsittelivät pääsääntöisesti maan velkataakkaa ja julkisia menoja. 90-luvulta lähtien, monipuoluejärjestelmän synnyttyä ja kansainvälisten järjestöjen painostuksen alla uusi presidentti aloitti mittavan valtionlaitosten yksityistämiskampanjan, joka näkyy niin ikään Maailmanpankin hankelistalla 1992 lähtien. 1995 mittavan ulkomaanlainan anteeksiannon jälkeen listalta löytyy hankkeita koskien talouden elvyttämistä sekä yksityisen sektorin ja investointien edistämistä.

Vaikka maa on keskimääräisesti harvaan asuttu, kerääntyy väestöongelmat tiheään asuttuihin suurkaupunkeihin Lusakaan sekä Kuparivyöhykkeen kaupunkeihin. Suurkaupunkien asuinalueet on usein kaavoitettu hyvin paljon pienemmälle väestömäärälle, mitä alueilla nykyisin asuu. Koska julkisen infran rakentaminen laahaa muutenkin jäljessä, aikaansaa tämä mittavia ongelmia etenkin saniteettipuolella.

Toistuvia infra-aiheita koko tarkastelujaksolla ovat siten vesi- ja saniteettihuolto, kastelujärjestelmät, energiantuotanto, teiden- ja rautateiden kunto, tiedonsiirto- ja puhelinverkot sekä terveys- ja koulutussektorit. Sen sijaan listalta löytyi yllättävän vähän hankkeita koskien maan mineraali- sekä maataloussektoria.

Yllättävää oli niin ikään todeta, että kuivuuteen ja ilmastonmuutoksen liittyviä hankkeita löytyy listalta ainoastaan yksi kutakin. Myöskään gender –asioihin ei juuri ole panostettu. Tätä koskevia hankkeita on jopa peruutettu samoin kuin useampia energia- ja tiedonsiirtoverkosektorien yhteistyötä koskevia hankkeita. Jatkuvuuden lisäksi ongelmana täällä tuntuu olevan haluttomuus yhteistyöhän eri sektorien ja järjestöjen välillä. Tämä johtuu puolestaan edelleen politiikasta ja rahoitusriippuvuudesta. Omassa järjestössäni on parhaillaan käynnistymäisillään projekti, jossa rahoittaja on hankealuetta määritellessään nähnyt tarpeen eri osapuolten yhteistyön ja paikalliseverkostojen voimistamiselle.

Viimeaikaisemmista aiheista esiin nousevat uusina yrittäjyys, kilpailukyky, paikallisosaamisen vahvistaminen, biodiversiteetti (etenkin siementen osalta) sekä kansalaisjärjestöjen ja julkisen sektorin osallistuminen infrastruktuurin kehittämiseen. Löytyipä listalta myös hanke koskien sikainfluessaepidemiaan varautumisesta. Aihe on siis ainakin teoriatasolla saavuttanut maan, vaikka selvitystyö odottaakin vielä aloitusta.

Viimeisimpinä hankeaiheina on selvitys jatkuvuuden edistämisestä ja vahvistamisesta. Täällä kuulee valitettavan usein hankkeista, joiden päätyttyä hankekaudella hankittu arvokas tieto, kokemus ja verkostot tuntuvat raukeavan kuin savuna ilmaan. Osa mukana olleista paikallisista saattaa vielä yrittää jatkaa toiminnan kehittämistä ja verkostojen ylläpitämistä, mutta ilman varsinaista kokoavaa voimaa tai virallista fasilitaattoria saa paikallisverkosto harvemmin voimaannutettua itsensä pidemmällä tähtäyksellä.

Minna

Mies, nainen ja työnjako

2010-04-30T01:07:00.000-07:00

16.4.2010

Vaikka molemmat aviopuolisoista kävisivät töissä ja vaikka vaikka nainen ansaitsisi jopa miestä enemmän rahaa, on nainen pääsääntöisesti alisteinen miehelle. Aviopari saattaa tulla kotiin samalla autolla ja kotiin päästyään, mies rentoutuu television edessä ja antaa käskyjä naiselle keittää teetä, laittaa ruokaa jne. Mies saattaa välillä poiketa kavereidensa luona lähikuppilassa ottamassa muutaman oluen ja mikäli ruoka ei ole valmista hänen palattuaan kotiin, on hän vihainen vaimolleen.

Sama kuvio toistuu myös maaseudulla. Siellä sekä mies että vaimo työskentelevät ensin päivän pellolla. Työpäivän jälkeen vaimo etsii ensin polttopuut ruoanlaittoa ja kylpyvedenlämmittämistä varten, miehen levätessä. Nainen tekee ensin tulet, lämmittää miehelleen kylpyveden, valmistaa ruoan, pitää huolta lapsista, pesee pyykkiä samaan aikaan, kun mies rentoutuu loppuillan. Kuulostaa karrikoidulta, mutta on valitettavan tuttu osa sambialaisperheiden nykyarkea.

Länsi-Sambiassa on kulttuureita, joissa on sanonta ”Mikäli miehesi ei enää annan sinulle selkäsaunoja, hän ei enää rakasta sinua”. Näin vaikka maassa perhevälivalta on yleisesti kielletty laissa. Naiset kuitenkin suvaitsevat ruumiillisen kurittamisen, sillä valittaessaan he saattavat joutua suljetuksi yhteistön ulkopuolelle. Toisaalta naisilla ei usein ole taloudelllisia mahdollisuuksia erota väkivaltaisestakaan miehestä.

Tapaamani yli 30 nainen sanoi, että koska mies ja nainen eivät voi asua yhdessä ennen avioliittoa, saattaa mies esittää kihloissaoloaikana aivan eri ihmistä, kuin mitä hän todellisuudessa on. Toisaalta mikäli naimaton mies ja nainen asuvat yhdessä useamman kuukauden ajan, katsotaan heidän paikalliskulttuurin mukaan olevan aviossa. Tässä tapauksessa mm. ”aviorikoksesta” saattaa saada huomattavan summan sakkoja, ja mikäli sinulla ei ole varaa maksaa, saatat joutua sovittamaan rikkeesi vankilaitoksessa.

Keskustellessani sambialaismiesten kanssa, ovat he kertoneet, että ihannevaimoehdokas on heitä vähemmän koulutettu ja vähintään viisi vuotta miestään nuorempi. Aviopuolisoille nimetään jo heti alussa ”luotettuja henkilöitä”, jotka opettavat miestä tulemaan hyväksi aviomieheksi sekä naista hyväksi vaimoksi. Nämä henkilöt seuraavat sittemmin henkilöiden elämää läheltä ja sopivat tarvittaessa jonkinlaisina kotispsykologeina ja riidansovittelijoina.

Hämmentävimpiä ovat olleet keskustelut naimissa olevien miesten yleisestä tendenssistä luoda suhteita avioliiton ulkopuolella. Miehet myöntävät avoimesti omistavansa useita tyttöystäviä, joita he tapaavat säännöllisesti. Tyttöystäville ostetaan vaatteita, annetaan rahaa ruokaan, puheaikaan tai kampaajaan ja jopa maksetaan heidän asumiskustannuksiaan.

Toisaalta miehen rooli ei ole helppo nykysambiassa, sillä heidän on kustannettava sekä vaimojen että tyttöystävien eläminen. Mikäli vaimo käy töissä, olettaa hänen sukulaisensa usein tyttären sponsoroivan edelleen vanhempiensa ja sukunsa menoja. Olen kuullut tapauksista, jossa vaimo ei osallistu lainkaan avioparin yhteisen kodin menoihin, vaan joko säästää rahansa tai antaa rahaa edelleen omalle suvulleen.

Kaupunkien kaduilla näkee yhä useammin nuoremman sukupolven isiä, jotka kantavat ylpeinä lapsia sylissään ja viettävät vapaa-aikaa yhdessä vaimojensa kanssa. Yksi YK:n vuonna 2000 asettamista vuosituhattavoitteista oli sukupuolten välisestä tasa-arvon parantaminen ja Sambian maatavoitteeksi tälle asetettiin vuosi 2015. Tasa-arvoon on kuitenkin vielä suunnattoman pitkä matka ja se tulee vaatimaan vielä paljon ponnisteluja ja aikaa.

Minna

Pääsiäisloma Zanzibarissa

2010-04-12T03:20:00.001-07:00

12.4.2010

Sambia on todellinen sisämaa. Koska maassa on vain muutama järvi ja suuret joet ovat kaukana esimerkiksi Lusakasta, eivät ihmiset ole tottuneet veteen materiaalina. Lusakassa on myös paljon ihmisiä, jotka ovat matkustaneet elämässään hyvin vähän omassa maassaan, saatikka naapurimaissa. Uimataito on harvinaista, vesipelko sitäkin yleisempää.

Kerrottuani siitä kuinka olimme Dar Es Salaamista ensin ottaneet 10 minuutin lautan joen yli poukaman toiselle puolelle, kauhistutti pelkkä ajatus vuokraemäntääni. Ensinnäkin jouduin selittämään hänelle käsitteen lautta, ”ferry”. Toisaalta tämä on aivan ymmärrettävää. Miksi ihmisten käsitevarastoon kuuluisivat sanat, joita he eivät koskaan elämässään tarvitse. Lautan lisäksi tällaisia ovat mm. sukeltaa, snorklata, aurata lunta tai lasketella. Samalla olen todentanut tilanteita, joissa eurooppalaiselle itsestäänselvät yleiskäsitteet, kuten dinosaurus, macho ja ”Polish president”, ovat olleet ihmisille tuntemattomia.

Myös äyriäismaailmaan kuuluvat sanat katkarapu, rapu ja mustekala ovat vieraita. Tämä tuli jälleen esille kertoessani paikallisille sitä, kuinka helppoa Tansaniassa oli nauttia näitä herkkuja tuoreena. Suomessa vieraillut kollegani kertoi, että hänelle oli tarjottu vierailun aikana katkarapuja, ja vaikka hän oli kuinka yrittänyt ajatella maistavansa näitä ja osoittaa näin kunnioittavansa paikalliskulttuuria, ei hän ollut lopulta kyennyt tähän. Hän oli ajatellut mielessään, että on parempi kieltäytyä kohteliaasti, kuin altistaa tilanne sille epämielyttävälle vaihtoehdolle, että hän antaisi ylen katkarapuja maistaessaan!

Keskustelimme samalla lisää paikalliskulttuurin erikoisherkuista. Kollegoilleni oli melko itsestäänselvää nauttia grillattua villirotan lihaa, jonka he kertoivat saavan erikoisen pikantin maun, mikäli rotta grillataan karvoineen päivineen. Kuten kaloista, myös rotista syödään kaikki osat pää mukaan lukien. Toinen kollega kertoi apinanlihan syönnistä, mikä niinikään ei ole aivan tavatonta maassa. Hän oli itse kerran ollut hyvin lähellä maistaa apinanlihaa, mutta kadottaneensa äkillisesti ruokahalun serkun kiikuttaessa pöytään apinan pään ja aloittaessa herkuttelun silmämunista. Harmikseni 80-luvun Indiana Jones elokuvat olivat heille vieraita.

Tansaniassa valkoisen on helpompi kävellä kadulla omissa ajatuksissaan, sillä ainakaan daressalaamilaiset eivät tuntuneet olevan kovin kiinnostuneita siitä, mitä ohikulkijalle kuului. Maassa on Sambiaan verrattuna hyvin paljon intialaisia, joista suuri osa on muslimeita. Moskeijoiden rukouskutsuhuudot ovat silti tuttuja myös Sambiasta. Lusakan keskustan talot ovat pääsääntöisesti kaksikerroksisia, Dar Es Salaam muistuttaa jo enemmän kaupunkia keskustan kerrostaloineen ja korkeine toimistorakennuksineen.

Matka Zanzibariin kestää nopealla aluksella 1,5 tuntia ja perillä satamassa saapujaa odottaa hektinen matkustajamassa kantamuksineen ja tuomisineen – sekä läkähdyttävä kuumuus. Satamamaisemaa hallitsevat osin korkeat tavarakonttivuoret, osin kauniit satamarakennukset. Nautimme rantakadulla grillattuja merenantimia, itse valitsin barrakudaa, haita, katkarapuja sekä grillattua banaania. Tällä kertaa tarjolla oli tavallista banaania, myöhemmin saman matkan aikana pääsin myös nauttimaan keitettyä vihreää banaania, jota käytetään yleisesti tietyissä Afrikan maissa perunan tapaan.
Matkalla majapaikkaamme auton rengas puhkesi ja mukana ollut vararengaskin sattui olemaan jo valmiiksi puhki. Niinpä odottelimme tien vieressä sijaiskyydin saapumista ja seurasimme auringon painumista horisontin taakse.

Tansania, kuten Kenia ovat Masaiden aluetta. Zanzibarissa perinteisiin Masai- asuihin sonnustautuneisiin nuoriin miehiin törmäsi tämän tästä. Paikallistuttavamme, kesyn apinan omistanut nuori mies kuitenkin kertoi, että pääosa saaren Masaista on ”epäaitoja”, massaturismin iloksi sinne tuotettuja nuorukaisia. Rantaviivaa hallitsikin vieri viereen rakennetut lodget ja hotellit meidän asuttamastamme halvasta reppumatkailijamallista aina hulppeisiin Espanjan aurinkorantamaisiin useampikerroksisiin hotellihuoneisiin.

Arki koitti kuitenki jälleen pian ja töihin palattuani löysin yhteistyökumppanin toimistosta jälleen tutut naamat – oman henkilökunnan lisäksi huoneessa vierailee lisäkseni tiuhaan tahtiin toisen yhteistyökumppanin kaksi työntekijää. He muuttivat pois samaisesta huoneesta useampi kuukausi aiemmin, mutta tuntuvat pitävän huonetta kuin omana olohuoneenaan. Tällä kertaa siivooja rentoutui täydellisesti iltapäivätauollaan ja kuorsasi tuolilla hetken suu auki. Ehkä hänellä oli ollut kiireinen pääsiäisloma sukulaisvierailuineen.

Minna

Leipää ja sirkushuveja kansalle

2010-04-12T02:48:00.001-07:00

5.4.2010

Suomalaislasten tulisi ottaa esimerkkiä sambialaissisaristaan. Täällä lapset osallistuvat poikkeuksetta kotitaloustöihin, välillä tuntuu, että heiltä odotetaan kohtuuttomankin paljon. Perheen teini-ikäsiten tyttärien ollessa kotona, odottaa äiti tyttärien tekevän kaiken kotityön – jopa tuovan hänelle janon yllättäessä tarjottimella kylmää vettä juotavaksi. Tarjotessaan lasia he vielä niiavat kunnioituksen osoituksena äitinsä edessä. Sama pätee myös poikalapsiin suomalaissilmin näyttäytyvän ”passauttamisen” suhteen. Kärsivällisyyttä näillä lapsilla tuntuu riittävän yllin kyllin.

Toinen maata vahvasti leimaava tekijä on uskonnon vahva rooli yhteiskunnassa. Uskonto tuntuu rappeutuneen kolonialismin isäntävaltioiden kansalaisten keskuudessa, mutta entisten alusvaltojen ihmiset harjoittavat uskontoa edelleen ahkerasti. Kysyessäni useammalta tuttavaltani, mitä he tekivät pääsiäisloman aikana, sain vastaukseksi, että he olivat käyneet kirkossa. Paikalliset saattavat suorastaan paheksua, mikäli kieltäytyy heidän kirkkoontutustumiskutsustaan. Samaan tapaan paikalliset paheksuvat toista paikallista, mikäli tämä ei käy lauantain tai sunnuntain hartaushetkissä.

Sambiassa valkoihoinen on yhä edelleen hämmästyttävän eksoottinen ilmestys katukuvassa. Hiljattain tutustumani henkilö esitteli minua sekä työtovereilleen että ystävilleen tapaan, jossa oli ihailunsekaista ihmetystä. Maassaoloni alkuaikoina eräs bussikuski pyysi minua istumaan etupenkille viereensä. Hetken päästä hän kertoi, että olin ensimmäinen valkoihoinen, jonka kanssa hän oli koskaan keskustellut. Toivottavasti en kuitenkaan tulisi olemaan viimeinen.

Kylään tulossa olleet lapset eivät olleet uskoa kerrottaessa heille etukäteen, että talossa asuu tätä nykyä muzungu. ”You see, I told you” – oli vuokraemännän kommentti hämmentyneiden poikien tarkastellessa minua tummat silmät pyöreinä. Lähiöissä kävellessä pikkulasten ”How are you” –huudot seuraavat takuuvarmasti minne menetkin. Sen sijaan paikalliset sylilapset ovat vierastaneet pääsääntöisesti outoa ilmestystä. Vuokraemännän siskon vajaan vuoden ikäinen tytär on nähnyt minut jo useaan otteeseen ja on edelleen hyvin skeptinen minut nähdessään.

'

Jouduin yllättäen myös tanssimaan kaksisataapäisen yleisön edessä tulevalle morsiammelle ennen häitä järjestetyssä juhlassa, Kitchen partyssa , jossa naispuoliset sukulaiset ja ystävät tuovat morsiamelle etukäteen häälahjat. Morsian päättää itse tulevan keittiönsä värisävyt ja kertoo toiveensa muille. Kaikki paketit avataan ja asetetaan näytille tulevan keittiön tapaan- jonka lisäksi tapahtumassa tietysti syödään, juodaan, lauletaan ja tanssitaan.

Tämä nimenomainen keittiöjuhla oli tavanomaista isompi ja juhlan ainoana ei-paikallisena jouduin runsaan yleisön eteen keinuttamaan lanteita yrittäen parhaani seurata esitanssijan mallia. Kuulin jälkeenpäin kovasti kohteliaita kehuja siitä, kuinka fleksiibeli olen ja että usea sambialainen nainen ei pystyisi edes välttämättä samaan. Otin kohteliaisuudet kiltisti vastaan – taito, jota olen harjoittanut Ruotsissa asuessani -vaikka tiesinkin kyseessä olevan vain kohteliaisuusfraasin.

Harmikseni jäin järjestön pitkittyneen vuosikokouksen vuoksi paitsi juhlan alkuosasta, jossa tulevalle morsiamelle annetaan neuvoja tulevaa avioelämää varten. Neuvojen sisällön johdosta juhlaan osallistuu ainoastaan aikuisia naisia. Kaikki olivat kuitenkin lopulta kovin tyytyväisiä tapahtuneeseen, näin myös itse ensijärkytyksestä toivottuani, ja tuleva aviopari sai siten tanssinumerostani eksoottisen lisämausteen häävideoonsa.

Minna

Karibajärvi-yksi maailman suurimmista tekojärvistä

2010-04-12T02:24:00.001-07:00

23.3.2010

Vaikka Sambian vesivaranto on huomattava katttaen kaikkiaan puolet koko eteläisen Saharan vesivarannosta, kaipaa suomalaisena täällä järviä ja vettä yleensä. Maassa on suuria jokia, jonka ansiosta maan energiantuotanto on taattu, mutta jokien virkistyskäyttöä rajoittaa niitä asuttavat krokotiilit. Näin myös Karibajärvessä. Yövyin ensimmäisen yön hallituksen ylläpitämässä majatalossa ja parkkeerasin itseni seuraavana aamuna rannalle ei-kenenkään maalle paistattelemaan päivää. Hetken kuluttua viereisen majapaikan työntekijä kuitenkin tuli hienovaraisesti kehottamaan minua siirtymään turvallisempaan paikkaan, sillä krokotiilit saattaisivat hyvinkin keksiä tulla vedestä maalle.

Menomatkalla sain kyydin Lusakassa asuvalta italialaiselta naiselta. Nainen kertoi syntyneensä Sambiassa, joten hänen italialaisuutensa oli siten kyseenalaisempaan. Nainen kertoi niin ikään, että heidän matkaseurueensa kaksi muuta jäsentä tulisivat perässä toisella autolla. Toinen heistä oli etiopialais-kreikkalainen ja toinen, vapaa-ajan talon Karibajärven alueella omistava mies intialais-sambialainen. Autokyydissämme kolmantena matkustajana ollut kolumbialaismies yllätti edelleen kertomalla, että hän oli vain käymässä Sambiassa, mutta että hän oli itse asiassa asunut Ruotsissa viimeiset 30 vuotta. Oli jokseenkin hassua keskustella Sambiassa kolumbialaisen miehen kanssa ruotsiksi!

Karibajärvi kuuluu yhteen Lonely Planetin & Co:n suottelemiin pääkohteisiin maassa. Silti jo yöpymispaikkojen kyltitysten heikko taso kertoo osaltaan siitä, miten vähän alueeseen on toistaiseksi panostettu turistien houkuttelemiseksi. Muiden kertoman mukaan Livingstone ja Viktorian putoukset ovatkin toistaiseksi ainoa varsinainen turistikohde, jossa palvelut on kehitetty pidemmälle kattamaan vierailijoiden eri tarpeita. Toisaalta vastatessani Zambezi Airlinesin asiakastyytyväisyyskyselyyn heidän palveluistaan, hämmästyin nähdessäni kysymyksen, voisiko heidän palvelujaan verrata muiden kansainvälisten lentoyhtiöiden tarjoamaan palvelutasoon. Kysymyksenasettelu on mielestäni jopa surullinen, ”kansainvälinen” ja ”länsimainen” eivät tulisi olla mittareina tai päämäärinä. Paikallinen leima riittävän ystävällisellä asiakaspalvelulla sen sijaan olisi tavoiteltavampaa. Kerroin tämän heillle myös palautteena – entisenä markkinatutkijana olisin ainakin itse iloinen tästä tiedosta.

Viikonloppuvierailumme aikana kävimme katsomassa alueella sijaitsevaa massiivista patorakennetta ja samalla pääsimme astumaan jalallamme pikapikaa myös Zimbabwen puolelle. Patoluukut oli avattu juuri viikkoa aiemmin ja valtava vesimäärä purkautui raivokkaasti järvestä takaisin Kariba-jokeen, joka puolestaan yhtyy edelleen maan suurimpaan jokeen Sambesiin.

Etenkin pienempien paikkakuntien paikallismarkkinoilla on runsaasti kojuja, jossa myydään käytettyjä vaatteita vauvasta vaariin. Lähestulkoon suoranaiseksi järkytyksekseni kuulin, että kyseeessä on Euroopasta tuodut käytetyt vaatteet! Näin ollen moni hyväntahtoisuuttaan vaatekeräykseen vaatteitaaan lahjoittanut pettyisi suunnattomasti tänne tullessaan. Lisäksi halvat käytety vaatteet heikentävät paikallistuottajien mahdollisuuksia uusien kankaiden ja tuotteiden myynnissä. Muita sambialaisten vaatettajia ovat kiinalaiset halpavaatevalmistajat ja paikallisoperaattori Zain, jonka logolla varustettuihin t-paitoihin ja lippiksiin sonnustautuneisiin paikallisiin törmää tämän tästä.

Paluumatkalla minibussi täyttyi tuttuun tapaan tuomisista kaupunkiin. Bussiin lastattiin vihannes- ja hiilisäkkejä, elävä kana sekä tuoreita, joskin jo muuten elottomia kaloja. Lämpimässä ilmanalassa nämä ruokatarvikkeet antoivat ”pikantin” lisätuoksun hikoilevien matkustajien omaleimaisen normituoksun lisäksi.

Minna

Money makes the world go round

2010-04-12T02:05:00.001-07:00

16.3.2010 On ollut valitettavaa nähdä, mikä merkitys rahalla on Sambian eri yhteiskuntaluokissa. Köyhillä on tasaisen riittämättömästi rahaa käytössään, vauraammilla elämä kulkee usein sykleittäin. Koska suuri väestön työllistäjä on kansalaisjärjestöt, riippuu työntekijöiden käytössä oleva varanto ulkomaisen rahoittajan budjettikausista ja määrärahojen tulouttamisajankohdista. Suureksi hämmästyksekseni kuulin hiljattain, että yhteistyöjärjestön työntekijät olivat olleet ilman palkkaa jo 2,5 kuukautta!!

Kun rahaa on jälleen käytössä, humaltuu saaja herkästi äkkinäisen hyvinvoinnin myötä ja kuluttaa rahaa surutta yleishyödyttömiinkin tarkoituksiin. Vuokraemäntäni on elänyt kaksi kuukautta kädestä suuhun ja kun rahaa on jälleen saatavilla, sijoitti hän sitä surutta mm. asunnon sisustamiseen ja rakastamaansa kalliimpaan likööriin. Olen iloinen hänen puolestaan, sillä on ollut surullistaa seurata toisen mielialan asteittaista apenemista – silti hän tuntuu yhtäkkiä täydellisesti unohtaneen hänelle pari kuukautta aiemmin lainaamani velkasumman. Lisäksi vesihana vuotaa edelleen, alivuokralaisen omat ulko-oven avaimet on yhä teettämättä, torakat myrkyttämättä, keittiön jakorasia hankkimatta puhumattakaan pitkään puheenaiheena olleesta jääkaapista. First things first – henkilökohtaisesti en kuitenkaan pystyisi toimimaan samalla tavalla.

Paikallisten suhde rahaan on mietityttänyt useaan otteeseen muutoinkin. Julkinen sosisaaliturva puuttuu lähes täysin ja pankkisektori tulee harvoin vastaan yksityishenkilöiden lainantarpeissa. Suurimmat työpaikat paikkaavat täällä valtion puutteellista tukijärjestelmää tarjoamalla työntekijöille sekä heidän perheilleen maksuttomat terveydenhoitopalvelut yksityisklinikoilla sekä takaamalla heidän pankkilainansa asunnon-ostossa. Asunnon hankkiminen tässä tapauksessa on verrattain yksinkertaista ja edullista, sillä tavanomainen takaisinmaksuaika kohtuullisilla kuukausierillä on usein vain noin 4-5 vuotta!!! Ei siis ihme, että varakkaimmat hankkivat vanhuuden turvaksi useampia taloja.

Toisaalta harva täällä on kuitenkin niin onnekas, että työpaikka tarjoaisi heille tällaiset etuudet. Muussa tapauksessa lähiympäristö toimii kansalaisten hätävarana. Vippilainan saaminen tuntuu olevan suhteellisen helppoa. Tämä on melkoisen yllättävää, sillä yksityisvippaajien takaisinmaksukyky (ja –halukkuus) tuntuu olevan ikuinen puheenaihe täällä. En ole myöskään ensimmäinen enkä tule olemaan viimeinen vapaaehtoinen, joka on lainannut rahaa paikallisille, joutunut perimään summia takaisin pidemmän aikaa, kuullut varoituksen sanoja sekä länsimaalaisilta että paikallisilta ja joutuu lopulta kirjaamaan osakseen tiettyjä luottotappioita maasta poistuessaan.

Yhtenä suurimpana positiivisena yllätyksenä koin kuitenkin sen, että jouduttuani itse kerran hetkelliseen käteispulaan, sain lainattua rahaa paikalliselta ystävättäreltäni. Kyseessä ei ollut suuri summa, mutta oli todella ilahduttavaa huomata omistavansa ystävä, johon saattoi tukeutua kiperässä tilanteessa!

Minna

Chipatassa kylässä

2010-04-12T01:48:00.000-07:00

10.3.2010

Italialaisten vapaaehtoisten mukaan mäkiä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua vuoriksi. Silti lähellä Malawinrajaa sijaitsevaa Chipataa reunustaa suomalaissilmin tarkasteltuna vuorimaiset maisemat. Muutenkin elämä Chipatassa on rauhallisempaa, yksinkertaisempaa ja hiljaisempaa. Kaivattu hengähdystauko Lusakan hälinän jälkeen.

Yhdessä Chipatan suomalaisten etvojen sekä italialaisten vapaaehtoisten kanssa lähdimme kipuamaan ylös vuori-mäkiä. Italialaiset tosin eivät kutsu itseään myöskään puhtaasti italialaisiksi, sillä he ovat kotoisin maan pohjoisosan autonomisestaTirolista ja pitävät itseään enemmän itävaltalaisina. Heidän kertomansa mukaan mm. baskit sekäk itse Dalai Lama olisi käynyt tutustumassa heidän maakuntaansa oppiakseen tirolilaisten hyvin toimivasta hallintojärjestelmästä.

Itse ylöskiipeäminen on kuitenkin yksiselitteistä. Valitsimme mäistä lähimmän ja helpoimman näin alkuun. Mäelle johti hiekkatie, joka palvelee huipulla sijaitsevaa kolmen koplaa eli teleoperaattoreiden Zainin, MTN:n sekä Cell Z:n verkkomastoja.

Tankattuamme lisäenergiaa mukaanottamistamme eväsleivistä lähdimme laskeutumaan alas mäen vastakkaista rinnettä. Seurasimme alas johtavaa polkua, ja vasta hetken päästä tajusin, miksi sillä kohtaa oli niin aukeaa puista ja pensaista - polku nimittäin seurasi pitkin sähkövoimalinjaa. Kyseenalaistin jo tässä vaiheessa polun seuraamisen järkevyyden, koska olen jo nähnyt sen verran paikallisia sähkölaitteita ja –johteita, etten ollut aivan varma alueen turvallisuudesta. Kehotin muita kuitenkin pysyttelemään kaukana sähkötolpista. Heitä ei tilanne tuntunut vaivaavan tässä vaiheessa.

Puolessa välissä matkaa kuulimme ensin sähähdyksen. Hetken päästä saavuimme kohtaan, jossa joku oli tuoreista jäljistä päätellen juuri kaatanut puun linjan vieressä. Henkilö oli mitä ilmeisemmin itsekin pelästynyt tekoaan ja kadonnut pikaisesti paikalta. Tarkoituksena ei ilmeisesti kuitenkaan ollut kaataa puuta sähkölinjan päälle. Ohitimme paikan nopeasti, sillä puu taivutti johtoja yhä alemmas ja aiheutti pieniä kipinöitä.

Päästyämme mäen alle tapasimme alueella työskentelvän paikallisvartijan. Kerroimme näkemästämme ja hän kertoi raportoivansa siitä edelleen valtiollisen sähköyhtiön, Zescon, paikallistoimistolle. Seurasimme miestä hänen vartiopaikalleen, josta havaitsimme savun nousevan tapahtumapaikan kohdalta. Jätimme lopun heidän hoidettavakseen ja jatkoimme matkaamme alaspäin.

Italialiset vapaaehtoiset asuvat lähiössä, jossa he vuokraavat talon yhtä siipeä. Heillä ei ole lainkaan sähköistä keittomahdollisuutta, vaan he valmistavat ruokansa ulkona hiilikeittimellä. Koska italialainen ei kuitenkaan selviydy ilman pizzaa, on miespuolinen vapaaehtoinen rakentanut heidän pihalleen paikallistiilistä pizzauunin, jossa he paistavat itselleen pizzaa sekä leipää!

Suunnitelmissa oli ollut valmistaa pizzaa myös suomalaisvieraille samaisena sunnuntaina, mutta harmiksemme suunnitelma peruuntui tällä kertaa. Chipatassa pari vuotta asunut englantilaisnainen oli kutsunut meidät kaikki muzungu – kokoontumiseen, joka oli jo perinteeksi muodostunut teehetki paikallisvapaaehtoisille. Paikalla oli noin parikymmentä henkeä eri maista; toiset olivat pariskuntia, jotka olivat olleet maassa jo yli kymmenen vuotta, toiset olivat vasta noin viikon vanhoja.

Oli mielenkiintoista kuunnella kahden yli viisikymppisen miehen ajatustenvaihtoa heidän kokemuksistaan maasta ja sambialaisista. Toinen oli asunut Sambiassa jo 13 vuotta ja toinen noin viisi kuukautta. Molemmat olivat täällä vapaaehtoistaustaisesti. Viiden kuukauden omaava, eläkeikää lähestyvä hollantilainen lääkäri kertoi, että hän oli ottanut selkeän linjan paikallisten rahanpyyntöyrityksiin. Hän tarjoaisi heille mielellään työtä asuintalossaan palkkaa vastaan tai kehottaisi heitä kouluttautumaan ja etsimään töitä elantona saamiseksi. Sambiassa ei ole hävettävää pyytää rahaa ja koska yhä useampi on huomannut, miten helpolla sitä välilä pyytämällä saa, löytyy pyytäjiä pikkulapsista vanhuksiin.

Toinen miehistä kertoi myös, että hän on ottanut tiukan linjan rahanlainauksen suhteen. Luulen, että lähes jokainen tänne tuleva käy alussa pitkän keskustelun itsensä kanssa rahan suhteen. Eräs tapaamani tuttava selitti juuri hiljattain, että valkoista ihoa ja rahaa pidetään täällä synonyymeinä. Jokaisella valkoisella oletetaan olevan kotimaassaan talo, auto ja suuret tulot. Yhtälailla jokaisen valkoisen oletetaan ajavan täällä autoa. Julkisia busseja käyttävänä ja hyvin paljon pitkiäkin matkoja kävelevänä valkoisena herätän täällä hämmennystä. Yhtälailla suurta ihmetystä saan aikaan pesemällä itse pyykkini, kokkaamalla oman ruokani sekä siivoamalla huoneeni. Paikallisten on vaikea ymmärtää, ettei Euroopassa juuri ole kotiapulaisia, vaan työssäkäyvät naiset tekevät myös kotityöt pitkälti itse.

Chipatan vierailun aikana kävimme myös kylässä suomalaisvapaaehtoisten intialais-sambialaisen vuokranantajaperheen luona. Mies ja nainen kuuluvat siihen ”erikoiseen” joukkon sambialaisia, joiden vanhemmat ovat intialaisia, mutta jotka ovat itse syntyneet Sambiassa. Näitä on maassa yllättävän paljon.

Pariskunnan lapset olivat jo lentäneet pesästä pidemmän aikaa sitten ja he asuttivat isoa taloa kahdestaan. Pihapiirissä on suomalaisten vapaaehtoisten vuokraaman kolmen makuuhuoneen tilavan talon lisäksi palvelusväen asuttama pienempi ja vaatimattomampi maja. Palvelusväki koostuu ainakin neljästä henkilöstä, joiden joukossa mm. porttivahti ja sisäkkö. Perheen mies käy edelleen töissä, mutta vaimon päivät täyttyvät leipomisesta ja ruoanlaitosta.

Perheen mies kertoi mielenkiintoisia tarinoita Sambiasta ja maan kehityskulusta. Ensimmäisen presidentin, Kaudan, aikaan ihmisillä oli ollut työtä, mutta myös samaan aikaan esim. pitkiä ”leipäjonoja” ruokaöljyn, sokerin ym. saaamiseksi. Lisäksi hallitus oli mm. määrännyt siirtolaiset avioitumaan sambialaisen puolison kanssa, voidakseen jatkaa asumistaan maassa. Isännän tarinoidessa, emäntä tarjosi aivan mahtavaa chai-teetä sekä suolaisia samosa-piirakoita, pikkukakkuja ja keksejä. Chai on maukasta maitoteetä, jonka täyteläisen maun salaisuuten on mm. inkivääri, kaneli ja mustapippuri - makunautinto, josta olen päässyt osalliseksi aiemmin Nepalissa Himalajanvuoristokiipeilyn yhteydessä.

Minna

Asiakas on kuningas – vai onko?

2010-04-12T01:35:00.000-07:00

4.3.2010 Lusakalaisystäväni epäili vahvasti, että saisin koskaan takaisin rahoja, jotka lainasin vuokraemännälleni. Tämä epäily tuli siis paikalliselta, vaikka itse halusin vakaasti uskoa rahojen takaisinmaksuun. Toisaalta voisin aina käyttää velan seuraavaan vuokranmaksuun, joten siinä mielessä tilanne ei näytä kovin vakavalta. Vakavammalta vaikuttaa tilanne paikallispankin kohdalla, jolta en ole vieläkään saanut summaa, jonka yritin nostaa vuokranmaksuun tammikuun lopussa. Automaatti veloitti rahat tililtäni, mutta rahoja se ei koskaan sylkäissyt sisältään.

Kahden kuukauden odottamisen ja useamman pankkikäynnin jälkeen, sain vihdoin selville, että minun asiakkaana pitääkin ottaa yhteyttä suomalaispankkiini ja pyytää heitä vuorostaan olemaan yhteydessä sambialaispankkiin palautuksen aikaansaamiseksi!? Tämän tiedon sain painottamalla, etten tällä kertaa poistuisi konttorista ennen kuin saisin varmuuden rahojeni palauttamisesta.

Suomalaispankki sen sijaan ylitti kaikki odotukseni nopean reagoinnin sekä ystävällisen ja auliin asiakaspalvelun suhteen! Vaikka kyseessä on heidän kannaltaan hyvin pieni summa rahaa jostakin, mihin he ovat vielä täysin syyttömiä, soitettiin Suomesta seuraavana päivänä siitä, kun olin laittanut heille viestiä heidän kotisivujensa yhteydenottolomakkeen kautta!!! Langan toisessa päässä ollut nuorimies kertoi heti alkajaisiksi, että olin onnekseni ottanut heihin yhteyttä ennen kahden kuukauden umpeutumista tapahtumapäivämäärästä. Neljää päivää myöhemmin asia olisi muutoin rauennut suomalaissäännösten mukaan!

Sambialaispankki oli tähän mennessä ainoastaan pallotellut asiaa pöydältä toiselle,
enkä ole aivan vakuuttunut, onko tämä osa heidän väsytystaktiikkaansa vai osoitus paikallisen aikakäsityksen suhteellisuudesta tai suhteettomuudesta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä olisi käynyt, mikäli kahden kuukauden aikaraja olisi ylittynyt – kuluttajavalituslautakuntaa vastaavaa kuluttajaintressijärjestöä on todennäköisesti turha etsiä maasta.

Asiakaspalvelu täällä on kaikkinensa vielä lapsenkengissä. Työntekjät valtion virastoissa yhtälailla kuin julkisissa liike- ja palveluyrityksissäkin pitävät asiakkaita enemmänkin päivärytmiä sekoittavina häiriötekijöinä, kuin heidän palkkansa maksajina. Henkilöstöresurssoinnissa on länsimaalaisajattelun mukaan paljon ilmaa ja työntekijälukumäärä ylittää yllättävän usein asiakasmäärän. Etenkin pääosin naisille suunnatuissa palveluissa henkilökuntaa riittää asiakasta palvelevan työntekijän ympärille hämmästelemään ja seuraamaan tapahtumaa – tähän ei myöskään juuri liitetä häveliäisyysaspekteja.

Ei ole myöskään aivan tavatonta, että löytää pikkukaupan ainoan työntekijän nukkumasta pää kassakoneeseen nojaten. Vielä yleisempää on nähdä ravintolahenkilökunnan torkkuvan baaritiskin takana – anniskeluravintolaa nimittäin pidetään auki niin kauan, kuin paikassa on yksikin asiakas. Tässä tapauksessa paikka sulkee ovensa kello kuudelta aamulla. Eräässä paikassa naistenhuoneesta vastaava henkilö on ottanut mutkattomasti tavakseen asettua nukkumaan pitkin pituuttaan käsienpesuallastason päälle. Tyynynä hän käyttää omaa kassiaan ja peittona chitenge –kangasta.

Maahanmuuttoviranomaisten kopiokoneen ollessa epäkunnossa, passittavat he asiakkaan viereiseen Intercontinental hotelliin ottamaan kopion työluvasta heidän omia arkistojaan varten, luonnollsesti asiakkaan omalla kustannuksella. Asiakkaan oletetaan itse ottavan selvää asioista, tekevän itse suurimman osan palvelusta sekä vielä maksavansa aulliisti pitkistä matkoista harvoille palveluntarjoajille. Olen nähnyt vastaavaa aiemminkin, silloin itäisessä naapurivaltiossamme.

Sambiassa lähes kaikki tavaran- ja palvelujenvaihto yksityisille tapahtuu käteismaksun kautta, kuten mm. puheaika ja kotitaloussähkö prepaid-korteilla. Sähkölaitoksen sähköajan lisäys tapahtuu vain ja ainoastaan muutamassa pisteessä Lusakassa. Koska paikallisilla on harvoin varaa ostaa sähköaikaa kuukautta pidemmäksi ajaksi, joutuvat he joka kuukausi matkustamaan ja jonottamaan asiointia paikanpäällä. Usein pelkkään matkaan menee jo suurta osaa sähkön kuukausimaksua vastaava summa.. ja oravanpyörä on valmis.

Minna

Sambiassa korkea verenpaine on harvinaista

2010-03-15T01:04:00.000-07:00

28.2.2010

Mikrotason vertailun perusteella yleinen sambialainen palkkataso tuntuu olevan noin 1,5 miljooonaa kuukaudessa (n. 240 €), joka motivoi eri henkilöitä eri tavoin. Samaan aikaan kun maahanmuuttoviranomaistoimistossa työskentelevä 42-vuotias sambialaisystävättäreni tekee tällä rahalla töitä jopa lauantaisin ilman erilliskorvausta, oli suurlähetystön puutarhuri juuri vaihtamassa parempipalkkaiseen työhön ja toimistomme kirjanpitäjä selitti usean muun tapaan työtahtinsa perustuvan katsomansa korvaukseen alhaisuuteen.

Sambialaisen työkulttuurin perusta on suunnitelmatalousajattelussa, mikä näkyy edelleen myös pitkälti työnteossa. Tehokkuusajattelu on, toisaalta kansalaisten onneksi, toisaalta maan kokonaishyvinvoinnin kannalta, edelleen vierasta. Länsimaisen tehokkuusajattelun ja toimien optimoinnin lapsena on paikallistoiminnan seuraaminen välillä enemmän kuin turhauttaa. Toisaalta jopa naapurimaan kansalainen saattaa kokea paikallisen toiminnan turhauttavana.

Täällä näkee etenkin kaupan- ja ravintolan alan työntekijöiden torkkuvan keskellä päivää myyntitiskiensä takana. Päiväunien ottaminen ei ole vierasta myöskään toimistoympäristössä, johtuisiko tämä siitä, että varsinaisia kahvitaukoja ei täällä tunneta. Virallisten taukojen sijaan pausseja pidetään mm. pelaamalla pasianssia tietokoneella. Kotiapulaiset, siivoojat ja puutarhurit aloittavat työpäivänsä rivakasti, mutta iltapäivää kohden tahti hidastuu ja loppupäivästä on yleisesti hyväksytty lupa levätä ja vaihtaa kuulumisia muiden työntekijöiden kanssa.

Modernit omistamisen muodot ovat maassa edelleen vieraampia ja perinteiset perhe- ja sukurakenteet yhteisomistamisperiaatteinen ovat vielä syvässä ihmisten mielissä . Esimerkiksi kenialaisten kanssa keskustellessani kävi selvästi ilmi, että he ajattelivat jo pääosin yksilökulttuurin näkökulmasta. He eivät enää halunneet vanhetessaan tukeutua lastensa apuun, vaan halusivat työssäoloaikanaan kerätä itselleen vaurautta , mm. kiinteistöjä ja näin taata itselleen vanhuudenturvan.

Löysin työpaikan koneelta aiemman vapaaehtoisen kirjoittamia kolumneja hänen sambiakokemuksistaan. Niissä toistuivat samat tutut aiheet kuten maahanmuuttoviranomaisten byrokratian mielivaltaisuus, paikallisten työtahti ja ajoista kiiinnipitäminen.. päävastuussa ollut toimittaja oli kadonnut kuukaudeksi ennen lehden dealinea ja palatessaan yksi kaunis päivä takaisin toimistolle, hän olin vain nauranut makeasti asialle. Täällä ei ihmiset pahoittele, pyydä anteeksi tai osoita juuri katumistaan. Asiat vain joko tapahtuvat tai sitten eivät. Tänään kello 10 voi tarkoittaa hyvinkin huomenna klo 16, tai sitten kahden viikon päästä. Kun pitää tämän mielessä jo heti alussa, säästää itseäään. Tosin tämä on kieltämättä hyvin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Mittautin verenpaineeni yhtenä launtaina paikallisen ostoskeskusken pihalla, jossa paikalliset lääkäriopiskelijat mittasivat yleisiä perusarvoja pientä korvausta vastaan. Vieressäni vuoroaan odottava sambialaismies totesi, ettei hän olettanut verenpaineensa kanssa olevan ongelmia. Hän nimittäin ei juuri hermoile elämässään. Kerroin myöhemmin, että omassa maanosassamme nimenomaan verenpaine on yleinen ongelma ja että yhteiskuntamme vaatii jatkuvaa yksilön tehokkuutta ja tahdin kiristämistä. Kysymys kuuluukin, minkälaisessa yhteiskunnassa yksilö on onnellisempi?

Minna

Lisää suomalaisia Etvo-vapaaehtoisia Sambiaan

2010-03-15T00:55:00.000-07:00

25.2.2010

Hautajaisia täällä ihmisillä vähän väliä ja se on yleisesti hyväksytty syy työstäpoissaoloon. Toisen suomalaisen vapaaehtoisen saapuessa maahan oli naapurinaisemme nukkunut pois edellisenä yönä. Tiettävästi noin 50 naisen mies oli kuollut vain vuotta aiemmin. Suruviestin siivittämänä pihapiiriimme alkoi täyttyä hautajaisiin tulevista sukulaisista ja ystävistä. Surujoukko teki enemmän tai vähemmän leirin poismenneen asukkaan asunnon ulkopuolelle, ulos kannettin nojatuolit ja sohva ja niiden päälle viritettiin sadekatos. Ruokaa tehtiin koko seurueelle suuressa avotulessa, ihmiset lauloivat ja itkivät kuorossa.

Hautajaisia kesti useamman päivän, jonka ajan ihmiset viettivät suurelta osin ulkona, ja eteninkin naisväki piti huolta yleisestä taloudenpidosta, pesten urakalla pyykkiä ja valmistaen ruokaa seurueelle. Hautajaisten loppua kohden itkukuoroa seurasi pikkuhiljaa myös nauruhetket, mikä suomalaisen korvissa kuulosti vieraalta. Mutta Sambiassa ihmisillä on ilo herkässä ja elämän kovuuden huomioon ottaen hyvä näin.

Muutoinkin uutena maahantulevan henkilön alkua varjosti ikävät tapahtumakulut. Toimistomme muuton yhteydessä puhelimeni sekä lompakkoni varastettiin toiseen kertaan. Tapahtumasarjasta muodostui yleisötapaus työpaikkamme ulkopuolella kadulla, sillä varas ei voinut olla kukaan muu, kuin muuttoapuun kadulta palkatut kaksi kantomiestä. Puhelin saatiin takaisin suhteellisen nopeasti yleisövinkin perusteella, mutta lompakko oli edelleen hukassa. Sinänsä ikävää, että olin kantanut mukanani tavallisesta poikkeavamman suuremman summan, jonka olin lainannut päivää aiemmin maahan saapuvalle. Suomesta käsin paikallisvaluutan saaminen nimittäin on todella vaikeaa.

Paikalle tullut poliisi valjasti varkaaksi varmistuneen nuoren miehen käsiraudoilla ja lähdimme alueen poliisilaitokselle selvittämään tilannetta. Alueemme, kuten myös monen muun alueen, poliisilaitos on karu rahtikontti. Melko pian saapumisemme jälkeen toinen poliiseista otti esiin rautaisen tangon ja alkoi kolisutella sillä ikkunakaltereita vasten. Pidätetty mies istui kontin lattialla, josta hänet saatettiin pamppua heiluttaneen poliisin kanssa kontin takana olevaan suljettuun tilaan. Samaan aikaan, kun yritin koota itseäni kertomaan tapahtumakulusta poliisiraporttia varten, kuului takaosasta pidätetyn tuskanhuudot. Mikäli olisin tähän asti saanut pidettyä tunteeni kurissa, olisi tämä varmasti ollut erittäin tiukka paikka kenelle tahansa länsimaiselle, tällaiseen toimintaan tottumattomalle.

Myös rahapussini löytyi sittemmin kaikkine rahoineen muutokuormaa purettaessa erään suuren laatikon päältä, mihin varkaan rikoskumppani ilmeisesti oli käynyt sen palauttamassa poliisilaitoksella ollessamme. Poliisit nimittäin kertoivat seuraavana aamuna, että pitkäkyntisen ystävä oli käynyt vielä edellisenä iltana toteamassa, että ”valkoinen nainen tulee vapauttamaan hänen ystävänsä seuraavana päivänä”.

Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen tapasin sattumalta nettikahvilassa niinikään Lusakassa kolme kuukautta olleen suomalaisopiskelijan. Tavatessamme minulla oli pakottava tarve päästä wc:n ja automaattisesti jätin kannettavan sisältävän laukkuni tämän juuri tapaamani henkilön vartioitavaksi. Puhelimen sekä lompakkoni otin kuitenkin mukaani. Matkalla olin jo vähällä kääntyä takaisin hakemaan mukaani myös kassini.. en tiennyt enää, voisinko luottaa edes toiseen suomalaiseen.

Erittäin positiivisena asiana oli etenkin toisen vapaaehtoisen työluvan sisäänjättöprosessin kivuttomuus. Esivalmistelujen ollessa kohdallaan, meni itse hakemuksen sisäänjättämiseen ainoastaan puolitoista tuntia!! Tällä kertaa ei edes yksikään maahanmuuttoviranomainen yllättänyt muuttamalla sääntöjä juuri sillä hetkellä kun hakija hänen työpöytänsä eteen istahti. Näin osuvasti asian ilmaisi eräs aiempi järjestöni vapaaehtoinen omassa kolumnissaan, jonka löysin työpaikan koneelta.

Minna

Ruokakaapissa kuhisee

2010-03-15T00:52:00.001-07:00

20.2.2010

Sambiassa riittää runsaasti mm. muurahaisia, sisiliskoja ja torakoita. Osaa hyönteisistä käytetään myös ruokana, kuten perhosten toukkia ”catepillars”, heinäsirkkoja sekä uusimpana kuulemiani pieniä hyönteisiä, ”Insua” joita lentää ilmassa runsaasti etenkin sadekauden aikana. Edellisessä asunnossa löysin yksi ilta sängystäni uuden kotiläimen, vaeltajasirkan. Niinikään tehdessäni loppusiivousta löysin sänkyni alta pienen kuolleen sisiliskon.

Myös muurahaisia riittää. Jos jätät jotain vähänkin makeaa sisältävää (kuten esimerkiksi teen lopun) kuppiin edellisenä iltana, löydät joukon muurahaisia kuolleena kupistasi seuraavana aamuna. Eräänä päivänä olivat lentomuurahaiset tehneet joukkoitsemurhan toimiston vessaan.

Näin vanhassa talossamme ensimmäisen torakan avatessani jääkaapin oven. Sieltä tepasteli ulos tyytyväisen oloinen otus. Silloin en vielä tiennyt tätä torakaksi mutta sittemmin olen törmännyt näihin otuksiin usempaan kertaan. Nämä täällä yleiset asukit kestävät kuulemma jopa mikroaaltoja, sillä tuttavani oli todistanut, kuinka yksi vipeltäjä oli kömpinyt iloisesti ulos mikrosta jopa hänen lämmitettyään siellä ruokansa! Uudessa talossakin, vaikka on todella siistiä, vilisee torakoita.. ehkäpä vielä edellistä taloa enemmän. Avatessani matkalaukun yksi vipelsi laukussa ja illalla tiskipöydällä oli torakkakokous.

Kuulemani mukaan jossain päin maata torakoita myös käytetään ravintona, aivan kuten mm. hiiriä ja rottia. Tätä ajatellen on vaikea ymmärtää, että hyvin moni paikallinen ei voisi kuvitellakaan syövänsä esim. katkarapuja! He kutsuvat niitä nimittäin meren torakoiksi. Heidän mielestään muut merenelävät kuin kalat, ovat vastenmielisiä. Näin ollen myös ajatus krokotiilin lihan syömisestä ei myöskään herätä heissä kovin suurta ihastusta. Henkilökohtaisesti suosin edellisiä rottiin ja torakoihin nähden - tai paikalliseen ”Walkie Talkieen”, joka koostuu sekoituksesta kanan päitä ja jalkoja. Mutta makutottumuksista ei voi kiistellä – niinhän se menee ;)

Yhteistyötoimistomme nuori nainen on raskaana ja hänelle tuli hyvissä ajoin kylästä talouden- ja lastenhoitaja opettelemaan perheen rutiineita. Nainen kertoi jo heti alussa, että nuori tyttö ei syönyt lainkaan lihaa tai kalaa ja että hän piti niin ikään mm. kananmunia erittäin vastenmielisinä. Muutaman viikon kaupunigissaolon jälkeen tuleva lastenhoitaja oli sairastunut ja hänet oli viety lääkäriin. Tuleva äiti totesi liiankin rauhallisella äänellä, että lääkäri oli todennut tytöllä olevan keltataudin sekä mahdollisesti myös hepatiitin, josta täällä tiedetään yleisesti hyvin vähän. Tytön silmät ovat kuulemma jo keltaiset ja diagnoosi selittää siten myös hänen ruokahaluttomuutensa. En halunnut huolestuttaa tulevaa äitiä liikaa, mutta kehotin kuitenkin noudattamaan erittäin huolellista hygieniaa kotona ja mikäli mahdollista, majoittamaan tytön jonkin toisen sukulaisen luo toistaiseksi.

Viikon päästä uudemman kerran keskustellessamme, oli tyttö viety sairaalaan, jossa hän oli saanut lääkityksen keltatautiin. Perhe oli päättänyt palauttaa tytön takaisin kotikyläänsä toipumaan. Koska keltatauti ei ole yleistä Sambiassa, oli lääkäri kehottanut tyttöä otattamaan myös HIV –testin. Tytöllä oli niin ikään pitkään jatkunut yskä, mikä viittaa edelleen tuberkuloosiin. Sekä keltatauti että mahdolinen tuberkuloosi ovat viitteitä heikentyneestä immuunitasosta. Koska tyttö oli vasta teini-ikäinen, saattaa mahdolliseen HIV-tartuntaan olla siten syynä esim. seksuaalinen hyväksikäyttö. Kaupunkilaisperhe oli kuitenkin tehnyt parhaansa auttaakseen tyttöä –ehkä jopa säästänyt tämän hengen. Tuleva äiti esitti sydämelliset kiitokset siitä, että minulta oli löytynyt tietämystä mm. hepatiitista ja että hän oli sen perusteella itse alkanut etsiä lisätietoa internetistä. Muussa tapauksessa hän olisi todennäköisesti kuitannun asian hyvin paljon kevyemmin.

Minna

Tilanne tekee varkaan

2010-03-15T00:44:00.000-07:00

16.2.2010

Tilasto alkaa osua kohdalleen myös osaltani. Pari viikkoa sitten käsilaukkuni varastetiin keskellä kirkasta päivää ollessani lounaalla työpaikkani lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Olin jättänyt laukkuni viereiselle penkille ja pöytääni istui tuikituntematon nuori mies. Vielä kuukausi sitten olisin lähettänyt hänet pois pikaisesti tuiman katseen siivittämänä, mutta nyt oletin hänen vain haluavan jakaa muutaman sanan lounastaukonsa aikana. Tämä oli kuitenkin virhe. Jossain välissä jutustelumme aikana mies oli saanut sujautettua pienen käsilaukkuni sylissään pitämäänsä muovikassiin. Huomasin kassin kadonnen muutama sekuntti hänen poistumisensa jälkeen, mikä oli auttamattomasti liian myöhään.

Onni onnettomuudessa oli, etten yleensä kanna mukanani mitään kortteja tai avaimia, joita olisi vaikeampi korvata täällä. Edullisesti ostamani paikallispuhelin ei olisi kovin hyödyllinen varkaalle, eikä myöskään muistitikku, jonka olin juuri onnistunut täyttämään viruksilla, joita ei edes virustorjuntaohjelmani suostunut enää poistamaan. En myöskään yleensä kanna mukanani suuria määriä rahaa, vaikkakin jäljellä oleva summa oli varmasti varkaalle edelleen kunnon päivätienestin arvoinen.

Nyt alankin odottaa ensimmäistä Malaria- horkkaa tai ”malariaviikonloppua”, josta
luin ennen tänne tuloani aiemman vapaaehtoisen blogista. Myös sambialaisten keskuudessa malaria on edelleen yleistä, vaikkakin aiempaa harvemmin kuolemaan johtavaa. Toimiston väki kertoi, että koska etenkin kylissä matka lähimmän lääkärin vastaanotolle on pitkä, jonka lisäksi harvalla on varaa lääkäri- saatikka lääkemaksuihin, itselääkitään täällä herkästi sairautta kuin sairautta ilman reseptiä apteekista saatavilla edullisilla malarialääkkeillä. Lääke saattaa auttaa esimerkiksi kuumeen poistamiseen, jolloin todetaan kyseessä olleen malarian. Moni muu sairaus saattaa tässä tapauksessa kuitenkin jäädä diagnosoimatta ja jäädä näin ollen kytemään pinnan alle ja kroonistua. Toinen yleinen apu täällä on maissijauhoista keitetty velli, jota keitetään huonovointisellle tai sairaalle perheenjäsenelle.

Uusi vuokraemäntäni on erittäin mukava ja ymmärtäväinen. Hän on väsymättömän kiinnostunut siitä, mistä tulen ja mitä asioista ajattelen. Kertoessani hänelle suomalaisesta makaronilaatikosta, oli hän eräs päivä alkanut valmistaa ruokaa kotiintultuani. Tämä oli mielestäni todella herttaista ja samalla opin itsekin jälleen jotain uutta. Makaronilaatikkoon voi nimittäin aivan yhtä hyvin sekoittaa makaronin lisäksi myös perunaa! Cornflakeseihin hän käyttää maitojauhetta ja keitettyä, kuumaa vettä. Sen sijaan olin vähemmän ihastunut hänen tarjotessaan minulle naudan vatsalaukusta tehtyä ruokaa. Tämä on täällä hyvin yleinen ruokalaji, samoin kuin maksa- ja munuaisruoat. Munuaisruoka on yleensä jopa kalliimpaa kuin täydestä naudanlihasta tehty lihakastike!

Uusi asuinpaikkani on rivitalotyyppinen asunto tontilla, jossa asuntoja on yhteensä kuusi. Tonttia ympäröi rautalangalla ja lasinsirpaleilla päällystetty betonimuuri ja porttia aukoo kello viiden jälkeen porttivahti. Päivisin pihalla häärii puutarhuri-, autonpesijä-, katujenlakaisija yleismies jantunen. Lähes kaikkien talojen ikkunoissa on kalterit. On ollut hauskaa huomata, että täällä pihan kukkavalikoimasta löytyy niin kotoiset ulkokesäkukat pelargonia ja samettiruusu kuin meille tutut sisäkasvit anopinkieli ja peikonlehtikin.

Uusi asunto on ylellinen aiempaan verrattuna. Keittiöstä löytyy mikro, kahvinketin, vedenkeitin ja suureksi ihastuksekseni myös leivänpaahdin! Valitettavasi jääkaappi osoittautuikin pakastimeksi, jonka johdosta sulattelen aamujogurttia nykyisin mikrossa. Yllättävää, miten moni ruoka-aine lopulta sietää pakastamista!

Tällä asuinalueella ei onneksi ole vesikatkoksia, mutta kylpyhuoneen raana vuotaa, joten vesihanan täytyy sulkea ulkona olevasta vivusta. Talossa on jopa lämminvesivaraaja, joka lämmittää veden 20 minuutissa, mutta koska kylpyammeen kylmä ja kuuma vesihana ovat erillään kunnon englantilaiseen tapaan, olen jatkanut aiempaa linjaa –lämmittän veden kattilassa ja kauhon sopivan kylpyveden sitten päälle kauhalla. Mutta toimii!

Minna

Sambialaisperheen luona kylässä

2010-03-15T00:32:00.001-07:00

12.2.2010

Olen tutustunut nuoreen sambialaisperheeseen, jonka luona olen käynyt silloin tällöin kylässä. Pariskunnalla on itsellään kaksi omaa lasta, jonka lisäksi heidän kahden makuuhuoneen talossa asuu kaksi hyvin nuorta kasvattilasta sekä yksi vanhempi sukulaispoika.Sambiassa on hyvin yleistä, että kaupunkilaissukulaiset auttavat maalaissukulaisiaan ottamalla lapsen tai lapsia kotiinsa asumaan ja tarjoavat näille paremman mahdollisuuden koulutukseen ja siten parempaan elämään jatkossa.

Toisaalta täällä katsotaan, että sisäoppilaitos antaa parhaat eväät lapselle tulevaisuudessa ja mikäli perheellä on siihen varaa, lähetetään lapset opiskelemaan näihin opinahjoihin teini-ikäisinä. Sisäoppilaitokset sijaitsevat usein satojen kilometrien päästä kotipaikasta, yleensä keskellä pusikkoa –lainatakseni paikallisten sanontaa asiasta. Näissä laitoksissa pidetään huolta siitä, että lapset opiskelevat ahkerasti ja ettei heille jää aikaa turhanpäiväisyyksiin. Ympäristö ei anna tähän suuremmalti mahdollisuuttakaan. Televisiosta saa katsoa vain jalkapalloa, mikä on sambialaisten ylivoimaisesti suosituin urheilulaji. Sinänsä erikoista, että omat lapset lähetetään pois kotoa ja tilalle otetaan kasvattilapsia kylistä. Nämä lapset kutsuvat vanhempia poikkeuksetta isäksi ja äidiksi.

Ensimmäisellä kerralla perhe tarjosi minulle ja silloin täällä olleelle suomalaispariskunnalle perinteisen sambialaisen lounaan. Lounas oli runsas sisältäen sekä lihaa, kanaa että sieniä, pähkinöitä ja vihanneksia. Tunnelma oli korkealla ja nauru herkässä. Valmistin vastavuoroisesti perheelle myöhemmin suomalaisruoan, perunamuussia ja liha-makkarakastiketta vihersalaattin höystämänä. Salaatin raaka-aine, kurkku, oli tälle perheelle tuttu entuudestaan, toisin kuin aiemman isäntäperheeni jäsenille. Toisaalta muistan oman isoäitini kertoneen, että tomaatti saapui Suomeen vasta hänen ollessan nuori. Ruoka maittoi perheelle sekä myös heidän tuttavapariskunnalleen, joka sattui paikalle hieman ennen ruoan valmistumista. Alussa tämä hieman harmitti, sillä olin varannut perunamuusiainekset viidelle aikuiselle ja neljälle lapselle ja yllätysvieraiden johdosta jouduimme keittämään lisäperunoita. Loppujen lopuksi ruoka kuitenkin riitti kaikille ja sain tutustua myös heidän mukaviin ystäviinsä.

Monella sambialaisella tuntuu olevan jokin lisätienestilähde virallisen työn ohella. Kuka pitää pientä kioskikojua, kuka baaria, ja kuka tarjoaa toimistokoneita vuokralle. Yllättävän monella on jokin pieni maatila tai peltoviljelmä toisella paikkakunnalla. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen on tapana ostaa maatila kaupungin ulkopuolelta ja siirtyä sinne viljelemään eläkepäivillä. Etenkin valtiolla työskennnelleet saavat eläkkeelle jäädessä jonkinsuuruisen könttäsumman, jolla on mahdollista ostaa oma talo, auto tai pieni maatila.

Samainen tuttavaperhe vei minut erään kerran katsomaan omaa lisäliiketointaan, joka oli keskelle uutta ja kaukaista asuinaluetta perustettu ”lähiöbaaria”. Olin haltioisssani. En pelkästään siksi , että perhe osoitti tällaista luovuuttaa ja aktiivisuutta lisätienestien hankkimiselle omistamatta edes omaa autoa – vaan etenkin, kun kuulin, että he olivat rakentaneet oluttuvapansa itse ja mikä parhainta, se oli perinteiseen tapaan tehty savesta!

Toisin kuin suomalainen tontti- ja kaavoituspolitiikka, uudella asuinalueella ei vielä ole juuri mitään julkista infrastruktuuria lukuunottamatta erittäin kuoppaisia hiekkateitä. Koska myös sähkö puuttuu, pidetään paikallinen maissiolut kylmänä generaattorin avulla. Generaattorista saadaan virta niinikään jukeboxin soittamiseen ja jukeboxia asiakkaat soittavat ostamalla soittoaikaa etukäteen kännykän puhelinajan tyyppisellä prepaid-kortilla . Saapuessamme paikalle oli jukeboxi kuitenkin jostain syystä hiljentynyt ja asiakkaat kaikonneet parin kilometrin päähän seuraavaan savimajakuppilaan. Käydessämme katsastamassa naapurituvan saimme tietää, että myös heidän jukeboxinsa oli epäkunnossa. Ja asiakkaiden kannalta vielä harmillisempaa oli, että myös heidän oluthanansa olisivat pian ehtymässä.

Tuttavaperheeni mies on kuitenkin insinööri ja hän sai kuin saikin pian oman baarinsa jukeboxin korjattua. Niinpä ei kestänyt kauaakaan, enenkuin sana tästä kiiri läheiseen kuppilaan ja miehiä alkoi tulla paikalle joukkioina iloisten sambialaisrytmien kutsumina. Poistuimme tyytyväisinä paikalta äkillisen rankkasateen saattamina.

Minna

Kuparia, korruptiota, ja kiinalaisia investointeja

2010-02-08T07:05:00.000-08:00

8.2.2010

Maan länsiosassa on suurempi kaupunkikeskittymäalue, jota kutsutaan Kuparivyöhykkeeksi. Alue kukoisti kuparin korkean hinnan ansiosta ensimmäisestä maailmansodan ajoista aina 1990-luvulle, jonka jälkeen alkoi kaivosten nopea yksityistäminen. Kaivosten ollessa valtio-omisteisia, pitivät yhtiöt hyvää huolta työntekijöistään ja heidän perheistään. Perheet asuivat isoissa ja hyvin varustelluisssa taloissa, työntekijöille ja heidän perheilleen tarjottiin sekä laadukkaat opiskelu- ja terveydenhoitopalvelut että monipuolisia virkistysmahdollisuuksia. Alueella oli runsaasti liikuntamahdollisuuksia sulkapallosta tennikseen, krikettiin, rugbyyn, shakkiin ja uintiin, jalka-, lento- ja koripallosta aina jääkiekkoon!! Urheilu tapahtui pääosin hyvin varustetuissa sisähalleissa. Tänä aikana mm. maan jalkapallojoukkue eli loistokauttaan ja maassa oli lupaavia urheilijoita useilla eri saroilla.

Sambialainen työkulttuuri pohjautuu maan ensimmäisen presidentin Kenneth Kaundan aikana luotuun sosialistiseen suunnitelmatalousajatteluun, jossa maan kansalaisille pyrittiin takaamaan työpaikat tuottavuusajattelun sijaan. Maan siirtyessä kolmenkymmenen vuoden jälkeen monipuoluejärjestelmään yksityistettiin valtionyhtiöitä, etenkin kaivosteollisuutta, ripeään tahtiin. Seuraukset olivat kuitenkin päinvastaiset, kuin mitä uudistuksilla haettiin; työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti, velkataakka lisääntyi ja kansa köyhtyi entisestään. Keskimääräinen elinikä laski aiemmasta viidenkymmenestä alle neljäänkymmeneen vuoteen.
Suurin valuuttatulon lähde on edelleen kupariteollisuus. Pääosa kaivoksista on kuitenkin tätä nykyä ulkomaisessa omistuksessa, jonka lisäksi alalle myönnetään runsaasti verohelpotuksia. Näin ollen tuotot valtiolle jäävät todellista pienemmiksi. Erään kertomuksen mukaan on kuulemma julkinen salaisuus, että sambialaisten kaivosten pikavoitoilla on mm. rakennettu kouluja Intiassa!

Kaivosteollisuuden lisäksi maa kaavailee jatkossa vahvistavansa teollisuus- ja maataloustuotantoa sekä yhä kasvana sektorina turismia. Teollisuuden suurimpana ongelmana on investointivarojen puute sekä alhainen teknologian käyttöaste. Turismi kärsii pitkistä välimatkoista, infrastruktuurin keskeneräisyydestä sekä kallistuvasta öljyn hinnasta.

FAO:n mukaan maataloustuotteiden tuottavuus on viimeisen kolmenkymmenenvuoden sisällä kasvanut kaikkialla muualla paitsi Afrikassa. Syitä maatalouden heikkoon tuottavuuteen on useita, mutta pääosa niistä linkittyy rakenteellisiin ongelmiin, joita ovat mm. hallituksen riittämättömät toimenpiteet maataloussektorin tukemiseksi, puutteellinen infrastruktuuri, raskas byrokratia, yksipuoliset tukijärjestelmät, mittava korruptio jne. Asiaa ei myöskään helpota mantereen kattava HIV/AIDS epidemia, Sambian reilusta 12 miljoonasta ihmisestä noin joka kuudes kantaa tartuntaa. Tämä syö jo ennestään rajallisia valtion varoja, sillä mm. kondomeja jaetaan ilmaiseksi sairaaloissa, lentokentällä ja hotelleista jne.

Sambia tarvitsee raudanlujaa tahtoa ja vahvoja strategioita maata vaivaavan
korruption kitkemiseksi. Lehdissä on toistuvasti uutisia poliitikoista, jotka on tuomittu julkisten varojen väärinkäytöstä ja lahjusten vastaanotosta. Paikallinen veronmaksaja on siten skeptinen poliittisten vallanpitäjien toimiin – ja syystäkin. Sambia on itsenäistymisestä lähtien ollut rauhallinen maa. Toisinaan kuitenkin ällistyttää, miten sietokykyistä tämä 72 eri heimoalueesta koostuva kansa täällä on.

Sambia on joidenkin lehtitietojen mukaan kuitenkin nykyisin kolmanneksi nopeimmin kasvava Afrikan maa, johon yhtenä suurena syynä on pääsy lopultakin velkahelpotusohjelmaan. Muutaman prosentin vuotuinen talouskasvu ei kuitenkaan riitä poistamaan köyhyyttä riittävässä määrin, vaan maa nojaa edelleen vahvasti ulkomaiseen kehitysapuun ja kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Lusakassa on menossa useita suuria rakennustyömaita, rakennussektorin kasvun odotetaan olevan yli 17% tänä vuonna. Yhtäällä kaupunkia japanilaiset rakentavat parhaillaan modernia stadionia, toisaalla kiinalaiset rahoittavat teitä, hotelleja ja toimistorakennuksia ja intialaiset omistavat yhä kasvavan osan maan vähittäis- ja tukkukaupasta. Pääosa maan investointivaroista tulee tällä hetkellä Aasiasta. Alue, jossa toimistomme sijaitsee, on pitkälti intalaiskauppiaiden valtakuntaa. Heidän hienot isot residenssinsä kohoavat tukkukauppa-alueen vieressä ja alueelle ollaan parhaillaan myös rakentamassa keskustan toista suurta moskeijaa. Kiinalaiset tuovat kaivoksilleen halpaa työvoimaa omasta maastaan ja maksavat erittäin pientä palkkaa, puhumattakaan alalle aiemmin tavanomaisista sosiaalieduista.

Sambia on erittäin riippuvainen tuontitavararoista, jopa tuontiruoasta. Maa tuottaa itse mm. puuvillaa, kahvia, kuparia jne, mutta suurin osa raaka-aineista viedään edelleen prosessoitaviksi ulkomaille. Vasta valmiit tuotteet tuodaan sittemmin takaisin myytäviksi paikallismarkkinoillle. Näin on käynyt mm. perinteisille Chitenge- kankaille ja jopa maatalouden lannoitteet tuodaan tänä päivänä pääosin Kiiinasta!!

Hallitus nosti juuri öljyn hintoja 15 %:lla, minkä odotetaan näkyvän kohonneina ruoan ja kulutustavaroiden hintoina. Öljyn hinnan noustessa kuljetusten nojaaminen pelkästään kumipyöräliikenteeseen on paitsi kallista myös ympäristöä kuormittavaa. Koska maalla ei ole omaa rantaviivaa, joudutaan ulkomaankauppatavara kuljettamaan naapurimaiden tullien läpi, mikä korottaa kuluttajahintoja entisestään.

Työmatkoihin kuluu täällä ihmisillä paljon aikaa, sillä lähiöt, joissa pääosa ihmisistä asuu, sijaitsevat kaukana keskustasta. Alussa ihmetytty raideliikenteen puttuminen katukuvasta. Junaa ei suosita edes rahtiliikenteessä, vaan pääosa kuljetuksista hoidetaan maanteitse. Maan junaraiteet ovat päälinjoilla ilmeisen hyvässä kunnossa, mutta linjoja on vähän. Matkustajajuna Copparbeltiltä Lusakaan kestää kokonaista kaksi päivää, vaikka matkaa on alle 400 km.. Juna pysähtyy jokaikisellä kyläraitin asemalla, jonka lisäksi junarataa on vandalisoitu siitä lähtien kun kuparikaivokset joutuivat hankaluuksiin ja ne myytiin kiinalaisille. Kiinalaiset ovat tosin ahkerasti mukana kehittämässä maan tie- ja rautatieverkkoa, viimeksi viime viikolla esiteltiin suunnitelma kattavasta tie- ja joukkoliikenteen uudistuksesta Lusakassa -kiinalaisrahoitteisesti.

Kuulin juuri eräältä maan kuparikaivosalueelta tänne hiljattain muuttaneelta naiselta, että hän käyttää päivässä yli neljä tuntia työmatkaliikkumiseensa ja että uutena lusakalaisena hän kokee kaupungin tungoksen ja välimatkat stressaavana. Hän oli tullut tänne töiden perässä, mutta omisti talon kuparivyöhykkeellä ja on todennäköisesti palaamassa sinne takaisin aika nopeallakin aikavälillä.

Minna

Muuton kautta hälinästä seesteisempään eloon

2010-02-03T02:28:00.000-08:00

2.2.2010

Muutin sunnuntaina uuteen asuntoon ja ensimmäisenä aamuna uudessa talossa heräsin linnunlauluun!! En kuullut edes läheisen intianislamilaisen moskeijan aamurukouskutsua. Koen, että saan pitkästä aikaa hengähtää ja aikaa rauhoittua. Aamuisin saan kylpeä ja valmistaa aamiaiseni kaikessa rauhassa, talon päävuokralainen on jonkin verran yli nelikymppinen sambialais-zimbabwelainen nainen, jonka ainoa tytär opiskelee sisäoppilaitoksessa. Niinpä asustelemme talossa työviikot kahdestaan!!

Edellisessä talossa oli käynnissä jatkuva häly, melu, tohina ja odottelu. Ei enää jonottamista vessaan, vessan huuhteluveden kantamista sisään, odottamista kylpyveden valumisesta ulkohanasta muovikanisteriin ja vuoron saamisesta sen lämmittämiseen sekä sittemmin kylpemiseen kylpyhuoneesssa, jonottamista keittiön vesihanalle, teeveden lämmittämiselle jne. jne.

Aiemman asuintalon naisten aamurutiineihin kuului tiskata illan tiskivuori sekä siivota keittiön, wc:n ja kylpyhuoneen käytävän lattiat juuri pahimpaan ”aamuruuhka-aikaan”. Jostain syystä heidän piti suorittaa nämä toimenpiteet samaan aikaan, kun kouluun- ja työhönlähtijät suorittivat aamutoimiaan. Heillä olisi koko päivä aikaa. He katsoisivat pian televisiota suurimman osan päivää. Tämän totesin viimeksi viime viikolla, kun vietin etäpäivää rauhoittamassa pidempään riivannutta yskääni. Oliko naisten touhuaminen merkkinä heidän ahkeruudestaan talosta lähtijöille? Kuumuuden välttämisestä ei välttämättä ollut kyse ainakaan tähän aikaan vuodesta, täällä on hiostavan kuuma heti aamusta lähtien. Vai oliko tämä aina vain ollut näin, huolimatta siitä, voisiko rutiineja järkeistää palvelemaan paremmin koko talon asukkaiden tarpeita.

Joka-aamuinen siivoaminen tuntuu toisinaan myös hieman epätarkoituksenmukaiselta. Muurahaisten karkoittamisen jälkeen lattiat lakaistiin vastalla ja pestiin. Lattiat vahattiin aika tiuhaan tahtiin, punainen vaha tarttui tuoreeltaan jalkapohjiin. Koska ulkoa kulkeutuu sisään paljon hiekkaa, ovat lattiat hetken päästä jälleen hienon pölyn peittämät.

Tähän mennessä työmatkoihin on kulunut yli kolme tuntia päivässä. Laskin, että viikossa tämä teki 15 tuntia, kuukaudessa 60 tuntia ja kahdeksassa kuukaudessa kokonaiset 64 työpäivää. Tästä voi päätellä välimatkojen pituutta sekä joukkoliikenteen toimivuutta Lusakassa. Kotitaloni sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta, mutta koska bussi pysähtyy lähes jokaisella pysäkillä lastaten ulos ja sisään matkustajia sekä liiikenneruuhkat ovat mittavia, kestää matkanteko noin 1,5 suuntaansa. Kaupungissa ei myöskään juuri ole ”jokerilinjoja” kaupungin ristikkäiseen liikkumiseen paikasta toiseen.

Uusi asuntoni sijaitsee aivan keskustan liepeillä, mikä mahdollistaa bussiliikkkumisen vähentämistä huomattavasti entisestä sekä kävelyn lisäämistä. Toisena aamuna uudessa talossa keitin itselleni kaurapuuron, jonka voimistamana lähdin kävelemään kohti työpaikkaa. On satanut jo kolmatta päivää peräkkäin lähes taukoamattaa ja näin myös tänä aamuna. Uusi kotini ja työpaikkani sijaitsevat molemmat saman rautatien varressa, joten kävelin rautatiekiskoja pitkin, ohittaen puolessavälissä Lusakan päärautatieaseman.

Sain osakseni useita epäuskoisia katseita sille, että valkoinen käveli kiskoja pitkin kaatosateessa. Tästä syystä sain edelleen osakseni huutoja, että kastut läpimäräksi, etkö käytä sateenvarjoa? Sateenkestävät vaatteeni ja kenkäni ilmeisesti muistuttivat liiaksi ”tavallisia” vaatteita, joita ei täällä osata mieltää sadevarusteiksi. Suurella osalla ei täällä ole edes varaa sateenvarjoon ja ainoastaan harvalla sadeviittaan. Edullisin vaihtoehto on suikumyssy, joka tosin ei suojaa kuin hiukset (?). Moni joko yrittää vältellä sadetta katoksen alla tai kastuu läpimäräksi kävellessään kaatosateessa.

Jälleen kerran sain todisteen myös sille, että ”Älä tee näin” – tapaan tiedottavat ja yleisvalistavat katujulisteet, mainokset ja kyltit eivät löydä täällä aina kovin hedelmällistä maaperää. Tänäänkin raiteen viereen pystytety kyltti ”Tämä ei ole kävelytie” kyyhötti siellä hyvin yksinäisenä ihmisten kävellessä kaikessa rauhassa raidetta pitkin.

Sambiassa on lupa virkistää itseään oluella minä päivänä tahansa, mihin päivänaikaan siltä tuntuukaan.Eräs kerta taksikuski kertoi, että hän oli hieman väsynyt, koska hän oli ottanut olutta edellisiltana. Tosin hän oli juonut ”ainoastaan” seitsemän pullollista, aloittanut kuudelta ja lopettanut jo kahdeksalta, jonka jälkeen hän oli mennyt nukkumaan. Sain myös kuulla, että perjantai-iltaisin kaupungista lähiöihin kahdeksan-yhdeksän maissa suuntautuvaa liikennettä kutsutaan ”aikaisiksi kotiintulijoiksi” – baariin on menty ajoissa perjantaina suoraan töistä, jonka jälkeen autonnokka suunnataan kotiakohti jo hyvissä ajoin. Katujen ”Jos juot et aja” –kyltit tuntuvat siten lähinnä hilpeiltä. Joukkopuhalluksiin on harvemmin varaa, sillä alkometrin suuttimet ovat kalliita. Mikäli epäonneksesi kuitenkin satut lähestymään ratsiaa, mutta huomaat tämän hyvissä ajoin, voit kuulemma kaikessa rauhassa pysäyttää autosi ja jäädä lepäämään tiensivuun. Poliisi ei kuulemma pysäytä, ellet sitten käyttäydy liikenteessä todella räikeästi. Ihme kyllä, poliisit eivät ole vielä keksineet itselleen tästäkin kannattavaa lisätienestimuotoa.

Ehkä minibusseissa hikoilemisen ja vedon sekä pakokaasujen välttäminen nyt myös osaltaan auttaisi yli viikon vaivanneen yskän hillitsemiseen. Viikonloppuna asuinalueen tiellä yskiessäni, kommentoivat ohikulkijat jotain paikalliskielellä.. ainoa sana, jonka ymmärsin oli TB (tuberkuloosi). Huikkasin heille vitsinä takaisin, että juu, TB:hän tämä on! Olen jo oppinut, että vitsailemalla täällä selviää aika monesta asiasta parhaiten. Sen avulla voi kääntää lähes tilanteen kuin tilanteen itselleen suotuisammaksi.

Terveisiä Sambiasta, jossa sadekausi on pärskähtänyt nyt oikein kunnolla käyntiin!

Minna

Ladies' night out

2010-02-01T02:41:00.000-08:00

24.1.2010

Länsimaisten naisten kihartaessa hiuksiaan permanenteilla ja ruskettaessaan ihoaan solariumissa sekä etelänmatkoilla, on sambialainen nainen kiireinen yrittäessään pitää hiuksensa suorina sekä levittäesään itseensä ihoa vaalentavaa voidetta. Vaalentavat voiteet ovat jo tavoittaneet myös yhteistyökylämme, mikä on samalla merkki elintason kasvusta myös siellä. Suurella osalla kaupunkilaisnaisista on pitkät hiukset, pääosin pienille leteille letitettyinä. Siksi hämmästyin suuresti saatuani vasta äskettäin tietää totuuden. Paikallisten hiukset eivät nimittäin juuri kasva kovin pitkiksi – pitkät hiukset täällä ovat siten pitkälti hiuslisäkkeiden ja peruukkien ansiota!

Länsimainen nainen on täällä kummajainen, etenkin perheessä asuessaan. Koska perheiden sisäinen hierarkia on perinteiden mukaan tarkkaan määritelty, tuottaa työssäkäyvä, omituisesti käyttäytyvä nainen päänvaivaa talon asukkaille. He eivät pysty määrittelemään, mihin paikkaan hierarkiassa tämä outo lintu pitäisi sijoittaa. Hänen sopii esimerkiksi syödä huoneessa miesten kanssa, vaikka talon naiset syövät keskenään muualla. Hän voi lähteä päiväretkelle tai viettämään iltaa ulos talon omistajan kanssa, toisin kuin muut talouden jäsenet. Lisäksi talon asukkaat (sekä vierailijat) ovat myös oppineet, että häneltä on mahdollista saada lisäavustusta puuttuvien tarvikkeiden hankintaan.

Talomme naisten kohdalla ei siis tulisi kysymykseenkään, että he lähtisivät ulos viettämään iltaa, puhumattakaan lähtemisestä pelkällä naisporukalla. Olen muutamaan otteeseen keskustellut paikallisten miesten kanssa ja he ovat kertoneet, että miehillä on itsestäänselvä oikeus lähteä yksin ulos. Erityisesti perjantai-illat ovat tunnetusti isän ulkoilupäiviä, ”Daddy´s day out”.

Tällä viikolla tapasin linja-autossa ikäiseni, naimattoman ja lapsettoman naisen –mikä sinänsä on hyvin erikoista täällä. Sovimme, että lähtisimme ulos perjantaina töiden jälkeen. Hämmästyin, kun kotiporttini takana oli autossa kolme naista farkut ja olkaimettomat topit päällä laittautuneina yökerhoiltaa varten. Kävimme ensin syömässä paikassa, jossa mainostettiin myös riistalihaa (”bushmeat” mm. impaloiden ja puhveleiden lihaa), vaikka sitä ei kuulemma juuri koskaan ole heillä saatavilla.
Seuraava paikka oli ulkoterassi, jossa esiintyi paikallisartisteja. En päässyt missään vaiheessa perille, kuinka moni puolisattumalta mikrofoniin varteen tarttuvista sai palkkaa esiintymisestään ja kuinka moni teki sen pelkän esiintymisen palosta. Tätä ei kuitenkaan voi missään määrin verrata suomalaiseen karaokekulttuuriin. Esiintyjät osasivat järjestäen laulaa, tanssia sekä vetää yleisön mukaan showhun. Osa esitti myös poliittisesti sävyttyneitä lauluja kritiikkinä menneiden sekä nykyisen hallituksen tehottomille toimenpiteille maan elinolojen parantamiseksi. Vaikka pääosa yleistöstä luonnollisesti oli miehiä, ei sillä sinänsä ollut merkitystä – miehet täällä tanssivat lähes järjestäen ja täysin antaumuksin!!

Hätkähdyttävin ohjelmanumero oli kuitenkin nuori nainen, joka alkajaisiksi riisui pois paitansa ja tanssi päydällä farkuissa ja pelkissä mustissa rintaliiveissä lanteitaan heiluttaen. Itse olin lähes järkyttynyt, koska täällä nimenomaan vyötärö ja selkä tulee aina peittää, muuten leimaudut kevytkenkäiseksi ja huonomaineiseksi naiseksi. Tätä taustaa vasten voi vain kuvitella sambialaisten hämmennystä, mikäli he kävelisivät Euroopan kaduilla, jossa naisten ja jopa pikkutyttöjen pukeutuminen napapaitoihin on arkipäivää. Vyötärön lisäksi peitettäviä ruumiinosia ovat polvet ja sääret. Sen sijaan naisen rinnat eivät niinkään ole tabu. Kylissä naiset imettävät avoimesti keskellä kyläkokousta miesten läsnäollessa ja kaupungissa naisten paitojen kaula-aukot saattavat olla hyvinkin avoinaisia.

Vasta myöhemmin sain selityksen naislaulajan kohdalla. Hänen esiintymisasunsa ei nimittäin herättänyt naisseuralaisissani yhtä kovaa pahennusta, kuin paikalla olleen toisen paikallisen naisen jonkinasteinen napapaita. Jälkimmäinen ei heidän mielestään tehnyt samalla tavalla työtä, vaikka hänen ammattinsa kuuluu yhteen maailman vanhimmista. Esiintyvän artistin laulun sanat myös kuulemma kertoivat nimenomaan siitä, että vaatetus ei ole pääasia, vaan se, millainen ihminen on sisältä.

Tämän hienon ajatuksen siivittämin terveisin Lusakasta tällä erää,

Minna

I had a fan in Africa….

2010-01-27T07:40:00.001-08:00

22.1.2010

Toisilla on maatila, toiset ovat ikionnellisia tuulettimesta! Ostin vihdoin oman tuulettimen, jotta oleskelu huoneessani muuttuisi hieman miellyttävämmäksi. Tosin nyt sateiden lisääntyessä on ollut muutenkin jo hieman viileämpää muutaman päivän ja ilmassa on käynyt edes pieni tuulenvire.

Olin tapaamassa kaupungissa lusakalaista puolituttua tyttöä eräänä lauantaina. Koska näytti pahasti siltä, että myöhästyisin sovitusta ajasta, kerroin sen hänelle tekstiviestillä. Olin sopimassamme paikassa 15 minuuttia sovitun ajan jälkeen ja valmis pahoittelemaan kovasti myöhästymistäni. Tyttöä ei kuitenkaan näkynyt ja hetken odoteltuani kysyin tekstiviestillä hänen sijaintiaan. Hän oli kuulemma itse juuttunut ruuhkaan, mutta oli matkalla. Vastasin odottavani sopimassamme paikassa, pankkiautomaattien luona, mutta kävisin vain pikaisesti ostamassa vettä. Tultuani takaisin, ei tyttöä näkynyt vieläkään. Hän ei myöskään vastannut soittooni. Tunnin päästä laitoin viestin, että menisin jonnekin istumaan ja odottamaan. Tunnin ja vartin jälkeen hän soitti ja sanoi, että oli tullut alun perin sopimaamme paikkaan. Ilman pahoittelua tai sen kummempaa selitystä.

Hieman tämän jälkeen tapasin eräässä toimistossa filippiiniläisen vapaaehtoisen, joka kertoi olleensa maassa jo yhdeksän kuukauden ajan. Siitä huolimatta hän alkoi hermoilla jo siinä vaiheesa, kun hänen sopimansa tapaamisaika paikallisen kanssa oli ylittynyt 11 minuutilla!!

Kylävierailulle lähtiessämme lähdimme matkaan kotitaloltamme aamulla yhdeksän jälkeen. Ennen varsinaista lähtöä hoitui kuitenkin vielä lukematon määrä erinäisiä asioita; noudettiin kyytiläisiä eri puolilta kaupunkia, palattiin välillä takaisin kotitalolle hakeman sinne unohtunutta banaanintainta, jonka perheen tyttö vei mukanaan sisäoppilaitoksen koulun pihaan istutettavaksi, sukulainen heitettiin linja-autoasemalle, ostettiin kyläläisille kaupungista tomitettavia tarvikkeita sekä myös mm. sateensuojaksi pressu sekä kiinnitysköysi vuokraamamme auton avolavaan.

Pisin aika kului kuitenkin toimistolla. Perheen tytär ja minä vietimme yli kaksi tuntia toimiston edessä vahtimassa paahtavassa auringossa avolavallisen auton tarvikkeita samaan aikaan, kun viimeinen henkilö vielä viimeisteli keskeneräistä raporttia toimistossa. Alue on täynnä tukkukauppoja ja ihmisvilinää. Lopulta erään kaupan ”sisäänheittäjä” alkoi jo käyttää tuota kadulla maleksivaa valkoista myyntipuheessaan, jonka hän kuulutti mikrofonin ja vahvistimen avulla kaikelle kansalle.

Varsinaiseen matkaan pääsimme sittemmin vasta kahden maissa iltapäivällä. Matka ei tämänkään jälkeen jatkunut keskeyksittä, vaan ajoreitin varrella poikettiin tervehtimään sukululaisia, poimittiin kyytiä tarvitsevia henkilöitä, noudettiin muutamia säkkejä sianruoaksi tarkoitettua maissijauhetta kylään toimitettavaksi, vietiin perheen tyttö sisäoppilaitokseen keskelle maaseutua jne. jne. Kaikki tämä tapahtui ilman sen kummempaa kommunikointia. Aika on täällä suhteellista -ei absoluuttista, kuten länsimaissa.

Täällä ei tarvitse ostoslistaa muistinvirkistykseksi, sillä kulkuneuvojen ikkunoiden takana katukaupustelijat kantavat eteesi mitä kummallisempia tavaroita vaatteista meikkeihin ja vanupuikkoihin, pyöränkumeista sähköjohtoihin sekä tauluista eläviin kanoihin ja koiranpentuihin! Tarjonta vaihtelee myös sesongin mukaan, ennen uutta vuotta myytiin mm. ilotulitusraketteja ja nyt etenkin sadekauden edetessä sateenvarjoja sekä suihkumyssyjä keskellä autoruuhkaa.

Odottaessamme kuumassa bussissa yli kaksi tuntia matkaanlähtöä Malawiin, tarjottiin meille niinikään ostettavaksi laajalla skaalalla tarvikkeita. Ympärillämme istuvat sambialaiset tekivätkin ahkerasti hankintoja odotusaikana, vanhempi nainen osti laukun, nuorempi mies osti parikin hajuvettä, mutta kun sisään marssi peruukkikauppias keikuttaen kädessään myyntivalikoimaansa, ei enää pystynyt pidättelemään naurua. Nauru piti kuitenkin lopettaa lyhyeen, sillä sisään astui mies, joka siunasi tämän edessämme olevan pitkän matkan. Lopuksi matkustajat vielä rukoilivat yhdessä, jotta pääsisimme perille turvallisesti.

Maassa maan tavalla.

Minna

Sambiassa jokainen on sähkömies

2010-01-25T03:37:00.000-08:00

20.1.2010

Kuulin eräältä Lontoossa pitkään asuneelta sambialaiselta pari päivää sitten, että kapungin lumikaaoksen vuoksi Heathrowin lentokentällä oli kaikki lennot peruuttu, lukuunottamatta Lusakaan lähtevää konetta – ehkä kone oli jo valmiiksi niin kyllästetty lämmöllä, ettei kylmyys siihen edes purrut ;)

Samainen mies aloitti keskustelun kysymällä ensin olinko mahdollisesti ranskalainen. Kerrottuani olevani Suomesta, hän kysyi, mitä Lasse Virenille, Jari Litmaselle ja aikoinaan Maailman vahvin mies –kisassa kilpaileelle Jukolalle mahtoi kuulua tätä nykyä. Tässä vaiheessa en vielä ollut tietoinen hänen englantiasumisestaan ja hämmästelin hänen Suomi-tietouttaan. Hän oli sittemmin positiivisesti ilahtunut kerrottuani tulevani Litmasen kotikaupungista ja jopa hänet siellä henkilökohtaisesti nuoruusvuosina tavanneeni.

Sambiassa jokainen on sähkömies. Alussa käsittelin pelonsekaisin tuntein näkemiäni vedenkeittimiä toimistoissa. Jostain syystä kummassakaan ei ole pistoketta, vaan auki vedetyt johdonpätkät. Kukaan ei myöskään tuntunut tietävän kummin päin johdot kuuluu laittaa pistorasiaan.. niinpä sitä mennään tuurilla ja toivotaan parasta. Ostin edellisellä viikolla kotona vatsatautia potiessani jatkojohdon paikallisesta sähkökaupasta. Liiketilana käytetään rahtikonttia, jonka toinen pää avataan päivisin kaupankäyntiä varten. Koska tarvitsin pidempää johtoa, mitä heillä oli tarjota, jatkettiin varsinaista jatkojohtoa keskeltä toisella johdolla. Aluksi olivat antamassa molempia johtoja mukaan itse katkaistaviksi ja uudelleenlittettäviksi. Pyysin kuitenkin heitä tekemään liitännän puolestani. He sentään teippasivat liitäntäkohdat tiivisti teipillä. Johto toimii mainiosti!

Heti alussa hätkähdytti lähes valokuvamaiset näkymät äideistä, jotka kantoivat lapsiaan selässä. Uskomatonta, miten äidit täällä nostelevat vauvojaan käsistä hiettäen heidät sitten selkäänsä. Vasta muutaman päivän ”eksotiikan” ihastelun jälkeen havahduin tajuamaan, ettei täällä näy lastenvaunuja. Kätevin tapa on kantaa lapset mukanaan selkään Chetengellä käärittynä. Siellä lapset kulkevat tiiviisti äidin selkää vasten, pienet valkoiset ”I am baby” pipot keikkuen. Chetenge on paikallinen kangas, jota käytetään monitarkoituksellisesti hameena, pyyhkeenä, lasten kannossa sekä yleisenä talouskankaana. Valitettavan usein nämä perinteiset kankaat sisältävät nykyisin kuitenkin ”Made in India/China” – lapun, koska valmistus on jo tätänykyä siirtynyt valmlistuskustannuksiltaan halvempaan Aasiaan.

Lapset ovat lapsia kaikkialla autoleikkeineen ja esittämistarpeinen. Autot ovat harvoin kokonaisia, puhumattakaan siitä, että niissä olisi pyörät tallella. Täällä näkee myös rautalangoista sekä muovitölkeistä koottuja autoja, jotka kelpaavat mainiosti leikkeihin. Usein lapset leikkivät myös pyöränvanteilla, antaen niille tikulla vauhtia ja juosten sitten itse vieressä. Suurin osa lapsista tyytyy vähään, he tietävät, että on turha edes haaveilla legolinnoista saatikka playstationeista.

Lapsi, jolla on aikaa leikkiä, on kuitenkin onnekas. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta, sillä heitä tarvitaan joko kotitöissä, he aloittavat esikoulun hyvin nuorena tai heidän tulee etsiä lisätienestejä kadulta. Täällä vauva- ja esikouluun voi mennä jo kaksivuotiaana ja koulua suositaan päivähoidon sijaan. Näin lapset saadaan kuulemma totutettua koulunkäyntiin jo varhaisesta. Sambiassa ei kuitenkaan ole koulupakkoa. Vaikka koulunkäynti on maksutonta seitsemänteen luokkaan saakka, ei kaikilla lapsilla ole mahdollisuutta käydä käydä koulua siihenkään saakka. Etenkin maaseudulla lapsia tarvitaan usein sekä pelto- että kotitöihin. Lisäksi maaseudulla pelkkä koulumatkan pituus saattaa muodostua esteeksi, puhumattakaan muista kustannuksista. Eräällä toimistomme työntekijällä oli lapsena ollut yli viidenkymmenen kilometrin koulumatka, jonka hän oli juossut päivittäin edestakaisin – matka, johon kului juosten vajaa neljä tuntia suuntaansa!

Kysymys kuuluu, onko tällainen maaseudun lapsi kuitenkin tyytyväisempi elämäänsä, kuin kaupungin väenpaljoudessa ja köyhyydessä elävä lapsi. Lusakassa moni lapsi joutuu etsimään lisätienestejä kadulta. Täällä näkee lapsia työntämässä aikuisia pyörätuolissa keskellä autoruuhkia tai taluttamassa kävelykadulla sokeaa sukulaistaan, osa sylilapsista viettää päivänsä kadulla aikuisen sukulaisensa kanssa, vähän isommat lapset kiertävät keskenään ohikulkijalta toiselle pyytämässä rahaa tai myyvät myöhään iltaan paahdettuja maissintähkiä. Isompien kohdalla avustusraha menee kuitenkin kuulemma valitettaan usein liiman ostoon. Monella raha kuitenkin menee aivan päivittäistarpeen ylläpitämiseen.

Täällä tungos ja länsimaisen, henkilökohtaisen tilan menettäminen edelleen ajoittain
stressaavat. Ipodissa kuuntelemani laulun sanat jäivät siten mietityttämää:

Kumpaa sinä pelkäät –melua vai rauhaa.. Kumpaa sinä kaihdat – yksinäisyyttä vai laumaa…

Minna

Sambialaisperheen hierarkiaa ja järjestystä

2010-01-17T08:58:00.000-08:00

17.1.2010

Sambialaisen on hyvin vaikea käsittää, että Suomessa perheet ovat keskimäärin hyvin pieniä. Erityisen vaikea heidän on ymmärtää sitä, että joku asuu isossa talossa aivan yksin. Näin ei täällä voisi tapahtua koskaan. Mikäli sinulla on varaa isoon taloon, pitää sinun sukusi huolen siitä, että sinulla löytyy aina siellä seuraa. Varakkaamman sukulaisen oletetaan aina jakavan vaurauttaan myös muulle suvulle, ”extended family”:lle. Jos satut asumaan yksin, järjestyy luoksesi aina joko pyytäen tai pyytämättä vähintään jokin naimaton sukulaisserkku, joka pitää huolen ruoka-, pyykinpesu- ja muusta taloudestasi. Eroa kuvaa hyvin myös seuraava tarina. Suomessa vierailulla ollut sambialainen oli tuskastellut isossa asunnossa yksinäisyyttään samaan aikaan, kun hänen suomalaistuttunsa olivat päivitelleet, miten hyvin hänen asiansa olivatkaan!

Perheissä vallitsee tarkka hierarkia sukupuolen, iän, naimattomien ja aviossa olevien sekä kaupunkilais- ja maalaisserkkujen kesken. Miehet saavat ruokansa täällä aina ensin ja heille varataan parhaat palat kaloista, kanoista ja lihoista. Miehet ja naiset eivät pääsääntöisesti ruokaile keskenään – naiset nauttivat annoksensa vasta miesten syötyä. Myös saman sukupuolen sisällä on tarkat hierarkiaroolit. Perheen nuoret, naimattomat naiset huolehtivat ruoanlaitosta. Jos taloon tulee nuorempi maalaisserkku vieraisille, ottaa hän automaattisesti ruoanvalmistajan roolin. Hän jopa odottaa, että kaikki muut ovat saaneet syötyä ja ruokailee itse vasta tämän jälkeen omissa oloissaan. Harvemmissa taloissa on erikseen ruokailupöytää, ruokailu tapahtuu joko olohuoneen sohvalla tai keittiön lattialla. Toisaalta myös maalta kylässä oleva mies saattaa laittaa ruokaa ja tiskata. Kaupunkilaisserkku ei tätä juuri tee, ellei sitten jostain käsittämättömästä syystä sattuisi asumaan yksin.

Eräässä kyläpaikassa aikuiset ottivat monen tunnin ruoanvalmistuksen jälkeen ensin ruokansa ja länsimaisena sydäntä riipasi katsoa pieniä lapsia, jotka seurasivat nälkäisinä vierestä omaa vuoroaan. Heidän vuoronsa tuli viimeisenä, mutta sain vakuuttelun, että heille kyllä riittäisi runsaasti ruokaa, kunhan tulisi lopuksi lasten vuoro!

Miniän ei juuri tule edes vierailla appivanhempiensa talossa. Siksi ei tule edes kysymykseenkään, että appiukko ja miniä ruokailisivat samassa huoneessa. Tuleva aviomies maksaa aina myötäjäiset tulevan morsiamensa vanhemmille. Korvauksen summa vaihtelee hieman heimoittain. Etenkin bembojen keskuudessa itse myötäjäissumma on pienempi, mutta perinteen mukaan tuore aviomies muuttaa appivanhempiensa luo asumaan ja maksaa loput myötäjäisistä omalla työllään. Vasta työskenneltyään tietyn aikaan appivahempiensa luona, pariskunta voi hankkia oman asunnon hieman appivanhemmistaan erillä.

Miehet ovat jopa kuulteni vitsailleet, että hankkivat vaimon jossain vaiheessa, kun kyllästyvät pesemään pyykkejään itse. Kuulemma jo kihloihin menon jälkeen, tuleva vaimo käy pesemässä sulhasensa pyykit, myös kaupungissa.

Olen käynyt myös muutamaan otteeseen keskusteluja eläinten roolista sambialaisessa kulttuurissa. Varsinaisia kotielämiä pidetään harvoin, ulkona hiiviskelevät kissat ja koirat ovat usein kokonaan tai puoliksi villejä. Koiria pidetään pitkälti vartiointisyistä. Heille annetaan ruokien loput, ehkä jopa rokotukset ja parhaassa tapauksessa jopa pestään kirppushampoolla. Sisälle taloihin heillä ei kuitenkaan ole asiaa.

Eläimiä ei haluta päästää liian lähelle vaan heille osoitetaan oma paikkansa. Kylässä tein kaardinaalivirheen antaessani majapaikkamme ulkopuolella majailevalle, ylättävän kesylle koiralle vettä astiasta, josta ihmiset syövät. Tein tämän sen jälkeen, kun huomasin, ettei koiralla ollut vesiastiaa paahtavan kuumana päivänä,ehkä löytänyt mistään muutakaan kulhoksi käyvää. Kuulemma astiaa ei enää voinut käyttää ihmisruokailuun.

Tämän jälkeen Suomesta kuulemani uutiset sukulaiseni koirista sekä heidän kalliista leikkauksistaan ja sairaalavierailuistaan tuntuu jo nyt hyvin kaukaiselta. Olen kuullut ihmisistä, jotka potevat viikkokaupalla hammaskipuja kuumehouruissaan, ilman, että heillä olisi varaa hakeutua hammaslääkärin hoitoon. Parhaassa tapauksessa hammaskipu lakkaa itsestään. Jos ei, niin kipu lakkaa viimeistään, kun hammas vedetään pois. Kerran näin Cairo roadilla, kaupungin pääkadulla pankin vieressä kerjäävän miehen, jonka koko toinen jalka oli tulehduksesta tulipunainen. Toivomani mukaan mies oli saanut tarpeeksi rahaa hoitoon, sillä häntä ei sen jälkeen enää ainakaan samassa paikassa näkynyt.

Lusakan marketeista löytyy myös kissanhiekkaa ja kissojen ja koirien herkkuruokia, mikä myös hätkähdyttää. Eräs tarina kertoi valkoisesta pariskunnasta, jonka kaksi rotukoiraa sai auton takapenkin itselleen samaan aikaan, kun talon palvelusväki sai matkustaa kaatosateessa paljaan taivaan alla auton lavalla.

Iloisena uutisena on työluvan saanti tällä viikolla. Menin varsinaisesti leimauttamaan väliaikaista työlupaani kuukauden kuluttua työlupahakemuksen jättämisestä ja suureksi hämmästyksekseni varsinainen lupapaperi olikin jo myönnetty!

Sateet tuntuvat hieman tihentyneen viime päivinä. Viime yönä ja vielä aamulla satoi rankasti ja taivas oli raskaiden pilvien peittämä. Hieman ennen puoltapäivää aurinko kuitenkin alkoi jälleen paahtaa täydeltä taivaalta ja aiemmista sateista oli muistona enää liejuiset hiekkatiet.

Eli jälleen kerran sai "nauttia" aurinkoisesta päivästä - olisin kyllä voinut ottaa yhden kokonaisen sadepäivän tähän väliin ;)

Minna

Savimajat nykyisin muisto vain

2010-01-17T08:46:00.000-08:00

14.1.2010

Kuusi päivää ja neljä eri kylää. Ensimmäinen kylävierailu on takana ja oli kieltämättä aika silmiä avaava nähdä kyläläisten vaatimatonta elämäänsä. Kylän asukkaat tulivat ottamaan meidän vastaan innolla ja heti alkuun hämmennyin kätellessäni naisia. Tervehtiessään he painoivat katseen maahan ja muisin aiemmin lukeneeni tästä. En osannut päättää, olinko tehnyt väärin katsoessani heitä silmiin – tai tässä tapauksessa otsaan – vai oliko tämä kohdallani hyväksyttävää.

Nyt sadekauden alussa aiemmat maissivarastot alkavat olla lopuillaan ja maissipuurokin siellä on tällä hetkellä ylellistä. Kyläläiset siirtyvät maissin loputtua arvoasteikolla seuraavaan, kassawan syöntiin. Kassawa on puumaisempi vihannes, josta tehdään maissin tavoin jauhoa puuropalleroita varten. Toisinaan ihmisiltä saattaa loppua viimeinenkin ruokavaranto. Tällöin he keräävät luonnosta syötäväksi kelpaavia kasveja ja hauduttavat näistä, hyvässä tapauksessa vielä jäljellä olevassa ruokaöljyssä, itselleen ateriat.

Kyläläiset ovat kuitenkin todella tyytyväisiä järjestöni aikaansaavutuksiin. Ennen GLM:n tuloa he kärsivät suoraa nälkää, nyt heillä kuitenkin on ruokaa- vaikka nyt sitten kassawapuuroa- ympäri vuoden. Ahkerimmat ovat saaneet taloihinsa peltitkatot (joka tuntuu olevan suuri menestyksen symboli kylissä) sekä jopa muutamia luksustavaroita kuten aurinkopaneeleita (kylissä ei sähköjä) ja nyt veimmeyhdelle farmarille mm. dvd-soittimen!!

Kyläläiset myös kertoivat, että mikäli varaat oman perheesi tarpeeseen 80 säkkiä maissia vuodelle, niin vähintään 30 säkkiä tulee varata vierasvaraksi. Jos sinulla nimittäin ei käy vierailijoita, niin sinussa on jotain vikaa!!

Savimajat ovat jo ”valitettavasti?” mennyttä kansanperinnettä täällä. Talot, vaikka vaatimattomatkin ja olkikattoiset ovat tehty jo tätänykyä sementtiblokeista. Mikäli rahaa riittää, on sementtipinta siloiteltu vielä laastilla. Huonekalut ovat kuitenkin edelleen harvinaisia ja ainakin osassa majoista on maalattiat sekä keskellä majaa tulisija ruoanlaittoa varten. Pääosin ruoka kuitenkin tehdään erillsessä ruokakatoksessa, joka löytyy jokaisen talon pihapiiristä.

Ilmastonmuutos on konkreettisetsi jo nähtävissä Sambiassa. Maanviljelijät kertoivat haastatteluissa, että viimeisen viiden vuoden aikana sateet ovat muuttuneet ennalta-arvaamattomaksi. Myös ihmiset kaupungissa ovat huomanneet, että aiemmin sadekauden alkaessa joulu-tammikuussa satoi runsaammin ja kasvien istutuksen voi aloittaa jo aiemmin. Nyt sateet alkoivat kuitenkin entistä myöhemmin ja sademäärät olivat vähentyneet. Ensimmäiset istutukset saatettiin menettää, koska vesimäärä ei riittänyt kasvien selvitytymiseen. Niinpä jouduttiin tekemään uusintakylvöjä. Nämä kuitenkin luonnostaan vaativat lisäresursseja, joihin kaikilla pienviljelijöillä ei ollut varaa. Hallituksen apuun ei aina voi luottaa tai se ei ehdi paikalle ajoissa.

Kylissä pidetään kuitenkin huoli siitä, ettei sielä tunne oloa yksinäiseksi.
Tulikatoksen alla on aina muutama nainen puuhamassa kattiloiden ja patojen äärellä ja miespuoliset vierailijat tulevat ahkeraan vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan viimeiakaisia tapahtumia. Sylilapset kulkevat naisten selässä mukana tapahtumien keskipisteessä ja kanat tepastelevat muina miehinä mukana. Isommat lapset ihastelevat kameraa, haluavat tulla kuvatuiksi asettumalla useimmiten jäykkiin poseerausasentoihin ja kikattavat täysin rinnoin nähdesssään kuvia itsestään!
Saapuessamme toiseen kylään, määki siellä jo laumastaan erotettu vuohi hädissään narun päässä. Hänen hätänsä loppui kuitenkin lyhyeen, koska seurueemme lounasaika alkoi lähestyä. Ateria olikin kerrassaan herkullinen, samoin kuin toisessa kylässä syömämme helmi(äis?)kana. Tämänkertainen vierailumme oli kuitenkin hieman spesiaalimpi ja aterioiden raaka-aineista maksoimme itse. Vieraanvaraisuus myös johti lopulta myös siihen, että omat ruokavarastomme hupenivat lähes olemattomiin. Yhdessä kylässä oli pieni kauppa, jonka ruokatarvikkeet tosin rajoittuivat kekseihin. Niinpä senaamuinen aamiaisemme koostui paistetuista kananmunista ja kekseistä ;)

Kyläläiset eivät ole tottuneet leipään lainkaan, vaan syövät shimaa myös aamuisin…tai kuten yksi maanviljelijänainen kertoi, aamiaista syötiin aika harvoin. Peltotöihin lähdettiin heti auringon noustua ja päivän ensimmäinen ruokailu oli lounas noin kello 10-11 maissa!!! Siinä on meillä kaikilla esimerkkiä otettavaksi sisusta ja kestävyydestä!

Serenjen kylätunnelmin,

Minna

Grillattua krokotiiliä ja Malawijärvestä nauttimista

2010-01-17T08:45:00.000-08:00

7.1.2010

Joulun välipäivinä vierailimme Lusakan lähistöllä sijaitsevassa liskopuistossa. Puisto on tarkoitettu ainoastaan osin turistikohteeksi, sillä se toimii samanaikaisesti ylemmän keskiluokan virkistyskohteena. Puistossa lapset voivat pulikoida kahdessa uima-altaassa samaan aikaan, kun aikuiset nauttivat grillikatosten alla virvokkeista sekä toistensa seurasta. Puistosta löytyy jopa minigolfrata!

Mambojen ja kobrien lisäksi puistossa oli lukematon määrä erikokoisia krokotiileja – kaikki myös luonnonvaraisesti sambiassa asustavia. Krokotiilejä oli eri altaissa eri kokoisia. Pienempiä oli lukematon määrä ja myöhemmin grillattua krokotiilinhäntää nauttiessamme ymmärsimme suuren määrän jälkikasvua. Liha tuoksui lähinnä kalalle, mutta maku oli jotain kalan ja kanan väliltä – kerrassaan herkullista!

Uudenvuodenviettoon tarjoutui hieno mahdollisuus matkustaa katsomaan ennakkoon jo paljon mainostettua Malawijärveä. Matkaan lähdimme yhdessä KYP:n Maijun kanssa, mutta jo Chipatassa bussiin nousi joukko italialais-saksalaisis vapaaehtoisia. Heillä oli sama päämäärä ja yhtä avoimen epämääräiset suunnitelmat kuin meilläkin. Niinpä lyöttäydyimme joukon jatkoksi ja tästä kehkeytyikin kerrassaan upeat neljä päivää Malawijärven kauniissa maisemissa. Snorklasimme, uimme uskomattoman lämpimässä vedessä, nautimme hyvästä ruoasta ja nauroimme vatsamme kippuralle! Tiesittekö muuten, että pieneen henkilöautoon mahtuu mainiosti tarvittaessa yhdeksän vapaaehtoista – kahdeksan jopa paikallispoliisin hyväksynnällä ;)

Niinpä paluu kaupungin melskeeseen tuntui jälleen lähes shokeeraavalta. Suomalaisen sielunmaisemaan vesi elementtinä kuuluu niin erottamattomana osana, että sen merkityksen ymmärtää vasta täällä. Käyttövedestä Sambiassa ei juuri ole pulaa, ellei oteta lukuun peltojen kasvelutarvetta. Jokivettäkin maasta löytyy runsaasti, mutta joet ovat kaukana Lusakasta, eikä uiminen niissä ole mahdollista krokotiilien vuoksi. Koko maan luonnonmukaiset järvet sen sijaan ovat laskettavissa yhden, maksimissaan kahden käden sormilla. Näin ollen paikallisten on vaikea ymmärtää, että meidän Suomessa jokaiselle kolmellekymmenelle henkilölle on oma järvensä!!

Kun täällä saa ensimmäisen kerran osakseen kommentin, ”alat tulla lihavaksi”, vaikkei tämä edes pidä paikkaansa, loukkaantuu länsimaalainen vääjäämättä. Kuuleman mukaan eräs suurlähetystön työntekijä oli jopa purskahtanut itkuun kuullessaan kommentin ensimmäistä kertaa. Tässä on kuitenkin kyseessä selvä kulttuuriero maiden välillä. Sambiassa tämä on kohtelaisuus ja Suomessa loukkaus. Niinpä vaurastuminen lähes vääjäämättä näkyy vyötärönympäryksen kasvamisena. Eikä ilmastokaan juuri kannusta täällä urheilemaan. Välillä tulee hiki lähes pelkästä lenkkeilyn ajattelemisesta ;)

Uudenvuodentoivotukset Afrikasta,

Minna

Tottumisen aloitteleminen

2010-01-04T09:26:00.000-08:00

27.12.2009

Kahden viikon päästä tulin yksi ilta kotiin, enkä suureksi hämmästykseni saanut yhtä ainutta huutelua perääni. Oliko niin, että alueen ihmiset olivat jo tottuneet minuun vai antoivatko he sekaan soluttautuneelle muukalaisellekin joulurauhan. Kotona tätä kertoessani sain vastaukseksi, että olin nyt jo ”normaali” täällä. Tätä pitäisi juhlistaa!

Taloon ilmestyy aina säännöllisen epäsäännöllisesti uusia ”serkkuja” ja nyt onkin pihatyöt täydessä käynnissä. Aamulla vitsailin, että vaikka talossa ei olekaan kukkoa, on lähes koko väki ylhäällä joka aamu viiden-kuuden maissa.Tänä aamuna 21-vuotias poika laittoi naapurihuoneessa musiikin täysille ennen kuutta, tarkoituksena oli ilmeisesti kuulla musiikki ulos asti, jossa he touhusivat pensasaidan leikkuun parissa. Sinänsä hauska, että aikaisin sunnuntai-aamuna hän soitti sambialaisten remiksaamaa 80-luvun Foreignerin ”Forever youngia” , jonka jälkeen menimme yhdesssä hänen kirkkoonsa, tai valtakunnansaliin, kuten hänen seurakuntansa, Jehovan todistajat, sitä kutsuvat.

Alussa paikalliset ohittelivat minua kaupan jonoissa surutta ja hinnoittelu oli kohdallani aivan omaa luokkaansa. Täällä eivät kuitenkaan ”normaalit” jonotussäännöt päde, vaan on osattava pitää puoliaan. Kauppaan on parast a ottaa alussa mukaan jokin paikallisista, jolloin saa tietää normihinnat. Tällöin osaa seuraavalla kertaa tinkiä hinnat kohdilleen. Työpaikkani lähikaupassa, Sparissa, sain alussa huomautuksen siitä, että joutuisin jättämään selkäreppuni kaupan ”narikkaan”. Sain kuitenkin pitää repun selässäni ja seuraavalla kerralla asiaa kysyttäessä sain ainoastaan ystävällisen nyökkäyksen, että asia olisi kohdallani ok.

Kävelin eräänä lauantaina lähestulkoon Lusakan ympäri. Kaupunki on levittäytynyt laajalle ja välimatkat pitkiä. Suhteellisen lähellä ”ydinkeskustaa” on muureilla ympäröityjä suuria omakotitaloalueita. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista kaupunkisuunnittelu tulee olemaan täällä muutaman vuosikymmenen päästä. Itse kaupungin keskusta on hajanainen, eikä siellä ole varsinaista ydinkeskustaa, saati aukiota, johon ihmiset kerääntyisivät. Kaupat ovat aika ”paikallisia”, joissa myydään mm. paljon käytettyä elektroniikkaa.

Uusi elektroniikka täällä on järjettömän kallista, Suomen hinnoissa. Siksi matkustelemaan pääsevät ihmiset ostavat nokiat ja kannettavat tietokoneet Euroopasta. Nokia valmistaa kuulemma nykyisin halpaversioita mm. Afrikan markkinoille, mutta käytetyt ”eurooppalaiset” nokiat ovat kovassa huudossa. Käytetyn elektroniikan kauppa kaikkinensa kukoistaakin täällä. Toisin kuin esimerkiksi käytettyjen polkupyörien. Niillä ei kuulemma ole Second Hand- markkinoita, sillä mikäli sellaisen on kerran onnistunut hankkimaan, säilyy se samalla omistajalla koko elinkaaren ajan.

Lopulta löysin tieni kahteen kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan ostoskeskukseen, joita moni oli etukäteen kovasti mainostaneet. En ollut alunperin ymmärtänyt muiden hehkutuspuheita. Halusinhan itse nähdä todellista paikalliskulttuuria ja elämää. Vasta näissä suhteellisen hiljattain, länsimaalaisempaan tyyliin rakennetuissa keskittymissä oli kahviloita, joissa saattoi istua ja ihmetellä rauhassa. Edelleen kaikkialle ulottuva häly väsyttää ja ajoittain haluaa paeta omaan maailmaansa internetyhteyksien ääressä.

Euroopan uutisia täällä kuulee tosi vähän ja Iltalehden sivutkin latautuvat ainakin osassa nettikahviloista hyvin hitaasti. Näin ollen olen kotimaan asioista aika pihalla.. siis muista kuin vuosikymmenen lumimääristä. Paikallistelevision ohjelmissa on havaittavissa suomalaissilmin jonkinasteista ylinäyttelemistä. Suosikkiohjelmiin lukeutuvat mm. eteläamerikkalaiset sarjat sekä nigerialaisia elokuvat. Uutisankkurin ”Good night and God bless you!” lopputoivotus hätkähdyttää ensimmäisellä kerralla samoin kuin pikkubussien ikkunatarrojen ”Jesus is alive!” ja ”Hear me Lord” – tekstit.

Paikallisten aikakäsitys on herättänyt kummastusta muutamaan otteeseen, sillä heillä tuntuu olevan jopa suomalaista akateemista varttia joustavampi mieltämistapa ajalle. Työtahti täällä on eurooppalaisen silmissä hyvinkin löyhä. Töissä tunnutaan olevan toisinaan pitkälti sosiaalisen yhdessäolon ylläpitämiseksi. Täällä tapaamani ruotsalaiset kertoivat, että taksikuskit vakuuttivat alinomaan olevansa perillä viiden minuutin kuluttua.. vaikka he kysyttäessä vastaisivat olevansa parhaillaan toisella puolella kaupunkia! Lisäksi henkilökohtaiset tarpeet saatetaan laittaa kyseenalaistamatta asiakkaan tarpeiden edelle. Kerrankin taksikuski oli kuulemma käynyt hakemassa ”matkalla” poikansa koulusta ja tuli tunnin odottelun jälkeen hakemaan kyytiläisiä poika etupenkillä.

Sambialainen Kusti poikkeaa eurooppalaisesta serkustaan, sillä se ei ihmeemmin kävele, polje saatikka aja autoa. ;) Täällä ei nimittäin ole eurooppalaisenkaltaista postinjakelua lainkaan. Posti jaetaan pääosin postitalon postilokeroihin, josta se käydään hakemassa kerran viikossa. Jalkapallot ovat tänne varmasti hyvä tuliainen, sillä POIS useimmat lapset leikkivät omatekoisilla, muovipussitäytteisillä palloilla. Mikäli kyseessä olisi aivan oikea jalkapallo, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että se on menettänyt suurimman osan alkuperäisestä ilmanpaineestaan. Musiikki täällä on todella kivaa ja että nämä paikalliset osaavat tanssia.. olen kertakaikkiaan kateudesta aivan vihreä! Olenkin kertonut täällä, että heihin verrattuna suomalaiset ovat maailman jäykintä kansaa.

Eli ei muuta kuin musiikki soimaan, vatsa hötkymään ja takapuoli keinumaan!
Minna

Joulutervehdys

2010-01-04T09:25:00.000-08:00

23.12.2009

Pikainen joulutervehdys täältä lämpimämmältä pallonpuoliskol! Istun joulun alla yhteistyöjärjestön toimistolla, jossa on internetyhteys. Vakityöntekijät ovat lomalla, joten tulin tänne tekemään rauhassa töitä ja nyt työpäivän jälkeen kirjoittamaan blogia. Olen vielä sen verran uusi täällä, että tehokkuusvaatimukseni pyörittää stressikäyrääni täysillä, kun toimistoon kotiutuu kaksi tuntikaupalla keskenään pulisevaa miestä. Aika usein tuo sosiaalinen puoli näissa toimistoissa tuntuu vievät suuren osan ajasta. Yritän vakuuttaa itselleni, että pian olisin myös yksi heistä. Tässä vaiheessa kuitenkin kotisivujen valmistelutyöt vaativat sen verran paljon internetaikaa, että yritän olla tehokas ilmaisen yhteyden ääressä. Sitä on ulkopuolisen ilmeisen vaikea ymmärtää.

Joulun olen ajatellut viettää perheessä ja katsoa, miltä heidän joulunsa näyttää. Keskustelin perheenjäsenten kanssa ja kuulin, että naisserkku joka pyörittää ruokataloutta, ei välitä viettää joulua lainkaan. Isäntä on kovin kiireinen töiden puolesta ja talon toinen vakinainen, isän sisko ollut toistaiseksi matkoilla koko ajan, eikä kukaan tunnut tietävän milloin hän palaa. 21 v poika on Jehovan todistaja, ja he eivät kuulemman vietä joulua lainkaan.

Kun olen kysynyt joulun vietosta täällä, niin vastauksena on ollut lähes poikkeuksetta JUODAAN OLUTTA.. ja vastakysymyksenä juotko muuten sinä? Eilen valkeni, että kaduillani muiden roskien seassa näkemäni lukemattomat maitopurkkien näköiset tölkit eivätkään ollut ”Milkshakea”, vaan ”Shake Shake:ä”, jonkinlaista paikallista kiljua. Olemme ilmeisesti veljeskansa janoisuutemme suhteen. Jokin entisistä presidenteistä oli jopa kerran julkisuudessa lausunut, että hän ei tiedä, halusiko olla presidenttinä kansalle, joka joi niin paljon – vastaavanlaisia vahvoja kannanottoja toivoisin myös kotimaassani.

Lämpöä riittää, vaikka sadekausi onkin alkanut. Sateita ei tule vielä joka päivä. Ne eivät myöskään kestä koko päivää. Aamulla saattaa olla kaunis aurinkoinen päivä, jonka jälkeen pilviä kerääntyy taivaalle ja alkaa sataa. Määrältään se ei ainakaan toistaiseksi eroa Suomen runsaimmista kesäsateista. Rankat monsuunisateet vaikuttavat siten ainakin vielä tässä vaiheessa ylimainostetuilta. Lämpöä on silti ihan kohtuullisesti ja täällä pärjää hyvin lyhythihaisella. Tullessani ensimmäisinä päivinä lämpö hipoi 30-astetta. Lämpötilan arvioin näppituntumalta, mittareita ei ole.

Toimisto, jossa vierailen nettisivujen teon yhteydessä, sijaitsee suuren kongressikeskuksen yhteydessä. Tänne tuodut impalat ja apinat ovat viihdyttäneet työskentelijöitä nyt joulunaikaan.. etenkin apinat, jotka tulivat tänään ensimmäistä kertaa nähteni hakemaan kypsiä mangoja pihan puista mutustellen niitä hetken istualtaan ja kadoten sitten peltikattoa pitkin lähimetsiin .. eli hieman erilainen joulu talla kertaa.

OIKEIN VALKEAA JA KINKUNTÄYTTEISTÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE TOIVOTTAEN HIOSTAVASTA LUSAKASTA!

Minna

Sambialaisarki suomalaissilmin

2010-01-04T09:24:00.000-08:00

19.12.2009

Työluvan alulle paneminen oli kieltämättä jokseenkin haasteellista, vaikka oli itse tehnyt kaikki etukäteisvalmistelut kaikkien annettujen ohjeiden mukaan. Vaikka virasto olikin auki, ei se tarkoittanut, että he hoitivat työlupa-asioita juuri silloin… asiasta ei kuitenkaan tiedotettu muutoin, kun vasta jonotettuasi virkailijalle. Samoin työluvan luokittelussa ja hinnoittelussa tuntuu olevan yhtä monta käytäntöä kuin on vastaajaakin. Täällä on tosiaan pitkälti virkailijan mielialojen armoilla. Vaikka tästä oli jo tiedotettu etukäteen, tuntuu se silti aika turhauttavalta. Paikalliset näyttävät ottavan nöyrinä vastaan kaiken saamansa tiedon sitä suuremmin kyseenalaistamatta. Itse kuulun skeptisempään ihmisryhmään, jonka johdosta säästyin maksamatta tuplahinnan työluvastani.

Sambiassa ei ole tapana näyttää negatiivisia tunteita. Mikäli näin tekee, saattaa asioiden hoitaminen vaikeutua entisestään. Kuulemma ihmiset tuohtuessaan katoavat paikalta ja tulevat takaisin vasta, kun pystyvät jälleen jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vitsailinkin toiselle Sambiaan tulijalle ennen lähtöämme, että onneksi pidämme molemmat kävelystä.. sitä saisi täällä ilmeisesti harrastaa oikein kunnolla.

Talon isäntä tuli takaisin yhteistyökylistä viime yönä ja toi mukanaan paljon ”tuliaisia”, mm. kukon ja kanan pienessä olkisessa häkissä. Eläinystävänä kävivät siivekkäät sääliksi, heidän yrittäessään nokkia häkin lattiaa etsien turhaan ruokaa. Olin vähällä antaa heille vettä ja jotain syötävää, mutta ajattelin kuitenkin, etteivät muut ehkä ymmärtäisi elettäni. Tarkoituksenani oli myös ottaa kuva elikoista, mutta palattuani takaisin illansuussa oli illallinen –hyvä sellainen – jo katettuna. Kuulemma tuleva morsian oli lopettanut siivekkäiden elon ja opettaisi mielelläään myös minulle, miten se tapahtuu!!

Ruokailukulttuuri kaikkinensa ihmetyttää edelleen. Alussa taloon ostettiin tomaatteja ja sipuleita, sittemmin niitä ei enää kauppalistalta löytynyt. Tämän johdosta olen alkanut ostaa talouteen näitä kasviksia paikallismarkkinoilta. Muutaman kerran olen syönyt muun aterian kanssa tomaatti-sipulisalaattia, mikä on herättänyt hilpeyttä talon muissa asukkaissa.. täällä nimittäin kaikki vihannespitoinen haudutetaan.

Hämmästykseni oli myös suuri kun näin ensimmmäisen kerran voita otettavan lusikalla!! Sehän ei kerta kaikkiaan sopinut länsimaiseen tapakulttuuriin, äidinmaidossahan tämä oli jo opittu. Näin on käynyt täällä useaan otteeseen, ensireaktio on vahva, kun omaan maailmankuvan vahvoja käyttäytymis- ja sovinnaisuussääntöjä rikotaan vahvalla kädellä. Sittemmin mm. tuo voita lusikalla on selittäytynyt ja siitä tullut aika normaalia. Talossa nimittäin on vain yksi tavallinen ruokailuveitsi. Eikä useammalle olekaan tarvetta, koska ruoka syödään käsin. Ongelmalliseksi muodostui ilta, jolloin laitoin suomalaista ruokaa.. perunamuusia ja lihakastiketta. Silloin käsin syöminen ei enää sujunutkaan yhtä kätevästi.. kaivoin esiin kaikki talouden lusikat ja pari haarukkaa ja seurasin, kumpaa täällä suosisivat. Lusikka vei voiton.

Uutta nimeäni muzungua toistetaan täällä ahkeraan. Eikä ihme, sillä sekä työ- että asuinalueellani olen pääsääntöisesti ainoa kalpeanaama. Kotona ovat kovasti toivoneett valokuvia nähtäväkseen. Rakastan valokuvaamista ja mieleni on syyhynnyt päästä räpsimään kuvia. Etenkin aivan alussa, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Pian huomasin kuitenkin, että pelkkä ulkokuoreni herätti täällä niin paljon uteliasuutta, että spontaanien tilannekuvien ottaminen tuskin tulisi onnistumaan. Ison järjestelmäkameran kaivaminen esiin ei mutoinkaan yleensä suju kovin huomaamattomasti.

Vaikka suurin osa lusakalaisista puhuu englantia, on paikallismurre välillä haasteellista. Myös täällä pidempään ollut vapaaehtoinen myösi, että hän kuvitteli ennen tänne tuloaan ymmärtävänsä englantia hyvin. Pelastin jo yksi päivä bussissa yhden kohtalotoverini, joka oli vähällä maksaa matkastaan moninkertaisesti yrittäesään tulkita rahastajan kielen koukeroita. Pikkuhiljaa alan myös päästä selville hintatasoista ja pystyn siten välttämään ainakin osittain muzungu-lisän ;)

Etukäteen olin kovasti huolissani paikallisesta tietoturvasta ja epäilin, uskaltaisiko täällä edes mennä omalla kannettavalla internettiin. Toistaiseksi koneeseeni ei kuitenkaan ole tullut epätoivottavia ulkopuolisia tunkeilijoita. Pahin uhka sattui, kun latasin työpaikan kameralla kuvia koneelleni. Mietin kyllä etukäteen, josko pitäisi olla huolissaan.. mutta hylkäsin ajatuksen. Onneksi sain todisteen virustorjuntaohjelmani tehokkuudesta aika pian, sillä heti usb-johdon yhdistettyäni F-sercure kertoi, että oli poistanut onnistuneesti Troijan!

Sataessa nettiyhteydet kuulemma usein pätkivät. Sade tekee myös ihmeitä hiekkateille. Kuraa riittää ja silti tämä on kuulemma vasta alkua! Pimeyttä riittää myöskin. Olen kahtena iltana päässyt kotiin vasta pimeän aikaan ja ollut sydän sykkyrällä ja puolieksyksissä pimeillä kujilla. Eilen kävin Suomen lähetystössä ja virkailija siellä terotti, että pimeällä ei pidä liikkua missään yksinään! Ehkä alettava hieman varoivaisemmaksi jatkossa.

Täällä näkee äärettömästi köyhyyttä, etenkin alueella, jossa olen töissä. Ihmiset keräävät roskia ja myyvät vihanneksia roskakasojen keskellä käyttämättömän rautatien varrella. Roskahuolto on lähes olematonta. Vasta muutaman viikon päästä minulle selvisi, mihin kotitalouteni jätteet joutuvat löytäessäni talon taakse kaivetun ison kuopan. Olin tosin jo nähnyt pieniä roskakasoja poltettavan aiemmin ympäri kaupunkia. Palavan muovin käry on täällä siten osa jokapäiväistä arkea. Julkisia roskapönttöjä löytyy keskikaupungilta, mutta ne ovat pääsääntöisesti hyvin pieniä. Niinpä ei ole tavatonta näky, että roskakorin ympäristössä on keoittain erinäköistä jätettä korin ammottaessa tyhjyyttään. Tässä vaiheessa katujen sekä roskakorien ”Pidä Lusaka siistinä” – kehoitukset tuntuvat lähinnä surullisilta.

Eräs ystänäni kertoi kadehtivansa minua. Täällä sitä kuulemma vain lekoteltiin helteen keskellä riippumatossa… Euroopan lumipyryt tuntuvat tosiaan aika kaukaisilta täällä. Arki on kuitenkin arkea joka paikassa, vaikkakin arjella on Pohjoisessa ja Etelässä aivan erilaiset kasvot. Tarkemmat piirteet tulisivat näkyviin vasta ajan kanssa.

Lusaka-arjesta,

Minna

Hälinää, melua ja väenpaljoutta

2010-01-04T09:22:00.000-08:00

15.12.2009

Sambialaiset ihmiset ovat tottuneet äänekkääseen elämään. Pikkubusseissa musiikki soi täysillä, kotona televisio pauhaa taukoamatta aamuvarhaisesta nukkumaanmenohetkeen , toimistolla vallitsee taukoamaton puheensorina uusien ihmisten ilmaantuessa tervehtimään, naisväki kolistelee surutta tiskatessaan aamuviiden jälkeen kotona ym. Vielä kun useimmiten pääsääntöisesti käytettyinä kielinä tässä 72 kielen valtiossa ovat pääkielet Bemba tai Nyanja, ei keskusteluun pääse ainakaan toistaiseksi vielä osallistumaan. Autot eivät kuitenkaan tööttäile samaan tahtiin kuin mm. toisessa vapaaehtoismaassa Nepalissa.

Asuinalue on eksoottisuudessa näkemisen arvoinen. Se sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä kaupungista. Pikkubusseihin, joiden istumapaikat on jo alun perin ylimitoitettu 14 hengelle, mahdutetaan aina pääsääntöisesti 19 ihmistä. Eikä bussi liiku ennen paikkojen täytyttyä maksavilla asiakkailla. Takapenkkiläisen halutessa ulos pysäkillä, saa hän parhaimmillaan kahdeksan ihmisen liikkeellekannallepanon. Sama saattaa toistua taas seuraavalla pysäkillä. Täkäläiset eivät ole tottuneet optimoimaan, muttei heitä näytä tämä edestakaisin kumarassa kulkeminen suuremmin häiritsevänkään. Jostain käsittämättömästä syystä he näyttävät jopa suosivat näitä täyteen ahdettuja pikkubusseja isompien ja tilavampien bussien sijaan!!

Kun vertaa tätä suomalaiseen itsekeskeisseen bussimatkustamiseen, jossa istutaan ulommaiselle penkille, varataan viereinen paikka omalla kassilla tai mulkaistaan varoittavasti bussiin astuvaa ja paikkaa etsivää uutta matkustajaa, ei voi kuin ihmetellä. Niin suuri ero on näiden kahden kulttuurin välillä henkilökohtaisen tilan ja sosiaaalisen kanssakäymisen suhteen.

Väkiluvultaan harvaan asutusta maasta kotoisin olevana perheen ainoana lapsena on jatkuva väenpaljous ja kokoaikainen ylenpalttinen sosiaalisuus jossain määrin väsyttävää näin ensialkuun. Täällä ihmisiä riittää joka paikkaan. On vaikea löytää nurkkaa tai pihanperää, jossa ei olisi ketään. Oma huoneeni on niin kuuma, ettei siellä voi päiväsaikaan juuri oleskella.

Ensimmäisen viikon aikana alkoivat monsuunisateet jälleen tauon jälkeen. Yöllä tunsin jossain vaiheessa jotain märkää jalassani ja aamulla herätessäni oli lattialla iso vesilätäkkö. Joku talon asukkaista oli nukkuessani sujauttanut vadin sänkyni alle keräämään suurimman vesimäärän. Eräänä iltana nukkumaanmennessäni kuulin hyttysten ininää useimmilta tahoilta ja myhäilin tyytyväisenä hyttysverkkoni sisalla. Herättyäni huomasin kuitenkin, ettei verkko ollut pysynyt koko yötä tiiviisti paikalaan. Tästä todisteena olivat verkon sisällä hyörivä, kylläisentyytyväinen hyttysparvi! En voinut muuta, kuin nauraa. Eivätpähän ainakaan loytäneet enää tietään ulos ja heidän elonsa päättyi aamunkoitossa.

Pieniä vatsakramppeja koin heti ensimmäisen viikon loppupuolella. Ne rauhoittuivat kuitenkin muutamalla pillerillä. Olen yrittänyt ostaa pullotettua vettä tai keittää sitä. Tosin heti ensimmaisenä aamuna sain teetä, jonka joukkoon isännän sisko surutta kaatoi kylmää kraanavettä jäähdyttääkseen sitä. Se niistä kymmenistä hyvistä etukäteisneuvoista… etenkin siitä, että vettä tulisi keittää vähintään 15 minuuttia. En ole myöskään onnistunut vielä keittämään juomavettäni, koska kaasu on totuttu ottamaan pois päältä heti, kun vesi näyttää ensimmäiset kiehumisenmerkit.

Naisten elämä täällä tuntuu kuluvan siivouksen, pyykinpesun, ruoanlaiton ja tv:n parissa. Talossa vierailevat sukulaiset puuhastelevat ahkerasti, miehet puutarhassa ja naiset etenkin isompien pyykkiprojektien parissa. Useimmiten touhuaminen aloitetaan heti auringon noustua viiden jälkeeen. Nyt kuulemma päivät ovat pidempiä, joten koko aurinkoinen aika yritetään käyttää hyväksi. Olenkin vitsaillut, että vaikka talossa ei olekaan siivekkäitä kotieläimiä, niin herätys tapahtuu jämptisti aina kukonlaulun aikaan.

Vaikka vaatteet pestään käsin, pukeutuvat ihmiset pääsääntöisesti puhtaisiin vaatteisiin. Välillä tuntuu aivan käsittämättömältä, miten ihmiset saavat näissä oloissa pidettyä vaatteensa niin valkoisina ja siisteinä. Toimistoon menevät ihmiset kulkevat lähes tärkätyltä näyttävissä paidoissaan ja pyhäaamuisin lapset tulevat kuoppaisilla hiekkakaduilla vastaan valkoisissa paitapuseroissaan, mustissa hameissaan ja housuissaan sekä korkokengissään. Itse olen jo alun perin hyljännyt ajatuksen siistimpien kenkien käytöstä, en näe vitsiä pilata kenkiä kaiken pölyn ja liejun keskellä tai olla niitä alati putsaamassa.

Omassa perheessani syodään pääsääntöisesti shimaa, relissiä (tehty paikalliskasvien lehdistä, jotka vastaavat lahinnä ehkä pinaattia) ja tomaattilientä. Sambialaiset voivat syodä uskomattomia määriä shimaa!!! Ehkä osin siksi, etta lisukkeita on yleensa tarjolla aika vähän. Aamuisin syödään tuoretta, vaaleaa leipää ja margariinia sen päällä. Vaikka taloudessa on jääkaappi, säilytetään margariini sisälla kuumuudessa. Silti se ei sula juoksevaksi, mikä on aivan käsittämätöntä!
Oikeanpuoleisuuteen tottuneelle, liikenne täällä aiheuttaa välillä lähes hengenvaarallisia tilanteita. Tähän saattaa myös osin vaikuttaa oma sisäistynyt käsitykseni liikennehierarkiasta. Asuin hiljattain viisi vuotta Suomenlahden toisellapuolella maassa, jossa autoilija saa sakot, ellei pysähdy nähdessään jalankulkijan edes aikovan ylittää katua. Täällä tilanne on aivan päinvastainen. Vahvasti autojen dominoiva kulttuuri herättää jälleeen suurta ihmetystä. Pitänee yrittää valpastuttaa itsensä jälleen hyräilemällä vanhaa kunnon lastenlaulua 70-luvulta:

Muista aina, liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä. Siksi aina, valpas mieli. Se on turva verraton!

Hyörinän keskeltä,

Minna

”Sinisin” silmin keskellä hellettä ja monsuunisateita

2010-01-04T09:20:00.000-08:00

11.12.2009

22 tunnin ja kolmen välilaskun jälkeen koneen ulko-ovella odotti paahtava aurinko ja kuumuus. Kotisuomessa olin lähtööni asti pyöräillyt ja manaillut kiristyvää pakkasta, nyt olisivat tämän vuoden miinusasteet siten takanapäin. Eikä suuremmin harmittanut edes se, että hiihtäminen ja retkiluistelu jäisivät tältä vuodelta kokematta. Olisinhan menossa kokemaan sambialaisarjen iloja ja suruja kotimaan seuraavaan kesään saakka!

Laskeutuessamme Lusakaan ikkunasta näkyi yllättäviä suunnattoman suuria, symmetrisiä ympyröitä, jotka yliluonnollisiin ilmiöihin uskova olisi äkkiseltään tulkinnut ufojen laskeutumisalustoiksi. Selitys näille paljastui kuitenkin pian. Kyseessä oli viljelmät, joiden kastelu suoritetaan keskustastaan pyörivästä useamman kymmenen metrin pituisesta kasteluputkesta.

Saapumishallissa oli vastassa perheeni isä, 16-vuotias tytär sekä serkkupoika. Eivät olleet kirjoittaneet kylttiä nimelläni, koska uskoivat vakaasti tunnistavansa suomalaisen näköisen tulijan. Kieltämättä koneessa ei viimeisellä lennolla Malawista Lusakaan ollut lisäkseni kuin intialaisia sekä paikallisia matkustajia, joten tehtävä ei liene ollut kovin hankala.

Autokyytiin yritin tietysti väärältä puolelta. Nauroin mielessäni, että tämä olisi hyvä menetelmä ”alkolukoksi”, mutta jätin asian mainitsematta muille. Kentältä ulosajettaessa oli tiellä poliisikontrolli. Olivat kuulemma tarkastamassa, ettei kukaan yrittänyt ajaa kenttäalueelta varastetulta autolla tai ettei kyydissä ollut laittomia siirtolaisia. Laittomasti maahan pyrkivät kuulemma lähinnä ugandalaiset ja ruandalaiset sekä viimeiaikoina etenkin zimbabwelaiset maan kiristyneen poliittisen tilanteen johdosta.

Perillä uudessa kotitalossa odotti suurempi joukko sukulaisia. Perheellä oli kuulemma ollut juuri lähiomaisen hautajaiset ja päättelin siksi taloon kerääntyneen suuremman ihmismäärän. Talo itsessään oli suomalaissilmin katsottuna vaatimaton ja jokseenkin rapistunut. Tosin rakennusvaatimukset täällä varmasti olivat hyvin eriluokkaa, kun pakkasten ja roudan riivaamassa Pohjolassa.

Ensimmäiseksi lounaaksemme tarjoiltiin shimaa (paikallista maissipuuroa) sekä paistettua kalaa tomaattikastikkeessa. Olin jo Suomessa maistanut shimaa, paikallisten ”perunaa”, joten pallojen pyörittäminen käsin sujui ilman suurempaa hämmennystä. Noutajani sekä minä söimme olohuoneessa televisiopauhun lomassa. Suvun naiset söivät ringissä keittiönlattian muovimaton päällä.

Ruoan jälkeen teimme tyttären kanssa tutustumiskierroksen lähiympäristöön. Alueen keskuksessa sijaiseva markkina-alue oli väriloistossaan ja väenpaljoudessaan eksoottinen näkymä hillitympään kaupankäyntiin tottuneelle ensikertalaiselle. Koska osoittauduin ainakin tällä kertaa ainoaksi valkoihoiseksi, sain osakseni suhteellisen paljon uteliaita silmäyksiä sekä muutaman ”muzungu” huudon kemmentoimaan ihonväriäni. Yllättävin huudahduksista ehkä tuli erään talon ikkunasta kurkistavalta pieneltä parivuotiaalta nappisilmältä!

Sambian ensi-ilme on vihreämpi kuin etukäteen kuvittelin. Luonto muuttuu kuulemma vielä vehreämmäksi, kunhan sadekausi etenee. Edellisellä viikolla oli satanut runsaammin, tällä viikolla ei vielä pisaraakaan. Silti kauppakujan kuoppainen hiekkatie oli osin isojen vesilätäköiden peittämä – mitähän se siis tulisi olemaan sadekauden edetessä!

Olin ostanut markkinoilta puolenlitran vesipullon, jonka tuhosin lähes samantien. Vaikka talon väki kovasti vakuuttikin hanaveden olevan juomakelpoista, keitin kattilassa vettä juomavedeksi. Jätin veden jäähtymään keittiöön, huomatakseni sittemmin lentoväsymyksen jälkeisten päiväunien jälkeen, että taloon uutena ilmestynyt 20-vuotias poika oli käyttänyt veden ruokaillessaan.

Ulkona tytär oli letittämässä naapuritytön hiuksia pienille leteille. Kysyessäni, montako tuntia letitys tulisi viemään, huomasin pian kysymyksen turhaksi. Täällä ei aikaa mitata tunneissa eikä pituutta cm:ssä. Eihän täällä ihmiset käyttäneet kelloja, omistaneet mittanauhoja saatikka sitten lämpömittareita. Shimaa kuitenkin kuulemma keitettiin noin 20-25 minuuttia ja aamulla herättiin kuuden maissa. Jälkimmäisen määräsi aurinko, mutta miten tapahtui ruoankeiton ajan mittaaminen auringonlaskun jälkeen?

Talon puutarhassa kasvaa banaani-, mango-ja avokadopuita. Lisäksi pihaan istutettu pieni määrä maissia, tomaatteja, sipuleita, ripea (paikallista vihannesta), kasawaa sekä bataatteja. Naapurilta löytyi lisäksi ainakin appelsiini- ja sitruunapuut. Luonnonvaraisena pihalta löytyi myös mm. piharatamoita, joista ei tuntunut pääsevään eroon ei Himalajan vuoristokylissä eikä Afrikan kuumuudessa.

Talon sähkönsaanti oli kuulemma lähes katkotonta, sen sijaan vedentulolle kukaan ei osannut kertoa mitään loogisia aikatauluja. Tästä johtuen keittiössä sekä ulkona oli lukuisia muovisia vesikanistereita varattuna vesikatkosten ajaksi. Vesihuolto tuntui täyttävän ison osan naisten päivärutiineista.

Kävimme myös tervehtimässä tyttären äitiä heidän kotitalossaan. Nainen oli lopenuupunut työskenneltyään aamukahdeksasta iltakuuteen paahtavassa auringossa pellolla ja vielä flunssaisena! Veljiä ja siskoja näyttää ilmaantuvan vähän väliä lisää uuden ihmisen tupsahtaessa ovesta sisään. Näin tässäkin perheessä, vaikkeivät he kuulukaan moniavioisuutta edelleen harrastavaan tongalaiseen heimoon. Osa siskoista ja veljistä ei välttämättä ole biologisia, vaan lähisukulaisia, joita kutsutaan täällä automaattisesti sisaruksiksi. Itsekin sain jo ainakin yhden uuden sambialaissisaren, mikä ainoalle lapselle tuntuu samaanaikaan hämmentävälle ja mukavalle!

Olin jo liikkeelle lähtiessämme kysynyt auringonlaskemisen ajankohtasta, mutta saanut vakuuttelun sille, että alueella olisi katuvalot. Takaisin kävellessämme oli alueen kauppakujille tullut jo hyvinkin pimeää. Niinpä sain tottumattomana kävellä kieli keskellä suuta kuoppaisilla ja kivisillä pimeillä kujilla. Aiemmin mainittua virallista katuvalaistusta ei nimittäin ollut, vaan tietä valaiseva vähäinen valo tuli joko lähitalon ulkovalosta tai ohiajavasta autosta. Paikallisille kulkeminen ei näyttänyt tuottavan minkäänlaisia ongelmia ja mietin jo etukäteen, miten huvittuneita alueen asukkaat olisivat, mikäli alkaisin kulkea ympäriinsä otsalamppu otsassa!

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa!

Lusakan ensivaikutelmaterveisin,

Minna